Skip to content

Blogi

Valonheittimessä

Minulla on mielikuva valonheittimestä ja sen kohdentamisesta omaan työhöni,  seurakuntamme  diakoniatyöhön. Kiinnostavaa on se, mitä sen valokiilassa paljastuu ja kestääkö sen kohde tuon tarkastelun. Valonheitin tarkentuu vain määrättyyn kohteeseen, joka on osa suurempaa kokonaisuutta. Näin ollen koko yhteiskunta, kirkko ja sen diakoniatyö heijastavat toinen toistaan.

 

Tämän päivän yhteiskunnassa ja kirkossa on monenlaista myllerrystä ja muutosta,  mutta diakonian perusolemus on edelleen sama, mitä se on ollut alusta alkaen. Sen identiteetti on lähtenyt ajatuksesta ”auttaa niitä, joiden hätä on suurin ja joihin muu apu ei ylety”. Lisäksi kristilliseen lähimmäisen rakkauteen vedoten kirkkojärjestys velvoittaa seurakunnan diakoniaa toimimaan.    Kirkon  perustehtävä läpäisee kaiken toiminnan, pelastuksen ja uskon Sanan julistamisen muodossa.  Sana tulee lähelle ihmistä, kun voimme olla kuulevina korvina, näkevinä silminä sekä auttavina käsinä ja  jalkoina apua tarvitseville

 

Diakoniatyö on kuin ilmapuntari ilmoittaen ihmisten huono-osaisuuden, köyhyyden ja syrjään jäämisen. Tärkeintä on yksittäisen ihmisen auttaminen ja hänen hätänsä lievittäminen, mutta tarpeen on myös selvittää ongelmien syitä. Diakoniatyön luonne muuttui ratkaisevasti 1990-luvun alussa alkaneen laman myötä  jatkuen edelleen.

 

Vastaanotoilla tapaamme mm. toimeentulo-ongelmaisia työttömiä, ylivelkaantuneita ja avohuollossa olevia mielenterveyskuntoutujia. Keskusteluissa korostuvat taloudelliset ja työhön liittyvät ongelmat sekä eriarvoisuus.   Diakonian avustusmuodoissa taloudellinen avustamisen tarve on jatkuvasti lisääntynyt. Näyttää siltä, että hyvinvointiyhteiskunnan vastuuta on siirretty pysyvästi diakonialle, joka onkin monelle viimeinen oljenkorsi yhteiskunnan  järjestelmässä pysymiseen - edes jollain tavoin.

 

Diakonia pystyy vastaamaan nopeastikin eri muutoksiin ja muutoksista johtuviin tarpeisiin.  Lähtökohtana on mahdollisimman laaja-alainen ja asiakkaan tarpeita vastaavan avun antaminen, jonka mahdollistaa yhteiskunnan  päätöksentekoa joustavampi  ja nopeampi toiminta.

 

Diakoniassa haasteita on valtavasti. Sen tähden yhteistyö eri työalojen ja eri yhteiskunnan toimijoiden kanssa on välttämätöntä, jotta apua tarvitsijat löydetään ja apu kohdennetaan oikein. Hyvänä esimerkkinä on seurakunnan vapaaehtoisten käyttö työntekijöiden apuna.  Yksi tärkein kehittämisen muoto onkin siirtyminen työntekijäkeskeisyydestä yleiseen seurakuntapainotteiseen diakoniaan koulutuksen ja ohjauksen avulla. Motto ”diakonia on koko seurakunnan perustehtävä” toteutuu eri työmuodoissa eri tavalla, mutta ihmisen auttamisesta ja palvelimesta on kuitenkin kyse. Esimerkkinä toteutuvasta työalojen  yhteistyöstä on ennen joulua diakoniatyön asiakkaille järjestetty joulujuhla jouluruokineen ja ohjelmineen, jossa mukana on joukko nuoria ja vapaaehtoisia.

 

Luottamushenkilöt ovat avainasemassa, kun määritetään seurakuntatasolla diakoniatyön painopisteitä. Heillä on myös tärkeä asema diakoniavastuun laajentamiseen ja yhteisöllisyyden lisäämiseen. Tämä antaa itselle enemmän aikaa työn suunnitteluun ja kehittämiseen. Kaikenlainen yhteistyö alueellisten ja paikallisten vaikuttajien ja järjestöjen kanssa  on tarpeen, jotta asiakkaiden auttaminen olisi mahdollisimman laaja-alaista ja asiantuntevaa. Uusiin yhteistyön muotoihin on aina tartuttava, kun siihen vain tarjoutuu mahdollisuus. Tästä esimerkkinä saimme paikallisen lounasravintolan kanssa neuvoteltua  päivittäisestä lounastarjoilusta jääneiden annosten jakaminen  asiakkaillemme.

 

Siunattua valon ja odotuksen aikaa!

 

Mariitta Pentti

diakoniatyöntekijä