Skip to content

Blogi

Jumalan töissä

Reformaattori Martti Luther arvosti työtä. Käsitettä ”luterilainen työmoraali” käytetään usein silloin, kun puhutaan suomalaisista, jotka raatavat itsensä hengiltä tai rehkivät itselleen ainakin burn outin. Tällainen käsitys työmoraalista ei kuitenkaan ole lähtöisin Lutherilta vaan kalvinismin isältä Jean Calvinilta.

 

Lutherin näkemys työstä ja sen merkityksestä oli toisenlainen. Hänelle työssä puurtaminen ei ollut itseisarvo, eikä ammatissa menestyminen ollut merkki Jumalan suopeudesta ahertajaa kohtaan. Lutherin mukaan ihmisen velvollisuus oli työtä tekemällä palvella lähimmäistään.

 

Keskiajalla ihannekristityn ruumiillistuma oli luostarissa elävä munkki, joka elämäntehtävänä oli Jumalan palveleminen. Reformaattorit kuitenkin opettivat toisin: kaikki työ on yhtä arvokasta, koska jokainen rakentaa työllään yhteiskuntaa omalla tavallaan ja ylläpitää näin omalta osaltaan Jumalan luomistyötä. Lutherin mukaan työtä ei kuitenkaan tehdä Jumalalle, sillä Jumala kyllä pärjää ilman meidän työpanostamme. Työtä on tehtävä lähimmäisten hyväksi.

 

Muun muassa papin työtä on perinteisesti pidetty kutsumusammattina, mutta Luther ajatteli, että kaikki työ on kutsumustyötä – että Jumala kutsuu meistä jokaisen siihen työhön, jossa voimme omalla tavallamme toimia yhteiseksi hyväksi. Mistä sen oman kutsumuksen sitten tietää?

 

Lukuisat nuoret aloittavat tänä syksynä opiskelun lukioissa, ammattikouluissa, ammattikorkeakouluissa, yliopistoissa ja monissa muissa oppilaitoksissa. Moni on haaveillut tietystä ammatista jo lapsesta saakka, moni taas valitsee opintolinjansa epävarmana siitä, onko ala sittenkään juuri se itselle paras ja sopivin. Toisaalta määrätietoinenkaan päätös ei aina ole se lopullinen.

 

Itse olen aina suhtautunut intohimoisesti kieliin – niin suomeen kuin vieraisiinkin kieliin. Kouluaikoina rakastin verbitaivutuksia ja pilkkusääntöjä, ja lukion jälkeen oli selvää, että pyrkisin yliopistoon opiskelemaan käännöstiedettä. Niin teinkin, ja valmistuttuani sain työskennellä monta antoisaa vuotta kääntäjänä. Vähitellen kuitenkin ymmärsin, ettei se ole ainoa kutsumukseni, vaan pystyisin palvelemaan lähimmäistäni paremmin papin ammatissa. Niinpä aloin opiskella teologiaa, ja tässä sitä nyt ollaan, pari kuukautta vanhana pappina.

 

Omaa alaansa etsivälle nuorelle ammatinvalinta on suuri, koko tulevaisuuden suuntaan vaikuttava päätös, jossa ei haluaisi tehdä virheitä. Jokainen vaihe matkalla kohti omaa kutsumusta on kuitenkin tärkeä ja tarpeellinen, vaikka tie ei kulkisikaan viivasuoraan kohti maalia. Lopulta jokainen meistä löytää sen oman paikkansa – sen, mikä meille kullekin on tarkoitettu.

 

Karoliina Haapakoski

pastori