Skip to content

Blogi

Kiitollisuus

Viime lokakuussa vietin nelikymppisiä. Parhaalta syntymäpäivälahjalta tuntui samaan ajankohtaan ajoittunut kirkkoneuvoston päätös siitä, että sain vakituisen työpaikan Raision seurakunnasta, ensimmäistä kertaa työurallani. Pisteenä iin päälle sain viime viikolla ensimmäisen oman työhuoneen. 

 

Tähän astisen työurani olen tehnyt pätkätöitä. Laittaessani innoissani omaa työhuonettani kuntoon mietin samalla, olisinko osannut olla tästä kutsumustani vastaavasta työstä sekä työhuoneesta yhtä kiitollinen ja onnellinen kuin nyt, jos olisin heti valmistumiseni jälkeen saanut työskennellä vakituisissa työsuhteissa ja omassa työhuoneessa.  

 

Valmistuin opettajaksi ja ympäristöalan ammattilaiseksi ja urani tutkijana oli lähtenyt lupaavasti käyntiin Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa (MTT) 2000-luvun alussa. Juuri kun olin saanut ison EU-rahoituksen ympäristökasvatushankkeelleni MTT:llä, minua pyydettiin lähtemään Kansan Raamattuseuraan (KRS) vetämään opiskelijoiden hyvinvointiprojektia. Viikon asiaa mietittyä ja rukoiltuani tajusin, että syvin kutsumukseni on tehdä hengellistä työtä, vaikka en ole siihen kouluttautunutkaan.

 

Niinpä jätin oman urani tutkijana ja lähdin vetämään JuuretON-projektia. Ehdin työskennellä  projektissa pari vuotta, kunnes jäin viideksi vuodeksi äitiys- ja hoitovapaalle lasteni Kaisla-Marian ja Matteuksen synnyttyä. Hoitovapaan aikana JuuretON-projektin rahoitus oli loppunut ja työt KRS:llä päättyivät. Ympäristöalan työtilanne ei ollut häävi ja MTT:llä seuraajani jatkoi aloittamiani hankkeita. Seurakunnan työpaikoissa taas edellytettiin lähes poikkeuksessa kirkon alan koulutusta.

 

Tästä alkoi oma Jaakobin painini Jumalan kanssa. Tiesin, että kutsumukseni tehdä hengellistä työtä on syvästi totta. Silti mietin, olinko tehnyt työurani suurimman virheen hypätessäni Jumalan johdatuksen varaan ja lähtiessäni maallikkona hengelliseen työhön. Olinko luullut Jumalan johdatukseksi jotain sellaista, mikä ei ollutkaan siksi tarkoitettu. Näiden kysymysten ja epävarmuuden kanssa painiskelin enemmän tai vähemmän aktiivisesti 10 vuotta.

 

Ammatillisen epävarmuuden aikana tajusin, että Jumalan johdatus ei ollut kohdallani sitä, että silmieni edessä olisi avautunut pitkä suora tie, vaan mutkitteleva polku jatkui aina askeleen kerrallaan Jumalan "raivatessa" reittiä edelläni. Ihan konkreettisestikin, kun sieltä täältä sain mielekkäitä pieniä oman alani pätkätöitä. Sitten pääsin Raision seurakuntaan aluksi kuukaudeksi, pariksi, vuodeksi ja kahdeksi kunnes tosiaan tämän vuoden alusta minut vakinaistettiin.  

 

Näissä pohdinnoissa virsi 525 tuli minulle kovin rakkaaksi matkakumppaniksi. Näiden säkeistöjen myötä toivotan sinulle Jumalan johdatusta ja siunausta omiin pohdintoihisi.

 

"Yhtä pyydän Vapahtaja, tänään yhtä pyydän vain: Näytä yhden päivän matka, askel, jonka tänään sain. Keiden kanssa, mihin suuntaan polku tänään avautuu? Millä tavoin Isän tahto, meissä tänään tapahtuu?

 

Anna Kristus, rohkeutta, mennä maastoon tiettömään, jossa merkkejä en tunne, vaille vastausta jään. Juuri siellä sinuun juurrun, vastuuseen viet laajempaan, taikka suostun vähimmässä uskollinen olemaan. VK 525:3-4

 

Hannele Siltala

projektikoordinaattori, ympäristöasiantuntija