Rippikoulu

Joka syksy kutsumme seuraavana vuonna 15 vuotta täyttävät seurakuntalaiset rippikouluun. Syksyllä 2011 kutsu lähetetään postitse vuonna 1997 syntyneille nuorille.

  

Mitä Rippikoulu on?

Rippikoulu on evankelis-luterilaisen kirkon kasteopetusta eli siellä tutustut sen kirkon uskoon, johon sinut on kasteessa liitetty. Samalla tutustut omaan seurakuntaasi, sen toimintaan ja työntekijöihinkin. Rippikoulu on myös mahdollisuus pohtia monenlaisia elämään liittyviä asioita.

Rippikoulun yleistavoitteena on, että nuori vahvistuu siinä uskossa kolmiyhteiseen Jumalaan, johon hänet on pyhässä kasteessa otettu, kasvaa rakkaudessa lähimmäiseen ja elää rukouksessa ja seurakuntayhteydessä.

  

Raision seurakunnan rippikoulutyöstä vastaa pastori Ritva Rautiainen.