Skip to content

Blogi

Syty ja Pala

Olen kiertänyt viime viikolla kouluissa puhumassa vähän lähetystyöstä ja ehkä vähän enemmän ihmisten erilaisista tavoista ja elämänmalleista. Onhan koko viikkoa leimannut perjantaina (24.10.) vietettävä YK:n päivä. Kirkollisissa piireissä päivä on Rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun ekumeeninen rukouspäivä.

 

Yhdistyneet Kansakunnat perustettiin toisen maailmansodan jälkeen Kansainliiton raunioille estämään uudet, koko maailmaa koskevat sodat. Pikkuhiljaa YK:lle on kasaantunut muitakin varsin mahdottomilta vaikuttavia tehtäviä, alkaen tasa-arvoisista ihmisoikeuksista katastrofiapuun.

 

Rakkaat lukijat, tunnustan olevani täydellinen pessimisti. Olen sen Asterixin kylän päällikön hengenheimolainen ja odotan aina ja kaikkialla taivaan putoavan niskaan. Tunnen Murphyn lain; mikä voi mennä pieleen, se menee pieleen ja lempiajatelmani on, että pessimisti ei koskaan pety. Ja kun nyt mietin noita YK:n kaikkia tehtäviä, pessimistinä voisin sanoa, että kun ei hommasta ole tähänkään mennessä oikein mitään tullut, niin antakkee olla. Pieleen meni ja menee.

 

Tämän näkökulman edustajana taidan olla huonoin mahdollinen valinta seurakunnan lähetys- ja kansainvälisestä vastuusta vastaavaksi viranhaltijaksi. Onhan työni edistää näiden samojen asioiden eteenpäin menoa kirkollisella foorumilla, yhden seurakunnan tasolla. Kierrän kertomassa kuinka jokainen ihminen on samanarvoinen, vakuutan, että jokainen meistä on oikeutettu huolehtimaan myös niistä, jotka syystä tai toisesta eivät kykene itsestään huolehtimaan. Selitän lähetystyön olevan tietyillä alueilla mitä suurimmassa määrin rauhan turvaamista. Mitähän lienee Jumala ajatellut johdattaessaan inhorealisti-peruspessimistin työhön, jossa lopputulos ei todellakaan ole tekijästä kiinni?

 

Niin YK:n kuin oman työn rannattomuuden äärellä, pahimman pessimismikohtauksen iskiessä päälle, mietin usein Auli Vuorelan laulun sanoja. Laulun lohdullisuus on juuri siinä, että maailman parantaminen ei ole yksin minun hommaani, ei edes yksin kirkon työtä, eikä myöskään yksin YK:n työtä. Mutta kun meitä on tarpeeksi monta, niin…

 

”Yhden kynttilän hehku ei kauaksi kanna, ei jätä se mitään pois hiipuessaan,

mutta veljelles kipinä liekistäs anna, jaa tultasi matkaamme valaisemaan.

Vieläkö luulet, etteivät evääsi riitä: Viis leipää, kaks kalaa, ei sen kummempaa.

Mutta jos Mestarin käteen ne annat, niin siitä tuhannet vatsansa kylläiseks saa.

Miksi leivän ja viinin vain itselles säästät? Hän kaikille ruuan siunannut on.

Miksi auran niin helposti käsistäs päästät, kun Jumalan pelto on loppumaton?

Siksi syty ja pala tulta sammumatonta, Tuo kynttiläs kiireesti pois vakan alta.

Syty ja pala, sillä meitä on monta, kipinöitähän riittää Tulen Antajalta”  

 

Katja Koskensalo

lähetyssihteeri