Skip to content

Kirkkauden kappeliin haudatuille muistolaatat

Raision seurakunnan uurnahautausmaahan Kirkkauden Kappeliin haudattujen nimet on nykyisin mahdollista saada näkyville. Vuonna 2010 tehdyn kunnostuksen yhteydessä Kirkkauden Kappeliin asennettiin graniittipaadet, joihin messinkiset muistolaatat voidaan kiinnittää. Myös aiempina vuosina Kirkkauden Kappeliin haudatuille on mahdollisuus laitattaa muistolaatta.

 

Seurakunta huolehtii messinkilaattojen tilaamisesta, kaiverruttamisesta ja kiinnittämisestä. Muistolaatan koko on 19 cm x 5 cm. Laattoihin kaiverretaan yhdenmukaisesti vainajan koko nimi sekä syntymä- ja kuolinajat. Muistolaatan kokonaishinta kaiverruksineen ja kiinnityksineen on 61,50 €.

 

Kirkkauden kappeli on Raision kirkkomaalla sijaitseva, vuonna 1992 valmistunut teräsrunkoisella ja lasiseinäisellä rakennuksella katettu uurnahautausmaa. Maalattia, jota muratit peittävät, pidetään sulana talvella. Se mahdollistaa uurnanlaskut myös aikana, jolloin maa muuten on roudassa. Kappelissa on tilaa kerrallaan noin 3000 uurnalle. Kappeliin haudatuista laadittiin aiemmin pelkästään ns. muistokirja.

 

Lisätietoja ja muistolaattojen tilaukset:
toimistonhoitaja Taina Dahlgren, puh. 02-4360 343 tai taina.dahlgren@evl.fi