Martti -käsityökerho
Kukapa uskoisi, että ompeluseuran keski-ikä on noin 17 -vuotta, mutta näin on. Raision seurakunnan nuoret ovat innostuneet käsitöistä ja keittiötaidoista ja perustaneet Martti -kerhon. Tule mukaan martteilemaan!
Keväällä 2011 on suuntana kesä - tietenkin! Viherlahden roolivaatteet kaipaavat tuunausta ja tietysti myös täydennystä. Vaikka roolivaatteet olivatkin marttikatselmuksessa jo viimekin keväänä, ei niitä koskaan tietenkään ole liikaa.
Kanna (hulluimmatkin) ideasi yhteiseen kekoon ja kerro Marteille, mitä roolivaatteita kaivataan! Toiveesi kuullaan varmasti!
Lisäksi martit saattavat tehdä kevään aikana myös jonkin keittiöprojektin, ovathan Martit keittiössä -illat saavuttaneet jo legendaarisen maineen...
Lisätietoja:
pastori Ritva Rautiainen
Lataa itsellesi oma Martin päivä -video liitteistä.
