Skip to content

Blogi

Hiljaisuuden retriitissä

Lähdin hiljaisuuden retriittiin, koska halusin saada uuden kokemuksen. Ajatus rennosta ja rauhallisesta viikonlopusta houkutteli. Leirillä majoituttiin yksin neljän hengen huoneeseen, mikä oli mukavaa vaihtelua isosleireihin ja ripariin. Huoneeseen tehtiin kotialttari, johon kuului kynttilä, kukkia ja ikoniristi. Leiriläisiä oli kymmenen, kaikki tyttöjä.

 

Perjantai-iltana juteltiin säännöistä ja tavoista. Vaikka leirillä sai suurimmaksi osaksi itse päättää mitä tekee, täytyi esimerkiksi toiset silti ottaa huomioon ja ilmoittaa missä on milloinkin, hauskan magneettitaulun avulla.

 

Leirin ohjelmaan kuului sekä päivä- että yöhartauksia, Raamattumietiskelyjä, virikepuheita, ehtoollinen ja messu, yksin saunomista ja syömistä. Jokaiseen ohjelmaan ei tarvinnut osallistua, voi myös tehdä sitä mikä itsestä tuntui mukavalta juuri sillä hetkellä. Oli myös mahdollista jutella Ritvan tai Eevan kanssa, jos siltä tuntui.

 

Olin viikkonlopun ilman puhelinta ja musiikkia. Opin nauttimaan hiljaisuudesta, aina ei tarvitse puhua ja kun viikonlopun on hiljaa, niin puhuminen tuntuu mukavammalta. Leiri oli positiivinen kokemus, ja jos mahdollisuus tulee, niin lähden kyllä uudestaan!

 

Noora Hoffrén

seurakuntanuori