Skip to content

Blogi

Lämpöä ja lähimmäisyyttä

Auringon säteet lämmittävät vielä kasvoja, vaikka syksy jo saapuukin. Päivät lyhenevät ja aurinko paistaa matalammalta. Saan herätä syksyn kirpeisiin aamuihin ja laittaa illan tullessa kynttilän palamaan ja tuomaan tunnelmaa pimeneviin iltoihin.

 

Sain eräänä päivänä yllättäen puhelun ystävältä. Sovimme tapaamisen syksyiseen metsään. Ulkoilimme syysauringon lämmössä ja juttelimme elämästä, uskosta ja toivosta, joka kantaa vaikeinakin hetkinä. Samalla saimme nauttia syksyn sadosta ja popsia puolukoita ja syyskesän mustikoita matkan varrella. Mukana oli myös pieni kummityttöni ja hänen isosiskonsa, jonka saimme iloksemme retkelle mukaan. Ulkoilun jälkeen joimme yhdessä teetä ja söimme omenapiirakkaa.

 

Tuo kohtaaminen lämmittää mieltäni pitkään. Olin suunnitellut aivan muita juttuja päivääni, mutta puhelun myötä päivä sai aivan uuden suunnan. Oli ihana nähdä ystävää. Tuntui aivan, kuin Jumala olisi minut johdattanut juuri hänen luokseen juuri siihen hetkeen. Siinä hetkessä ei olisi voinut olla mitään tärkeämpää kuin jakaa se hetki lähimmäisen kanssa ja olla läsnä. Illalla kotona sytytin kynttilän ja mietin kohtaamistamme päivällä.

 

Pimeinä syysiltoina sytytän usein kynttilöitä kotona. Kynttilän liekkiä katsoessani ajattelen usein ihmisiä, lähimmäisiä, joita olen saanut kohdata päivän tai viikon aikana. Toivon, että olen voinut antaa itsestäni jotain sellaista, mikä auttaa heitä eteenpäin elämässä. Kynttilän valo rauhoittaa mieleni ja sisimpäni. Tuota valoa katsoessani suljen kaikki kohtaamani ihmiset, lähimmäiseni, ajatuksiini ja rukouksiini ja pyydän siunausta heille ja itselleni.

 

"Vierelläni kulje, askeleeni ohjaa, etten väisty, milloin kutsut auttamaan."
Virsi 509

 

Päivi Leino
Diakoniatyöntekijä