Skip to content

Blogi

Tuulta purjeisiin

Elokuun viimeisenä viikonloppuna lipuivat mahtavat purjelaivat Turkuun ja Airistolle. Jotkut laivoista ovat jo maailman meriä matkanneet, toiset vasta purtensa ensi kertaa aukaisseet. Toisen purjeet ovat vielä puhtaan valkoiset, toisella ajan patinoimat.

 

Purjelaivoissa on jotain suurta ja ihmeellistä. Laivoja katsellessani mietin usein, mistä maailman kolkasta kukin on tullut tähän satamaan tai näille rannoille? Kuka on aikanaan laivan rakentanut? Kuka purjeet ommellut? Minne käy laivan matka tämän sataman, tämän kohtaamisen jälkeen?

 

Mieleeni tulee aina purjelaivoja katsellessani ajatus siitä, miten me kukin matkallamme purjehdimme elämän merellä. Toiset meistä ovat vasta matkansa alussa, toiset jo maailman meriä seilanneina elämää nähneet. Onpa joku päässyt jo viimeiseen satamaankin.

 

Yhtä kaikki. Samalla merellä me kaikki purjehdimme. Vastassa on niin tyyntä kuin myrskyäkin. Matkan erilaiset etapit; opiskelu, ammattiin ja työhön valmistuminen, avioliiton satamaan purjehtiminen, perheen perustaminen ja monet muut elämänvaiheet siivittävät matkaa. Karikoilta tai haastavilta reiteiltäkään tuskin kukaan säästyy. Hetkittäin saamme purjehtia samalla reitillä, kulkea yhtä matkaa toinen toistamme tukien ja auttaen. Niin on matkan johtaja, taivaallinen Isämme, tarkoittanut.

 

Oletpa missä vaiheessa elämäsi purjehdusta, toivon myötätuulta ja Hyvän Jumalan siunausta matkallesi. Vaikka varmasti myrskykin joskus yllättää niin myrskyn jälkeen on poutasää, tähän ainakin itse tahdon uskoa.

 

Nautin vielä hetken syyskesän auringosta, lämmöstä ja valosta. Irrotan köydet laiturista, nostan ankkurit ylös ja lähden uudelle etapille kohti seuraavaa satamaa - myötätuulta toivoen.

 

Päivi Leino
diakoniatyöntekijä