Skip to content

Blogi

Vähävaraisen lapsiperheen äidin kertomus

"Väsyttää, väsyttää vaan"

Nuori nainen istuu diakoniatyöntekijän vastaanottohuoneessa ja pyyhkii anteeksipyydellen silmiään. Avun hakemisen kynnys on ollut korkea. Nyt kun joku on viimein kuunnellut hätää ja tarjonnut apua, helpotus ja kiitollisuus nostavat kyyneleet silmiin.

 

"Kun kertoo toiselle ahdinkoaan, oman tilanteen näkee itsekin kuin ensimmäistä kertaa", Minna, 34, sanoo. Hän on soittanut seurakunnan diakoniatyöntekijälle edellisenä päivänä ja saanut ajan heti seuraavaksi aamuksi. Kun tapaamme, Minna on käynyt vastaanotolla ja saanut ensiavun sekä suunnitelman siitä, miten tiukoiksi solmuiksi kiertyneitä asioita aletaan yksi kerrallaan ratkoa.

 

Tunnemyrskystä huolimatta Minna kertoo elämästään tarkasti ja oivaltavasti. Vielä elokuussa 2008 asiat olivat hyvällä mallilla. Minna ja avomies Jari (nimet muutettu) olivat molemmat töissä: Minna pätkätöissä ja Jari yksityisyrittäjänä.

 

Perhe muutti vuokralle omakotitaloon. Mutta syksyn mittaan vaikeudet alkoivat kasaantua. Minnan pätkätyöt päättyivät eikä lisää ollutkaan tiedossa kuten aiemmin. Taantuma vei Jarin yrityksen konkurssiin. Alkoi kamppailu toimeentulosta: Jarin toimittaessa Kelalle aina vain uusia selvityksiä taloudellisesta tilanteestaan perhe sinnitteli Minnan peruspäivärahalla. Sen lisäksi käytössä olivat lasten elatustuet ja lapsilisät.

 

Vuokrat alkoivat jäädä maksamatta kun oli ostettava ruokaa ja muita välttämättömiä hyödykkeitä kuten pesuaineita. Sähköt toimivat vielä kuin ihmeen kaupalla mutta nettiyhteys katkesi kun lasku oli rästissä. Puhelimiin ostetaan lisää puheaikaa jos rahaa on.

 

Ainut suurempi investointi talvella oli vanhemman lapsen harrastusväline, joka oli välttämätön harrastuksen jatkumisen turvaamiseksi. Treenimaksut otettu velaksi tai niihin on lainattu tuttavilta rahat. Lapset vertaavat itseään muihin ja häpeävät rahattomuutta. Muuten lempeäluonteinen lapsi löi talvella kaveria, joka pilkkasi hänen halpaa pipoaan.

 

Perhe ei ole syönyt kokolihaa moneen kuukauteen. Kun televisiosta tulee iltaisin herkkumainoksia, lapset kyselevät, löytyisikö jotain hyvää syötävää. Mutta kaapissa ei ole banaaneja eikä omenoita, suklaasta puhumattakaan.

Perheen elämänpiiri supistuu, ei ole rahaa tehdä mitään, mennä minnekään. Ollaan kotona oman perheen kesken. Lasten tarpeet laitetaan etusijalle. Minna ja Jari eivät ole ostaneet itselleen mitään pitkään aikaan. Edellisellä viikolla toinen lapsista sai sairaskohtauksen. Oli valittava ostetaanko ruokaa vai lääkkeitä.

 

"Sitä turtuu omaan tilanteeseen, alkaa pitää sitä tavallisena", sanoo Minna nyt. Hän haki aiemmin apua sosiaalitoimesta, mutta siellä hänen ongelmiaan vähäteltiin ja hänet laitettiin jonoon. Tukala tilanne paheni entisestään ja masennus lamaannutti. Voimia ei enää riittänyt työn hakemiseen, varsinkaan kun työvoimatoimisto ei ota huomioon ihmisen elämäntilannetta ja yksilöllisiä toiveita. Minnakin jaksaisi masennuksesta huolimatta tehdä osa-aikatyötä, mutta sellaista ei ole tarjolla.

 

"Sitten kuulin tutuilta, että seurakunnasta voisi saada apua. Mietin ensimmäistä yhteydenottoa pitkään. Ajattelin että jos tulen näin heikkona ja haavoittuvaisena pyytämään apua, ja minulle sanotaan että eivät sinun asiasi mitenkään kovin huonosti ole, en kestä enää toista hylkäämistä. Pelkäsin myös, että minut syyllistetään, että joku kysyy miten sinä äitinä olet voinut hoitaa perheesi asiat näin huonosti", Minna kertoo.

 

Pelot osoittautuivat turhiksi. "Diakoniatyöntekijä teki tilanteen helpoksi, ei kyseenalaistanut eikä syyllistänyt", Minna kiittää. Yhdessä selvitettiin, mikä tilanne on ja mitä kaikkea perheellä on nyt maksamatta. Sen jälkeen diakoniatyöntekijä soitti sosiaalitoimistoon ja pyysi heitä varaamaan Minnalle ajan. Minna sai mukaansa 60 euron arvoisen ruokaostokortin ja tulee seuraavana aamuna lisäksi hakemaan diakoniatyön Ruokapankista kassillisen syötävää perheelle.

 

"Helpotus on suuri. Nyt ihmettelen miksi en tullut tänne jo aikaisemmin", Minna sanoo. Elämänmuutoksia - kuten muuttaminen halvempaan asuntoon - on edessä. Mutta vaikka väsyttää, nyt on joku, joka tukee kun omat voimat loppuvat.

 

Laura Hakoköngäs
 

Yhteisvastuukeräys

kampanjasuunnittelija