Skip to content

Maisin miettehin

Tunnetussa joululaulussa Jeesus-lapsi hukkuu hankeen. Ja se on meidän vikamme, sillä me käymme joulun viettohon niin maisin miettehin. Lapsen hankeen upottava joululaulu on kovin moralistinen. Kyytiä saavat niin joulukuusen koristeleminen, joululahjat kuin suun ruoka ja juomakin, saati sitten “meno muu”.

 

Joulun maallisuutta moittiva moraalinen puhku on sikäli aiheeton, että juuri joulu, Kristuksen syntymän juhla, alleviivaa maallisen ja taivaallisen yhtymistä. Jouluna Jumala maallistui.

 

Teologiassa puhutaan Jumalan “inkarnaatiosta” eli lihaksi tulemisesta: Jumala ei ole vain jokin abstrakti tuonpuoleinen periaate tai korkeampi henkinen voima vaan lihaksi tullut ja nahkapäällysteinen joulun lapsi, joka yhdistää Jumalan ja maailman. Konkreettisesti. Maiset mietteet eivät välttämättä ole alhaisia tai saastaisia. Eivätkä taivaiset välttämättä pyhiä ja puhtaita.

 

Joulun maallistumisen taivasteleminen on sikäli älytöntä, että joulun sanoma on juuri maallistumisessa: itse Jumala on maallistunut ja syntynyt ihmiseksi ihmisten keskelle. Usko Jumalaan ei siis merkitse korkeampiin henkisiin sfääreihin kohoamista vaan elämän ja maailman ja arjen näkemistä Jumalan lahjana. Me kohtaamme Jumalan tässä todellisuudessa.

 

Jouluyön rukouksessa sanotaan: “Tämä on se yö, jona ihmisen sovituksen ja anteeksiannon ikävä, ilon ja rauhan ikävä, tulevaisuuden ja toivon ikävä saa vastauksen.”

Itse taivaan Jumalakin käy siis joulun viettoon maisin miettehin.

 

Jaakko Heinimäki

 

Joulua vietetään Jeesuksen syntymän muistoksi. Suomen sana “joulu” periytyy jo kristinuskoa edeltäneestä talvipäivänseisauksen nimestä. Suomen kielen sanat “joulu” ja “juhla” tulevat kumpikin samasta juuresta. Kristillinen joulu alkaa jouluaaton ja joulupäivän välisenä yönä 25.12. ja jatkuu loppiaiseen 6.1. asti.