Skip to content

Blogi

Epäonnistumisen päivä

Muutama vuosi Suomessa on vietetty ’epäonnistumisen päivää’. Aivan totta – siis päivää, jolloin meille on sallittu epäonnistua.
Jollakin syvällä tasolla ymmärrän, että olisi tervettä – jopa toivottavaa – että joskus epäonnistuu. Olisi järkevää suhtautua elämään niin, että aina ei voi onnistua 100-prosenttisesti – eikä epäonnistuminen ole niin suuri juttu. Varsinkin nykyään, kun uran, perheen ja elämän vaatimukset ovat niin hurjat, että täydellinen onnistuminen aina on vaikeaa, jollei mahdotonta.

 

Mutta silti joka kerta, kun ’epäonnistumisen päivä’ tulee vastaan, on reaktioni ’hienoa – mutta ei tänään’. Päivä, jolloin todella saan luvan omassa mielessäni epäonnistua – tai edes onnistua 75-prosenttisesti - on jossakin kaukana tulevaisuudessa.

 

Miksi on niin äärettömän vaikeaa epäonnistua? Miksi se tuntuu aina niin pahalta – siltä, että sitä ei olisi saanut tapahtua? Ainakaan minulle – jos toiset epäonnistuvat, pasmat ja paperit sekoavat vaikka työtehtävän aikana, olen kyllä valmis taputtamaan selkään ja sanomaan: ’Mitäs tuosta, jokainen epäonnistuu. Eihän sitä edes huomannut!’ Jos ystävä kertoo omista kamppailuistaan arjen keskellä, vaikeuksista lasten kanssa, olen valmis sanomaan ’Kuule, parhaasi olet yrittänyt. Huomenna on uusi päivä, silloin kaikki on paremmin.’

 

Mutta kun itse epäonnistun, on tilanne toinen. Kylmä hiki kohoaa otsalle, polttava häpeän tunne alkaa leimahdella vatsanpohjassa, sydän hakkaa ja ilme etsiytyy kohti lattiaa, toivoen sen nielaisevan minut ja koko tilanteen. Koen, että kaikki muutkin paikalla olevat näkevät tilanteen samalla tavalla: koen olevani pieni ötökkä suurennuslasin alla. Arjen keskellä en näe sitä, missä onnistun, vaan sen, missä epäonnistun. En muista lasten kanssa vietettyä lettuiltaa – vaan sen illan, jolloin äiti oli niin väsynyt, että ei jaksanut lähteä uimaan lasten kanssa. On vaikeaa, jollei mahdotonta, epäonnistua. On vaikeaa olla ihminen.

 

Jeesus puhui epäonnistuneille, köyhille, maan hiljaisille. Sanoi, että he ovat ne, jotka saavat Taivaan valtakunnan. Hän puhui oman elämänsä sotkeneille ja sanoi: annan sinulle anteeksi. Hänen luonaan kulkivat juuri ne, joiden koko elämä oli ’epäonnistumisen päivä’. Hänen luokseen tulivat myös ne, jotka eivät juuri tällaisia päiviä kokeneet – mutta jotka silti tunsivat, että heidän sisällään oli tyhjyyttä, he tarvitsivat jotakin.

 

Jokainen heistä, jokainen meistä, oli epätäydellinen, ihminen. Juuri siksi he tarvitsivat Jeesusta. Jeesus näki heidät. Hän näki onnistumisen päivät. Hän näki epäonnistumisen päivät. Hän sanoi heille: minä annan sinulle anteeksi. Huomenna on uusi päivä, silloin kaikki on paremmin.

 

Jospa oppisin näkemään itseni ja toiset tällä tavalla, Jumalan silmin, anteeksiannon ja rakkauden läpi. Silloin ehkä oppisin myös sietämään paremmin epäonnistumisen hetkiä, antamaan itselleni jonakin hetkinä jopa luvan epäonnistua, viettää ’epäonnistumisen päivää’ – varsinkin, jos elämän odotukset ovat sellaiset, että minulta odotetaan liikaa. Epäonnistumisen hetkellä täytyy myös muistaa tämä: riippumatta siitä, kuinka onnistun, Jumala rakastaa minua.

 

Ehkä silloin voisin suhtautua itseeni kuin suhtaudumme usein muihin: ei se mitään, saat anteeksi, kaikkihan sitä mokailee. Nukutaan yön yli - huomenna on kaikki paremmin.

 

Hanna Vuorio

pastori