Skip to content

Blogi

Lähimmäinen - kuka muka?

Minä huomaan usein käyttäväni sanaa lähimmäinen. Mutta kuka on minun lähimmäiseni?

No oman perheen jäsenet tietenkin. Heistä välittäminen, huolehtiminen ja heidän rakastamisensa on useimmille meistä itsestään selvä asia.  Keitä muita sitten kuuluu tämän sanan alle? Ystävät? Tietenkin! Jaksan kohtuudella kuunnella murheita, jakaa iloja ja auttaakin, jos sen vaan on mahdollista.

Entä naapurit? Ihminen, joka tulee kotikaupunkini kadulla vastaan? Tai naapurikaupungissa?

No jaa, vähän hankalaa. Haluaisin ehkä pitää heihin vähän välimatkaa, etteivät he vain käy rasitukseksi. Toisina päivinä jaksan ehkä olla ”lähimmäisempi” kuin toisina. Siinä pitää kuitenkin jo muistuttaa itseään siitä, että he ovat minun lähimmäisiäni.

Entä ne uutisten ihmiset? Ne, joilla on pelko ja ahdistus silmissä. Jotka ovat jokapäiväistä ruokaa vailla? No ne lapset ainakin ovat ihan varmasti minun lähimmäisiäni. Aikuisistakin olen kyllä huolissani. Jotenkin toivoisin voivani auttaa heitä. Toivoisin tietenkin, mutta kun he ovat niin kaukana. Miten voisin auttaa heitä? Kyllähän minulta vähän rahaakin liikenee niiden ihmisten tueksi, jotka asettavat henkensä alttiiksi auttaakseen heitä.

Entäpäs ne samaiset uutisten ihmiset, kun he tulevat kotikaupunkini kadulla vastaan?  Unohdanko sen, mitä uutisia katsoessani ajattelin? ”Voisinpa auttaa ettei heidän tarvitsisi tuntea enää jatkuvaa pelkoa ja ahdistusta toisten ihmisten taholta tulevan uhan takia.”  Nythän voin sen toteuttaa, ainakin omalta kohdaltani. Katsoa ystävällisin silmin ja ehkä vaihtaa muutaman sanankin. Siinähän he sitten oppivat suomenkielen, jos eivät vielä osaa.

Elämä on vaikeaa! Toisille se on vaikeampaa kuin toisille. Kaikilla meillä ihmisillä on kuitenkin samanlaisia ajatuksia hyvästä elämästä: riittävästi ruokaa, koti, ystäviä ja vielä turvallinen elämä ilman pelkoa. Kaiken kruunaa, jos saamme omistaa uskon Jumalaan ja Jeesukseen. Siinä on turva kuoleman hetkelle ja vielä sen jälkeenkin.

Leena Nieminen
diakoniatyöntekijä