Skip to content

Blogi

Meitä kannatellaan!

Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.” Näin kuuluu minulle tärkeä kohta Raamatusta, Psalmista 91.

 

Ajatus siitä, että minua kannatellaan ja varjellaan. Eihän elämässä tietenkään aina tunnu, että meitä suojeltaisiin kaikelta pahalta. Joskus tulee takkiin niin että tuntuu, joskus sattuu syvästi. Silti luottamus siihen, että meidät kannetaan pahimman yli, antaa minulle voimaa. Jumala ja hänen enkelinsä toimivat 24/7, vaikkei aina uskoisi.

 

Näin Mikkelinpäivän eli enkeleille omistetun sunnuntain aikoihin on ajankohtaista ajatella enkeleitä. Luterilaisessa kirkossa enkelit jäävät usein etäisiksi hahmoiksi. Kuitenkin enkelit kiehtovat, mistä kertoo joskus kristinuskosta etääntyvänkin enkelimystiikan suosio. Minusta meillä olisi kirkossakin aihetta antaa enkeleille enemmän kunniaa.

 

Usein enkelit liitetään erityisesti lapsiin. Minulla on usein tapana sanoa kastejuhlissa, että Jumala ja hänen enkelinsä muodostavat eräänlaisen taivaallisen tukijoukon lapselle. Lapsillahan on Raamatun mukaan aivan erityinen asema Jumalan edessä, puhuihan Jeesus taivasten valtakunnasta lasten ja lasten kaltaisten paikkana. Lapselle ajatus rinnalla kulkevasta suojelusenkelistä on varmasti helpompi ymmärtää kuin aikuisen.

 

Mutta aina ei enkeli näyttäisi suojelevan! Maailmassamme tapahtuu kaikenlaista pahaa niin lapsille kuin aikuisille. Missä enkelit olivat? Tähän ei ole helppoja vastauksia, mutta mieleeni tulee kuva syvästi ahdistuneesta Jeesuksesta Getsemanen puutarhassa enkeli vierellään. Ei tämäkään enkeli kuljettanut Jeesusta turvaan vaan vahvisti tätä.

 

Me kaikki voimme olla enkeleitä toisillemme. Me voimme rohkaista, lohduttaa ja kannatella. Enkeleitä päivääsi!

 

Antti Pajunen

pastori