Skip to content

Kirkon ensimmäinen ympäristökasvatuspalkinto Raision seurakunnalle

Kirkon ensimmäisen ympäristökasvatuspalkinnon saa Raision seurakunta ja seurakunnan ympäristöasiantuntija Hannele Siltala. Perusteluna on seurakunnan laaja-alainen, osallistava ja innostava ympäristökasvatus eri-ikäisten seurakuntalaisten parissa.
”Raision seurakunnassa on ollut kirkon ympäristödiplomi jo vuodesta 2007”, kertoo seurakunnan ympäristöasiantuntijana viisi vuotta työskennellyt Siltala. ”Yhtenä työtehtävänäni on kehittää seurakunnan ympäristökasvatusta. Sen näkyvimpiä ja tavoittavimpia muotoja on lapsilähtöinen luontopolku".

Kunniakirjan ja WWF:n lahjoittaman materiaalin ojentaa Hannele Siltalalle piispa Simo Peura Kirkon kasvatuksen päivillä Jyväskylän Paviljongissa 13.1.2015.

Lasten luontopolun kuvataulut jaetaan seurakuntiin
Ympäristökasvatuspalkinto räätälöidään palkinnon saajan toiveiden pohjalta. Raision seurakunnassa haluttiin laittaa hyvä kiertämään. Kirkkohallituksen ja WWF:n tuella lasten luontopolun kuvataulut ja idea jaetaan muihin seurakuntiin.
"Olen saanut seurakunnista yhteydenottoja, joissa on kysytty mahdollisuutta saada luontopolku myös muiden seurakuntien käyttöön. Toistaiseksi se on otettu käyttöön Salon seurakunnassa ja Vivamon lastenkylässä Lohjalla. Palkinnon ansiota voimme monistaa luontopolun kuvataulut ja kouluttaa uusia työntekijöitä” Hannele iloitsee.
Kirkkohallitus perusti syksyllä 2014 ympäristökasvatuspalkinnon. Sen ideana on nostaa esiin innovatiivisia ja tuloksellisia ympäristökasvatustekoja ja -käytäntöjä sekä kannustaa seurakuntia ja muita kirkollisia toimijoita aktiivisiksi ympäristökasvattajiksi. Palkinto jaetaan jatkossa joka toinen vuosi.
Kirkon ympäristökasvatuspalkinto on osa kirkon ympäristötyötä ympäristödiplomin ja Vihreiden rippikoulujen rinnalla. Vihreille ripareille osallistui noin 3500 nuorta vuonna 2014.

Lisätiedot:
Ympäristöasiantuntija Hannele Siltala, Raision seurakunta, hannele.siltala@evl.fi, p. 044 716 0380
Asiantuntija Jarmo Kokkonen, Kirkkohallitus, jarmo.kokkonen@evl.fi, p. 050 594 1316