Skip to content

Blogi

Elämän kirjo -yhteinen ilo

Pieni punainen mummonmökki seisoi mäennyppylällä. Mökin ohi kiemurtelevan kylätien varteen oli parkkeerattu useita autoja. Mökissä vietettiin syntymäpäivää. Päivänsankari, ystäväni, oli saavuttanut kunnialliset 90 ikävuotta. Minä, silloin vielä nuori tyttö, olin luvannut olla apuna kahvin keitossa.

 
Voi, mikä ihmeellinen päivä, se olikaan! Se on vielä vuosienkin jälkeen muistoissani niin vahvana. Yhtään vierasta ei ollut kutsuttu. Silti pienessä mökissä vieraili 86 onnittelijaa - ystäviä vuosien varrelta. Kaikki mahtuivat sisään, eikä kenenkään tarvinnut jäädä ilman istumapaikkaa. Vierailijoiden tulemiset ja menemiset kulkivat jouhevasti. Tarjottavaa riitti kaikille ja kahvia keitettiin monta pannua.
 
Päivänsankari oli onnellinen. Hän istui tuolilla kamarin ikkunan ääressä ja kaikki hänen kasvattamansa ja hoitamansa pelargoniat kukkivat ikkunalla. Onnittelijat toivat mukanaan ohjelman juhlaan. Oli monia puheen pätkiä, runoja, lauluja ja muisteloita.
 
Kaksi onnittelijaa jäi erityisesti mieleeni. He ojensivat päivänsankarille suuren ruusukimpun. Siinä oli 90 ruusua – ruusu jokaiselle vuodelle. Ruusut oli aseteltu suureksi palloksi ja ne olivat kaiken värisiä, keltaisia, punaisia, valkoisia ja lähestulkoon mustanpunaisia. Onnittelijat kertoivat, että kimppu on kirjava kuin elämä. Ja kyllä tosiaan 90 vuoteen mahtuu jo monta kirjoa. On iloa ja surua, on tyyntä ja myrskyä, monenlaista elämän tyrskyä.
 
Seurakunta tapahtumineen tahtoo olla kuin se pieni mökki, sinne ovat kaikki tervetulleita ja mahtuvat mukaan. Siellä saa näkyä elämän kirjo, ilot ja surut. Sinne saa tulla kutsumatta ja silti olet tervetullut ja sinun näkemisestäsi iloitaan.
 
Johanna Salonen
lapsityönohjaaja