Skip to content

Blogi

Ilon ja surun päivä

Elämme synkkenevää syksyä. Ehkäpä joidenkin mielissä on syysväsymystä, auringonvaloa kun ei näy sitten missään ja kun se minuutiksi pariksi pilkahtaa jostain, on se huomiota herättävä asia.

 

Pyhäinpäivä kuuluu syksyyn ja pimeään aikaan. Se on monille eräänlainen surun päivä. Käydään haudalla ja muistellaan poisnukkuneita. Kuitenkin se on ilon päivä! Ehkäpä kyselet: miten se voi olla ilon päivä kun kuolleita muistellaan ja muutenkin on niin synkkää. Luntakaan ei vielä näy.

 

Oletko koskaan kiinnittänyt huomiota kastetilaisuudessa, kun vauva on kastettu ja sytytetään kastekynttilä palamaan? Sen jälkeen luetaan Johanneksen evankeliumista kohta: Jeesus sanoo: Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.

 

Kastemaljan vieressä palanut kynttilä on symboli Jeesuksen läsnäolosta ja kun ihminen kastetaan, niin hänet otetaan Jumalan yhteyteen. Tuosta kastemaljan viereisestä kynttilästä sytytetään kastekynttilä. Jeesuksen valo tulee ihmiseen.

 

Ehkäpä ajatuksesi jo siirtyy siihen valtavaan kynttilämereen, jollaisia näkee hautausmailla pyhäinpäivänä. Aivan oikein. Jeesus nimittäin sanoo myös: Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin. Toinen mahtava lupaus! Nuo kaikki kynttilät loistavat ylösnousemustoivoa joka on koko uskomme ytimessä.

 

Pyhäinpäivään yhdistyy kaksi juhlaa. ”Kaikkien pyhien päivä” ja ”kaikkien uskovien vainajien muistopäivä”. Pohjimmiltaan juhla on ilon juhlaa vaikkakin ymmärrettävästi siihen liittyy surua poisnukkuneiden läheisten tähden. Silloin kun on surua täytyykin surra, unohtamatta kuitenkaan pyhäinpäivän ydinsanomaa: Me olemme pyhiä Jeesuksen tähden ja elämä ei päätykään tässä ajassa vaan jatkuu taivaassa Jeesuksen kanssa.

 

Miten on siis mahdollista, että olemme pyhiä? Kyllä, näin se on, kun se perustuu Jeesuksen pyhyyteen. Kun Jeesus saa poistaa sinun ja minun synnit, antaa Hän pyhyytensä ja puhtautensa tilalle. Jeesus tekee meidät pyhiksi yksin uskosta, yksin armosta.

 

Mihin Jeesus tuon synnin laittaa? Hän on kantanut rangaistuksen Golgatan ristillä. Synnin palkka on kuolema ja Jeesus on kuolemallaan ”ottanut palkan vastaan”. Meitä ei koskaan kohtaa tuo ikävä ”tilipäivä” sillä Jeesus on hoitanut sen ja antanut meille iankaikkisen elämän, aivan kuten poisnukkuneille pyhillekin. Iankaikkinen elämä alkaa jo tässä ajassa ja me saamme kulkea Jeesuksen seurassa rukoillen ja Sanaa tutkien.

 

Vielä lopuksi tehdään matka ihmisen sisäiseen maailmaan 1300-luvulla eläneen Katariina Sienalaisen kokemuksen kautta. Ristiinnaulittu Kristus ilmestyi hänelle. He keskustelivat siitä, kuinka Jeesus voi asua syntisen ihmisen sydämessä:

- Katariina, tyttäreni, näetkö kuinka paljon minä olen kärsinyt sinun hyväksesi? Sinun täytyy myöntyä kärsimään minun takiani.

- Herra, Katariina vastasi, missä sinä olit kun kiusaukset repivät sydäntäni?

- Olin sydämessäsi.

Silloin Katariina sanoi: Herra, sinä olet koko totuus ja minä kunnioitan majesteettiuttasi. Mutta kuinka voisin uskoa, että olit sydämessäni, kun se oli täynnä likaisia ja inhottavia ajatuksia?

Herra vastasi hänelle: Mitä tuollaiset ajatukset ja kiusaukset herättivät sinussa, iloa vai tuskaa? Nautintoa vai inhoa?

- Suurta tuskaa ja inhoa, vastasi Katariina.

Herra sanoi: Ja kuka se oli, joka sai sinut tuntemaan tuon inhontunteen, ellen minä, joka olin kätkettynä sydämesi syvyydessä. Ellen olisi ollut siellä, olisivat tuollaiset ajatukset tunkeutuneet sydämeesi ja olisit tuntenut suurta nautintoa. Mutta läsnäoloni sydämessäsi oli syy inhontunteeseen.

 

Pyry Winter

pastori