Skip to content

Blogi

Kukkaniityltä vanhainkotiin

Kaksi pientä tyttöä istuu kesäniityllä poimimassa kukkasia, päivänkakkaroita. Aurinko paistaa, ötökät surisevat, sinisellä taivaalla pilvilampaat ajavat toisiaan takaa. Keskittynyt katse kiinnittyy kukkasiin, sormet nyhtävät terälehtiä yksi kerrallaan: ’Rakastaa, ei rakasta, rakastaa’...

Tuosta muistosta on jo vuosikymmeniä, mutta ystävyys on säilynyt.

 

Mitähän minun elämässäni olisi ollut, jos häntä ei olisi ollut? Ajatus jättää mieleen tyhjän tunteen – tunteen, josta ymmärtää, että ystävyys ja varsinkin tosi ystävyys, on Jumalan suurimpia lahjoja. En edes uskalla ajatella, millaista elämäni olisi ollut ilman ystäviä.

 

Vuosikymmeniä on mennyt ja niistä kukkaniityllä istuneista pienistä tytöistä on tullut nuoria aikuisia, lopulta keski-ikäisiä perheenäitejä. Jossakin vaiheessa ikää tulee lisää, lapsenlapset syntyvät, oman auton sijaan tulee rollaattori. Mutta sopimus on jo valmiina: kummallakin on tallessa ne kymmenet, elleivät sadat pitkät etanakirjeet ja kortit, joita on lähetelty – ne sitten kaivetaan esille vanhainkodissa ja muistellaan ystävyyttä.

 

Luetaan hymy huulilla se ihka ensimmäinen kirje, jossa suurin ilo oli se, mitä joulupukki toi lahjaksi – ja suurimmat surut opettaja, joka suuttuessaan huusi kuin ’pasuuna tai paraskin käyrätorvi’. Kuinka voinkaan muistaa jopa pätkiä ulkoa kirjoittamistamme kirjeistä? Se kertoo ystävyyden laadusta. Kukkaniityltä vanhainkotiin, sinne ajattelen ystävyyden kestävän.

 

Jos lasken asiat, mitä olen voinut ystävälleni kertoa, vastaus on kaikki. Olen ollut hänen seurassaan ihan oma itseni, hyvässä ja pahassa. Ystävyys on ollut väsynyttä tilitystä, huojennuksen huokauksia, tyhmiä vitsejä toisen piristykseksi. Sellaista naisten välistä ystävyyttä, jossa kaveri on aina oikeassa, ja vaikka ei olisi, niin kaveriahan ei jätetä.

 

Se on ollut myös rukousta toisen puolesta, vaikeita kysymyksiä Jumalalle. Kun elämä on kaatunut päälle, on kysytty: miksi kanava Yläkertaan on tukossa? Miksi Jumala on jättänyt minut yksin? Selitä mulle, miksi elämä potkii aina päähän.

 

Kun elämä kääntyy taas parempaan, se on ollut iloa siitä, että hei, paistaa se elämä tähänkin risukasaan. On siellä ylhäällä joku, joka pitää minusta ja ystävästänikin huolta!  Kiitos tästä, Jumala! Tiedän, että ilojen ja surujen keskellä olen ollut ystäväni rukouksissa mukana. Siitä ajatuksesta tulee tosi turvallinen olo.

 

Kukkaniityltä vanhainkotiin, sinne se kestää. Ystävyys. 

 

Haluan kiittää Jumalaa ystävästäni. Kiitos ystävistä, kiitos tosi ystävyydestä. Tahdon rukoilla ystäviä, todellisia ystäviä meille kaikille.

 

Hanna Vuorio

pastori