Skip to content

Blogi

Terveisiä rippikoulusta

Rippileirikesä alkaa olla lopuillaan. Tätä blogia kirjoittaessa on vuoden viimeisen leirin viimeinen ilta Viherlahdessa.

 

Raision seurakunnalla oli tänä vuonna yhteensä 12 rippikoulua, joista kahdeksan oli kesän aikana Viherlahden leirikeskuksessa. Viherlahden käyttöaste on ollut valtava koko kesän ajan: kun yksi leiri on saapunut paikalle linja-autolla, edellinen on hypännyt sen kyytiin ja matkustanut takaisin Raisioon. Pian leirikesä sitten loppuukin. Pitkään ei kuitenkaan taukoa ole, sillä seuraava leiri taitaakin olla jo viikon päästä.

 

Alkukesän työpalaverissä totesin että nuorisotyö on ulkoistettu kesän ajaksi rippikoulutyölle. Nurkassa on ollut kovin hiljaista, ja nuorisotyöntekijät ovat vuoroin olleet leirillä tai lomilla. Lähestulkoon koko työpanos on keskitetty Viherlahteen. Oli meillä Nurkassa kesä-heinäkuussa Kesähengarit, mutta nuoriso viihtyy paremmin kauniina kesäpäivänä ulkoilmassa.

 

Aiempi lausahdukseni on osittain totta, mutta kyllä rippikoulutyö tukee nuorisotyötä siinä missä nuorisotyö tukee rippikoulutyötä. Niiden välinen raja on käytännössä hyvin häilyvä, ellei jopa olematon. Suosituin nuorisotyön muoto valtakunnallisesti on isostoiminta, jossa valtaosalla on mielessään isostehtävä rippileirillä. Rippikoulu toisaalta toimii ovena seurakunnan nuorisotyön pariin. Aika vähän näkyy nuorisotyössä rippikoulun käymättömiä nuoria.

 

Tämä(kin) rippileiri on ollut onnistunut. Nuoret ovat silminnähden nauttineet olostaan ja yhdessä on niin itketty, angstattu, rukoiltu, iloittu ja naurettu. Viherlahden emännältä terveiset kaikille kesän rippikouluryhmille: olette käyttäytyneet esimerkillisesti. Hauskaa on ollut meillä työntekijöilläkin. Jumalasta kertominen on mielekästä ja mielestäni on aivan mahtavaa nähdä kun nuori ymmärtää jotakin elämää suurempaa. Kiitos kaikille teille joiden kanssa olen saanut tehdä töitä tänä kesänä. Isoset, tekin kuulutte siihen ryhmään.

 

Minulla alkaa tässä pian leirivapaat. Kun niiltä olen palannut, onkin jo syksy alkanut nuorisotyössä. Isostoiminta, viikkotoiminta ja muu nuorisotyö starttaa viikko koulujen alkamisesta. Mitenkäs se kesä menikin näin vikkelästi? Eiköhän se johdu onnistuneesta leirikesästä.

 

Ville Väänänen
vs. nuorisotyönohjaaja