Skip to content

Folk-musiikkia Raision kirkossa

Folk-yhtye Mustarastas esiintyy isänpäivänä kirkossa. Konsertissa yhtye esittää musiikkia mm. uudelta Murretut värit -levyltään.

 

Mustarastas on Kari Haapalan luotsaama folk-yhtye, jonka musiikissa on havaittavissa sekä irlantilaisia että suomalaisia vaikutteita. Yhtyeen soitinvalikoimaan kuuluvat kansanmusiikille ominaiset akustiset kielisoittimet, haitari, viulu, nyckelharpa, basso ja tinapilli. Myös moniääninen laulu on erittäin vahvaa.

 

Sävellykset ja sanoitukset ovat etupäässä yhtyeen perustajan ja johtajan Kari Haapalan käsialaa. Levyiltä löytyy myös Mustarastaan viulistina ja laulujentekijänä monipuolisesti kunnostautuneen Laura Airolan lyriikoita sekä vierailevia runoilijatähtiä kuten Eino Leino, Saima Harmaja ja Kaija Pispa. 

 

Virsikirjasta ja körttiläisten Siionin virsistäkin on versioitu vetäviä folkveisuja. Hengelliseltä latingiltaan Mustarastas muistuttaa kuitenkin surumielistä suomalaista kansanlaulua.

 

Mustarastas -yhtyeen konsertti
su 13.11. kirkossa