Skip to content

Graniittiristi kirkkomaan maamerkiksi

Raision seurakunnan kirkkomalle pystytettiin 19.12.2009 noin 6 metriä korkea Graniittiristi. Kirkkoherra Pertti Ruotsalon mukaan suuren ristin tarkoituksena on olla merkkinä siitä, että "täällä on kirkko ja tästä alkaa kirkkomaa". Graniittiristin pystytys liittyy Raision seurakunnan kirkkomaalla syksyn 2009 aikana tehtyyn laajennukseen.

 

Yli 10 tonnia painavan Graniittiristin on suunnitellut arkkitehti Bey Heng ja se on valmistettu Peipohjan Kiviveistämössä. Arkkitehti Bey Hengin mukaan ristin ja nimenomaan sen poikkipuun muoto on tarkkaan harkittu: kaartuva muoto muistuttaa siunaavista tai vastaanottavista, syliinsä sulkevista käsistä.

 

Kirkkomaata on parin viime vuosikymmenen aikana laajennettu kolme kertaa. Kaikki laajennukset on suunnitellut arkkitehti Bey Heng Espoosta. Bey Heng on maamme tämän hetken ehkä tunnetuin hautausmaiden suunnittelija; työstänsä hän on saanut mm. Kirkon vuoden 2001 kulttuuripalkinnon.

 

Raision seurakunnan uurnahautausmaa Ikirauhan Kalliot, Kirkkauden kappeleineen vihittiin käyttöön syksyllä 1992. Arkkuhautausmaan laajennus Kirkkotien varteen vihittiin käyttöön syksyllä 2003.

 

Kun uurnahautausmaa Ikirauhan Kalliot rakennettiin 1990-luvun alussa, pohjatyöt tehtiin myös Raisiontietä lähimpänä olevalla alueella. Alue jätettiin kuitenkin tuolloin nurmikkopintaiseksi siten, että alue rakennetaan valmiiksi myöhemmin. Tämän alueen rakennustyöt on saatettu valmiiksi kesän ja syksyn 2009 aikana. Alueen juhlallinen käyttöön ottaminen tapahtuu toukokuun lopussa, sunnuntaina 30.5., jonka jälkeen uurnien laskeminen alueelle voi alkaa.

 

Nyt tehdyn rakennustyön budjetti oli 630 000 euroa. Budjetti sisälsi uurnahautausmaan laajennuksen lisäksi muun muassa Graniittiristin valmistuksen ja pystytyksen (27 000 €), Kirkkauden Kappelissa tehdyt korjaus- ja muutostyöt sekä hautausmaan pääkäytävän kiveyksen uusimisen (mukulakivet vaihdettiin graniittilaattoihin) sekä kaiteen lisäämisen kulun helpottamiseksi.