Tietoa hautausmaa-alueesta

Raision seurakunnan hautausmaa-alue sijaitsee kirkon ympärillä.

Keskiaikainen Pyhän Martin kirkko, Kirkkauden Kappeli, holvi- ja kammiohaudat, pääteristi ja pohjois-osan porttirakennus tiilimuureineen muodostavat mahtavan kokonaisuuden antaen alueen pohjoisosalle upeat puitteet. 
 
Kirkkomaa on kaunis kokonaisuus, joka toimii myös kaupungin keskeisenä puistoalueena. Hutausmaata laajennettu 50-luvulta lähtien 4 kertaa. Viimeisin uudistus valmistuu vuonna 2010.
 

Pääportti ja kirkkopolku

Pääportin pylväikkö muodostuu seitsemästä järeästä graniittipaasiparista. Paasien halkaisija on 70 cm, keskimäärin paino on n. 3000 kg ja pituudet 150- 190 cm. Pylväikkö on valaistu maaspotein. Pääportilta jatkuva kirkkopolku on kivetetty nupukiveyksellä.

 

Kirkkomaan kasvillisuus

Alueella tehdyn hautaussyvyyden vaatiman maanvaihdon vuoksi aikaisempi kasvillisuus jouduttiin yhtä poikkeusta lukuun ottamatta poistamaan.

Maisemasuunnitelma sisältää puita 62 kpl, pensaita 6327 kpl ja perennoja 8792 kpl sekä noin 15m2 n kesäkukkaistutukset.

 

Alueelle on rakennettu seuraavat korttelit malli-istutuksin:

Varpuhaudat, kivipuutarhahaudat, ruusuhaudat, nurmihaudat, kukkivat perennahaudat sekä kesäkukkahaudat.

 

Patsaat, muistomerkit, aidat ja kivetykset

Hautausmaan kaikki graniittityöt on suunnitellut arkkitehti Bey Heng, Kivimateriaalina on Taivassalon punainen graniitti.

 

Arkkukivet
Kirkkopolun varteen ensimmäisen laajennuksen kohdalle on pystytetty arkkukivet.

 

Pääteristi

Hautausmaan pohjoiskärjessä on n. 7 metriä korkea pääteristi. Muistomerkki on yövalaistu.

 

Tammikumpu

Pohjoisosan eteläosaan on rakennettu kumpu, jonka laelle on istutettu kolme tammea. Kummun itä- ja länsipäätyihin on muurattu graniittiset tukimuurit ja niihin kiinnitettynä yhteensä 14 kpl hautamuistomerkkejä valmiiksi.

 

Itäsivun aita

Itäsivun aitana toimii noin 180 cm korkeat hautamuistomerkit sekä pääteristin kohdalla muurattu graniittiaita.

 

Länsi- ja eteläaita

Länsisivun aitana pohjoisella osalla on graniittipaasista muurattu polveileva aita, jossa osassa aitaa on yhdistetty rauta-aita.

Eteläisen osan länsi ja eteläaidoissa jaksottelevat metalliaita muistomerkeistä koostuva aita.