Skip to content

Blogi

Hirmuisia hirviöitä

”Katso noita hirmuisia hirviöitä!”, sanoi nelivuotias miehenalku vierestäni. Nuorella herralla ei ollut leluja mukanaan, joten kyse ei ollut sellaisesta. Seurakuntasalissa ei kokemukseni mukaan tarvitse metsästää hirviöitä, joten yritin katsella tuttua ympäristöä lapsen silmin. Tarjoilupöytä oli katettuna salin kulmassa. Sen yläpuolella oli valkokankaalle heijastettuna kuva Jeesuksesta ristillä. Pöydän antimia hakevien ihmisten varjot häilyivät ja suurenivat videotykin valokeilassa. Nuoren miehen vilkas mielikuvitus loi varjoista hirviöitä.

 

Menimme yhdessä hakemaan mehua, ja samalla katsomaan, millaisia hirviöhahmoja meistä muodostuu valkokankaalle. Tarjoilupöydän äärelle ehtiessämme hirviöt olivat kuitenkin unohtuneet. Uusi asia askarrutti nuoren seuralaiseni mieltä. ”Kuule, miksi Jeesuksen piti kuolla?”, hän pudotti kysymyksensä tyynen rauhallisena.

 

Hiljaisen hengähdystauon aikana yritin miettiä miten, lyhyesti ja lapselle ymmärrettävästi, kertoisin Jumalan rakastavasta suunnitelmasta koko maailmaa kohtaan, Jeesuksen sovitustyöstä ja sen merkityksestä meille ihmisille. Pelastushistoria selkokielellä vajaassa minuutissa tuntui lähes mahdottomalta tehtävältä. Yritin kertoa mielestäni tärkeimmät asiat lyhyesti. Sitten mehu ja kakku kiinnostivatkin jo enemmän kuin selitykseni.

Parin päivän kuluttua kohtasimme jälleen. Palasimme jutustellessamme kysymykseen Jeesuksen kuolemasta. Tällä kertaa nelivuotias jatkoi toisella kysymyksellä: ”Miksi ne lapset itkivät?” ”Mitkä ihmeen lapset?”, kuului vastakysymykseni. Hetken keskusteltuamme olimme jälleen samalla aaltopituudella.

Kysymys koski siis Jeesuksen opetuslapsia. Yritin selittää, että niin hassulta kuin se tuntuukin, niin Jeesuksen lähimpiä ystäviä, oppilaita, aikuisia miehiä, kutsuttiin opetuslapsiksi. Kun ystävä tai läheinen ihminen kuolee, niin tulemme surullisiksi ja meitä itkettää. Samalla tavalla Jeesuksen opetuslapsetkin olivat surullisia ja itkivät.

Lapsen maailma, ajatukset ja kysymykset yllättävät aina! Ne haastavat minua miettimään ja kyseenalaistamaan omia käsityksiäni ihmisistä, elämästä, Jumalasta, uskosta. Lapsen edessä en voi piiloutua hienojen sanojen tai ulkoa opittujen fraasien taakse.

Toivottavasti saamme nelivuotiaan kanssa monta tilaisuutta jutella elämän tärkeistä kysymyksistä, Jeesuksesta ja opetuslapsista. Myös siitä, että hänet ja minut on kasteessa otettu Jeesuksen opetuslasten joukkoon. Meidät on siunattu Jeesuksen merkillä, ristinmerkillä. Se ei näy videotykin valokeilassa, eikä paljain silmin, mutta se on meissä.

Katarina Engström
kanttori