Skip to content

Panosta parisuhteeseen - Rikkaiksi yhdessä!

Raision seurakunnan järjestämillä Rikasta minua – parisuhdekurssilla pyritään ennaltaehkäisemään kriisejä ja parantamaan suhdetta. Seurakunta järjestää kaksi viikonloppukurssia Viherlahden leirikeskuksessa Merimaskussa ja yhden kurssin Kokinvuoren seurakuntakodissa vuoden 2010 alussa. Lisätiedot ja ilmoittautumiset pastori Markku Ahlstrandille viimeistään 15.12.2009.

 

Rikasta minua -kurssit on tarkoitettu kaikenikäisille parisuhteessa eläville raisiolaisille. Kursseilla syvennytään parisuhteen kiemuroihin koulutetun vertaisohjaajapariskunnan kanssa. Luottamuksellisten kurssien sisältö nousee osallistujien tarpeista. Kurssille voi ja kannattaa osallistua, vaikka varsinaisia ongelmia ei olisikaan.

 

Raisiossa ensimmäistä kertaa järjestettäviä Rikasta minua -kursseja on järjestetty muualla Suomessa jo lähes kolmekymmentä vuotta. Rikasta minua -kurssilla oman parisuhteenne asiantuntijoina toimivat parit itse. Ryhmässä on 4-9 paria ja sitä ohjaa tehtävään koulutettu pariskunta. Kurssilla etsitään yhteisiä konkreettisia tavoitteita sekä keinoja tavoitteiden toteuttamiseen arjessa.

 

"Mieheni lähti kurssille vain siitä syystä, että se oli minulle tärkeää. Hän koki ajatuksen lähes pelkästään vastenmielisenä; istua nyt ringissä, ruotimassa asioitaan ja joku sitten neuvoo: "älä hyvä ihminen tuolla tavalla toimi" ja katsoo tuomitsevasti. Viikonloppu osoittautui toisenlaiseksi. Hyvässä hengessä, luottamuksellisessa ilmapiirissä keskustelimme tärkeistä asioista. En muista koskaan kokeneeni sellaista yhteisöllisyyttä. Kaiken lisäksi kurssilla oli hauskaa! Saldona viikonlopusta jäi uudelleenrakastuminen omaan puolisoon. Ihmettelimme vain ettei oltu ennen tällaisesta kurssista kuultu."

 

Viikonloppu muodostuu oman puolison kanssa mietittävistä tehtävistä, toisen pariskunnan kanssa käydyistä keskustelusta ja ryhmän yhteisestä toiminnasta. Rikasta minua -ryhmät ovat luottamuksellisia. Myös vapaaehtoisuus on tärkeä pelisääntö. Kenenkään ei tarvitse puhua yhtään enempää kuin tahtoo.

Seurakunta järjestää kaksi viikonloppukurssia Viherlahden leirikeskuksessa Merimaskussa ja yhden kaksipäiväisen kurssin Kokinvuoren seurakuntakodissa vuoden 2010 alussa. Kurssit täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Osallistujiin otetaan yhteyttä joulukuun2009 aikana ennen ryhmän muodostamista.

 

Viikonlopun hinta on raisiolaisille 100 € ja muille 150 € parilta, sisältäen majoituksen 2-hengen huoneissa sekä ateriat. Kokinvuoren la-su kurssin hinta on raisiolaisille 50 € ja muille 75 € pari, sisältäen päiväkahvit molempina päivinä ja lauantaina keittolounaan.

 

Lisätiedot ja ilmoittautumiset viimeistään 15.12.2009:
pastori Markku Ahlstrand, puh. 044-7160 373 tai markku.ahlstrand@evl.fi
 

Lisätietoja kursseista.