Skip to content

Blogi

Lauteilla saunan kotoisen

Kevätilta hämärtää. Taivas on sininen ja viimeiset auringonsäteet maalaavat taivaanrantaa punaisen ja oranssin kaikin sävyin. Pieni vanha sauna kyhjöttää rannassa. Se on palvellut käyttäjiään uskollisesti jo vuosia. Sen paksut hirsiseinät ovat ulkoa hopeanharmaat ja sisältä tummanruskeat. Ilma on aivan tyyni. Piipusta nousee kapea savujuova kohti taivasta. Aivan kuin sauna haluaisi kertoa tarinaa. Tarinaa siitä, miten pieni tyttö tuli usein saunaan isänsä ja äitinsä kanssa.

 
Lauteilla käytiin monenlaisia keskusteluja. Milloin mietittiin aakkosia, milloin polkupyörällä ajamista. Keskusteltiin siellä monista elämän kiperistäkin asioista, kuten kiusaamisesta ja anteeksiantamisesta, rakkaudesta ja vihasta, onnesta ja epäonnistumisista, enkeleistä ja armosta.
 
Tyttö, joka oli jo naiseksi kasvanut, tuli eräänä päivänä saunaan aivan vieraan miehen kanssa. He kuitenkin keskustelivat aivan luonnikkaasti, vaikka ilmassa olikin aivan erilaista väreilyä. Keskustelut kulkivat kuitenkin aivan samoissa uomissa kuin ennenkin. Mietittiin elämää. Käytiin kiivaita keskusteluja, unelmoitiin ja rakennettiin tulevaisuutta, rukoiltiin.
 
Muutama vuosi vierähti ja sauna oli jo tottunut kylpijöihinsä. Vanhempaan pariskuntaan, joka tuli mietojen alkulämpöjen aikaan ja nuorempaan pariin, joka tuli jälkilöylyihin ja vietti aikaa saunoen pitkiäkin aikoja.
 
Eräänä keväisenä lauantaina nuoren parin mukana tuli pieni poikavauva. Suurin silmin se katseli uteliaana saunan lämpöisenä väreilevää ilmaa ja piti hiljaista tuhinaa. Saunan lauteilla suunniteltiin kastejuhlaa. Mietittiin juhlan mukana tuomaa siunausta.
 
Aika kului ja saunan lauteilla mietittiin taas aakkosia, etuhampaan irtoamista ja polkupyörällä ajamista. Sukupolvien ketju oli elänyt elämää, jota kertoi vanhan saunan piipusta nouseva savu.
 
Lauteilla saunan kotoisen oli siirretty perinteitä isolta pienelle. Oli pohdittu elämän oppeja. Sauna oli ollut useaan kertaan kylpijöiden pysähdyksen paikka – monta kiitosta ja pyyntöä oli lähetetty koivuvihdan tuoksujen mukana Luomakunnan Luojalle.
 
Johanna Salonen
lapsityönohjaaja