Skip to content

Lusikkaliikkeestä kasvoi ilmiö

Kirkon Ulkomaanavun Lusikkaliikkeen lusikoita on liikkeellä ympäri Suomea. Myös seurakunnat ovat lähteneet mukaan kamppailemaan ruokaturvan puolesta.

 

Kirkon Ulkomaanapu herättää ihmiset huomaaman maailman nälänhädän Facebookissa leviävän Lusikkaliikkeen avulla. Lusikkaliike on osa Nälkä. Paha pala purtavaksi? –ruokaturvakampanjaa, joka näkyy nyt ensimmäistä kertaa myös Facebookissa. Liikkeestä on kasvamassa ilmiö, joka näkyy sosiaalisen median lisäksi myös kaduilla ja ihmisten arjessa.

 

Nälänvastaisen Lusikkaliikkeen symbolina on lusikka. Alkusyksyn aikana lusikoita on piilotettu ihmisten löydettäväksi ympäri Suomea. Ne johdattavat Lusikkaliikkeen fanisivuille Facebookissa, innostavat piilottamaan löydetyn lusikan uudestaan ja antamaan tästä vihjeitä. Lusikan voi myös antaa eteenpäin haasteena. Tarkoitus on saada lusikoita liikkeelle ja levittää näin tietoa nälänhädästä. Tällä hetkellä Lusikkaliikkeeseen kuuluu jo yli 2 000 jäsentä, fanimäärä kasvaa joka päivä noin sadalla hengellä.

 

-Saamme päivittäin viestejä lusikoiden liikkeestä ympäri Suomea. Ihmiset ovat kokeneet kampanjan helpoksi ja hauskaksi tavaksi vaikuttaa tärkeään asiaan. Lusikoiden piilottajat ovat mukana aidosti ja innostuneesti. Toivomme että Lusikkaliikkeen myötä ihmiset ymmärtävät että pienelläkin teolla voi saada paljon aikaan, kertoo markkinointiviestinnän koordinaattori Eeva-Maria Laakso Kirkon Ulkomaanavusta.

 

Sivulle voi myös lisätä kuvia ja antaa näin vihjeitä lusikan uudesta löytöpaikasta. Fanisivu antaa tietoa kampanjan aiheista ja haastaa faninsa keskusteluun ruokaturvasta ja nälänhädästä.

 

Lusikkaliikkeessä on mukana myös Radio SuomiPOP, joka seuraa lusikoiden liikettä ja haastaa julkisuuden henkilöitä mukaan tekoihin ruokaturvan puolesta. Lusikoita on julkkisten vihjeiden perusteella löytynyt muun muassa Helsingistä, Turusta, Hyvinkäältä, Oulusta ja Porista.

 

Nälkä. Paha pala purtavaksi? -kampanja

Ruokaturvan edistäminen on yksi Ulkomaanavun työn tärkeimpiä päämääriä kehitysmaissa. Nälästä ja äärimmäisestä köyhyydestä kärsii yli miljardi ihmistä. Joka päivä kuolee nälkään 17 000 lasta – yksi lapsi viiden sekunnin välein.

 

Nälkä. Paha pala purtavaksi? -kampanja on vaikuttamiskampanja, jonka tarkoitus on herättää ihmiset huomaamaan maailman nälänhätä ja saada heidät tekemään tekoja ruokaturvan puolesta. Kampanjan aikana ruokaturvaa käsitellään muun muassa ilmastonmuutoksen, humanitaarisen avun ja ravitsemuksen näkökulmasta. Ruokaturvaan vaikuttaa myös kauppapolitiikka ja se, kumpaa sukupuolta olet.

 

Jos tarvitsette Lusikkaliikkeen jäseniä haastateltaviksi, voimme auttaa toimitustanne sopivien lusikoiden piilottajien löytämisessä alueeltanne. Jos haluatte osallistua Lusikkaliikkeeseen omalla nimikkolusikalla, jonka liikkeitä seuraatte, voimme lähettää teille lusikan ja tarran, johon voitte lisätä omat yhteystietonne.

 

Lisätietoja:

Veera Hämäläinen, puh. 050 386 6634, viestintäjohtaja

Eeva-Maria Laakso, puh. 050 500 3653, markkinointiviestinnän koordinaattori

 

Lusikkaliikkeen Facebook-sivu: www.facebook.com/lusikkaliike

 

Tekoja-kampanjan verkkosivu ja kuvamateriaalia: www.tekojakampanja.fi