Skip to content

Blogi

Vanha tammi

Istuin lauantai-iltana työhuoneessani seurakuntatalossa. Olin turhaan yrittänyt avata tietokoneeni tiedostoja. Mitään polkuja ei löytynyt, mitään uutta en saanut tallennetuksi. Harmitti!

 

Siinä istuessani ja harmitellessani katseeni kiinnittyi ikkunastani avautuvaan näkymään. Hämärä oli hiljaa hiipinyt kietoen vanhan tammen lempeään syleilyynsä.

 

Mieleeni nousi tapahtuma - hetki vuosien takaa. Anna-Maija Raittila oli istunut kanssani samassa huoneessa, saman näkymän äärellä. Hiljaisesti, lempeästi ja runollisesti, hän sanoitti ihastustaan nähdessään ikiaikaisen tammen, joka kantoi juurissaan menneisyyttä, muistoja, mutta kasvatti joka kevät uutta toivoa lehdissään.

 

Tuo muistikuva karkotti kaiken harmin. Se oli lahja ystävältä, jonka muistojuhlaan monet olivat samana päivänä kokoontuneet. Se oli lahja ystävältä, joka oli päässyt perille.

 

”Ei ole varjoa kenenkään saapuvan yllä.
On vain aamu. On vain perillepääsy.
Aurinko vain on noussut, ja ääneti katsoo
oksalta oksalle pienien lintujen saatto
Täydellistä, jossa ei pelkoa ollut,
Ainoaa, joka vapaasti otti ja antoi.”

Anna-Maija Raittila

 

Toinenkin kuva nousi mieleeni tammea katsellessani: Andrei Rublevin maalaama Pyhän Kolminaisuuden ikoni. Rublev on kuvannut ikoniinsa kolme matkalla olevaa enkeliä, jotka olivat pysähtyneet aterioimaan.

 

Raamatussa kerrotaan Herran ilmestymisestä Abrahamille Mamren tammistossa. Abraham tunnisti vieraansa, juoksi heitä vastaan ja valmisti heille juhla-aterian.

 

Nämä kaksi kuvaa kietoutuivat mielessäni yhteen. Kuinka usein olenkaan saanut pitää vieraanani Jumalan lähettilästä, enkeliä? Kuinka usein huomaan sen? Voinko itse olla Jumalan lähettämä ystävä lähimmäiselleni?

 

Oppaaksi pyhän enkelin hän rinnalleni suo.
Jos joudun tiellä tahroihin, hän ohjaa lähteen luo
.”

VK 498 Anna-Maija Raittila

 

Katarina Engström
kanttori