Skip to content

Opastetut luontopolkukierrokset aikuisille ja lapsille

Lapsille sekä aikuisille järjestetään Raision seurakunnan Viherlahden leirikeskuksessa Merimaskussa opastetut luontopolkukierrokset torstaina 3.6.

Lasten luontopolulle lähdetään leirikeskuksen parkkipaikalta klo 17. Kierros kestää noin tunnin. Aikuisille suunnatulle luontopolkukierrokselle lähdetään parkkipaikalta klo 18.30.  
 
Kierroksille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Kierroksille voi ottaa omat eväät. Oppaina toimivat ympäristöasiantuntija Hannele Siltala ja pastori Tiina Rautiainen.
 
Raision seurakunnan Viherlahden leirikeskukseen valmistui toukokuun alussa luontopolut sekä aikuisille että lapsille. Luontopolun varteen pystytettyjen luontotaulujen avulla kulkijat voivat pohtia luontoon ja uskoon liittyviä kysymyksiä aina luomisesta kohtuuteen ja yhteydestä toivoon.
 
Aikuisten, noin 1,5 km pituisen reitin avulla pohditaan luonnon maisemissa Raamatun eri kohtia, joihin linkittyvät ympäristönäkökohdat. Luontopolun teemataulut ovat monitasoisia.
 
Lapsia varten on tehty oma luontopolku. Puolen kilometrin mittaisen polun varteen on pystytetty Kaarina Toivasen maalaamia kuvatauluja. Luontotaulut ovat oiva lähtökohta lähestymistavalle, jossa luontoon tutustutaan kokonaisvaltaisesti eri aistein, lasten mielikuvitusta hyödyntäen. Tarkoituksena on, että lapset saavat leikin, eväiden syönnin, luonnon ihmettelyn ja tutkimusmatkailun lomassa myös rauhoittua ja hiljentyä.