Skip to content

Blogi

Rohkeasti kohti tulevaa!

Vuosi on vaihtunut. Jumalan siunaamaa vuotta 2010!

Olen joskus oppinut, että Lähi-idän kielissä on ajatus, päinvastoin kuin meillä, että mennyt aika on edessämme ja tulevaisuus takanamme.

 

Ajatus on omalla tavallaan ymmärrettävä. Se, mikä on silmien edessä, nähdään selvästi kuten päättyneen vuoden tapahtumat; nyt näemme, mitä 2009 toi tullessaan. Tuleva aika on selän takana piilossa; vielä emme näe, mitä 2010 tuo mukanaan. Toki voimme arvailla jotakin, kuin olkapään yli kurkistellen. Tuon ajatuksen mukaan, tulevaa kohti kuljetaan selkä edellä ja jos olet joskus kokeillut, tiedät, että takaperin kävely ei ole niitä helpoimpia asioita.

 

Vaikka yksityiskohtia ei näekään, kristittyinä saamme käydä rohkeasti tulevaa kohti. Profeetan välityksellä Jumala lupaa antaa kansalleen tulevaisuuden ja toivon – toivorikkaan tulevaisuuden. Tuleva ei ole sattuman varassa, vaan Jumalan käsissä. Ja Vapahtajamme itse lupasi olla omiensa kanssa kaikki päivät, aina maailman loppuun asti.

 

Millä mielin me Raision seurakunnassa aloitamme vuotta 2010? Voi kai sanoa, että monessa suhteessa puitteet ovat kunnossa. Viherlahden leirikeskuksen päärakennus valmistui 2009 ja nyt sinne valmistellaan luontopolkua, jolle kutsumme kulkijoita toukokuusta alkaen. Uurnahautausmaan laajennus on valmistunut ja otetaan käyttöön kesän tullen. Ja graniittiristi on jo pystytetty elämän ja ylösnousemuksen merkiksi. Ja mikä ehkä tärkeintä – virat ovat täynnä ja seurakunnassa on iso joukko työntekijöitä valmiina kohtaamaan ja palvelemaan raisiolaisia.

 

Puitteet ovat kunnossa, mutta se ei seurakunnassa ole tärkein asia. Tärkeintä on monipuolinen seurakuntaelämä. Sellainen seurakuntaelämä ei synny vain siitä, mitä me työntekijöinä voimme tehdä seurakuntatyön eri sektoreilla. Elävä seurakuntaelämä syntyy läsnäolosta ja kohtaamisista – siitä, että seurakuntalaiset ja seurakunnan palvelijat voisivat kohdata toisensa ja jakaa elämän kokemuksia yhdessä. Seurakunta on läsnä raisiolaisessa elämässä myös alkaneena vuonna.

 

Kohtaamisiin!

 

Pertti Ruotsalo
kirkkoherra
 

Kuva: Seppo Sarimo

Raision seurakunnan haustausmaan uusi maamerkki, Graniittiristi uudenvuodenyönä