Skip to content

Blogi

Luojan sylissä

Sinisellä taivaalla ajelehtii valkoisia poutapilviä. Kuljen pitkin metsäpolkua. Talvi on pudottanut polulle keltaisia havunneulasia aivan kuin ”kultaiseksi matoksi”.  Askeleet kuljettavat minua pehmeällä polulla eteenpäin metsän maille. Auringon säteet lämmittävät mukavasti aina silloin, kun ne saavat paistaa vapaasti puiden oksien välistä kasvoilleni.

 

Saavun metsälammen rantaan. Auringon säteet heijastavat hopeista valoa lammen pinnasta. Kevään ensimmäiset hyttyset lentelevät aivan veden pinnan tuntumassa. Istuudun kannon nokkaan, ja katselen miten lammen rannalla olevan koivun oksilla kaksi tinttiä tanssii kevättanssiaan, kilpaa auringon säteiden kanssa. Tuuli soittaa hiljaista sävelmäänsä ja linnut laulavat ylistystä Luojalle. Kevät on tullut, valo laajenee.

 

Kuljen polkua eteenpäin. Se kiemurtelee halki tummanpuhuvan kuusikon. Kuusten latvat kurottelevat kohti taivasta, mutta oksat tavoittelevat maata, aivan kuin tahtoen tarjota oksien kätköissä lepopaikan metsän asukkaille.

Polku alkaa nousta ylös loivaa mäkeä. Edessä aukeavat laajat saaristokalliot, joita tuuli, sateet ja aika ovat hioneet vuosisatojen ajan.

 

Kallion laelta näkyy merelle. Kaukaisuudessa siintää saaria. Aivan keskellä suuria, laajoja kallioalueita, on notkelma, jonka laitamia kiertävät matalat käppyräiset, paksurunkoiset männyt. Tummanvihreä, upottavan pehmeä sammal peittää notkelman aivan kuin paksu peitto. Notkelman keskellä on kosteikko – suo. Pienen suon laitamilla kasvaa valkoisessa kukassa loistavia, huumaavaa tuoksua levittäviä suopursuja.

 

Menen makaamaan sileälle auringon lämmittämälle kalliolle. Valkoiset pilvenriekaleet ajelehtivat taivaalla kuin pehmeät lampaat. Tuuli soittaa lähipuiden oksissa. Kevään tuoksut, sulava maa, suopursu ja kasvava sammal vievät ajatukseni lapsuuden ja kesän moniin muistoihin. Mielessäni välillä kuljen niityllä voikukkaseppele päässäni, välillä olen mustikassa punaiset saappaat jalassa tai istun lähikaupan portailla syömässä jäätelöä.  Vuorotellen mielessä kulkee ilo ja haikeus, usko ja toivo.

 

Makaan siinä kalliolla Luojani sylissä ja saan kokea rauhaa. Lämmin kesätuuli puhaltaa mereltä suolaveden, kaislikon ja mudan sekaisia tuoksuja. Luontokirkkoni vaihtuvat maisemat, värit, tuoksut ja äänet tarjoavat minulle, joka kerta uutta ihmeteltävää ja saan huokaista Taivaan Isälle: ”Kiitos”.

 

Johanna Salonen
lapsityönohjaaja