Skip to content

Blogi

Uuden vuoden alkaessa

”Herra itse käy sinun edelläsi, hän on sinun kanssasi.”

5. Moos. 31:8
 
Muistatko olleesi tilanteessa, jossa olet mielelläsi antanut vanhemman tai isomman ihmisen kulkea edelläsi? Meitä pelottaa kulkea pimeässä ja siksi turvaudumme toisiin ihmisiin. Jumala tietää, että me ihmiset olemme usein pelokkaita ajatellessamme edessämme olevaa tulevaisuutta. Ei inhimillinen suuruus tai lihasvoima auta. Suuret ja voimakkaat miehetkin pelkäävät vaikeuksissa, joskus jopa enemmän kuin pienet lapset, jotka luottavat Jumalaan enemmän kuin aikuiset.
 
Tänään Jumala tahtoo muistuttaa meille, että saamme kokonaan ja täydellisesti luottaa Jumalaan, sillä hän käy meidän edellämme ja auttaa meidät läpi vaikeuksien.
 
Jouluna meille kerrottiin, kuinka Jumala lähetti poikansa Jeesuksen maanpäälle. Jeesukselle annettiin myös nimi Immanuel = Jumala kanssamme. Jumala tietää, kuinka vaikeaa meillä saattaa olla ja siksi hän lähetti Jeesuksen edelläkävijäksemme, rinnalla kulkijaksemme ja auttajaksemme.
 
Me aloitamme jälleen uutta vuotta. On hyvä aloittaa vuosi ja jatkaa elämää, kun muistamme, että Herra itse käy meidän edellämme. Hän on meidän kanssamme pyhänä ja arkena, joka päivä. Emme ole koskaan yksin, meidän ei tarvitse pelätä, emme ole ilman apua. Voimme kääntyä aina Jeesuksen puoleen, niin kuin kukka kääntyy kohti aurinkoa. Hänessä meillä on turva.
 
Rakas Jeesus. Kiitos joulusta, jonka saimme viettää. Kiitos uudesta vuodesta, jonka saamme alkaa. Kiitos, että kuljet edellämme ja olet meitä aina siunaamassa ja varjelemassa. Aamen.
 
Erja Andersson
diakonissa