Skip to content

Blogi

Lepo

12.9.2018

Ensimmäinen työpäivä loman jälkeen. Lomapäivien tunnelmissa poukkoilevat ajatukset palautuvat vähitellen arkeen kahvikupin voimin. Pitää palauttaa mieleen useampi salasana, käydä läpi soittopyynnöt ja purkaa useamman viikon sähköpostisuma. Tästä se taas lähtee. Uusia tehtäviä, uusia mahdollisuuksia kehittyä, uusia kohtaamisia. Kaikella on aikansa, niin työllä kuin levolla.

Toivottavasti lukija kuitenkin sallii minun hieman viipyillä lomamuistoissani. Takana on virvoittava kesäloma, jonka voi kiteyttää sanoihin ”less is more”. Tänä vuonna minulla ja puolisolla oli tavoitteena viettää edelliskertoja kiireettömämpi kesäloma. Vähemmän menoja ja matkustelua, enemmän olemista ja kiireettömien hetkien makustelua.

Tuntuu, että viime aikoina ihmiset ovat alkaneet enemmän arvostaa kiireetöntä olemista. Muotisanat ”kotoilu” ja ”hygge” ovat eräänlaisia vastareaktioita suorittamista ja jatkuvaa itsensä kehittämistä painottavalle maailmanmenolle. Riittävä lepo ei ole laiskottelua. Se on itsestä huolta pitämistä. Työ ja harrastukset ovat hienoja ja meille tärkeitä asioita, mutta jos ne nielevät liian suuren palan elämäämme, me uuvumme.

Lepo on lahja. Suorastaan jumalainen lahja. Luomiskertomuksessa kerrotaan, kuinka Jumala maailman luotuaan lepäsi ja myöhemmin käski ihmistäkin pyhittämään lepopäivänsä. Raamattu muistuttaa meitä muissakin kohdissa, että ihmisinä me tarvitsemme välillä lepoa ja rauhaa. Yhdessä suosikkikohdassani Jeesus ja opetuslapset ovat täystyöllistettyjä, kun suuri joukko Jumalan etsijöitä ja avuntarvitsijoita seuraa heitä. Tuossa tilanteessa Jeesus näkee opetuslastensa uupumuksen. Hän toimii todellisen johtajan tavoin ja viheltää pelin poikki sanoen: ”Lähtekää mukaani johonkin yksinäiseen paikkaan, niin saatte vähän levähtää. (Mark. 6:31)" Ihmisjoukkoja ei jätetä pysyvästi oman onnensa nojaan, mutta Jeesus ymmärtää, että voidakseen auttaa heitä opetuslasten ja hänen itsensäkin on hiljennyttävä ja kerättävä voimia.

Tämä kohta on mielestäni tärkeä muistutus meille ihmisille, että suhteessa lähimmäisiimmekin me tarvitsemme riittävästi lepoa. Meillä jokaisella on perheenjäseniä, ystäviä, työtovereita tai tuntemattomia lähimmäisiä, jotka tarvitsevat aikaamme ja apuamme. Jumalan kuva meissä toteutuu kauneimmillaan, kun autamme toisia kantamaan kuormiaan, rohkaisemme ja lohdutamme. Mutta aina me emme pysty siihen. Joskus meidän on levättävä, ennen kuin voimme toimia toisen hyväksi. Joskus on vain lempeästi mutta selkeästi sanottava ei. Nyt en ehdi. Nyt en pysty. Nyt minun on levättävä. Tämän sanominen ei ole aina helppoa ja saattaa joskus aiheuttaa toisessa pahaa mieltä, mutta meitä ei ole luotu rajattomiksi ja väsymättömiksi. 

Psalmissa 121 sanotaan: ”Herra ei anna sinun jalkasi horjua, väsymättä hän varjelee.
Ei hän väsy, ei hän nuku.” Minusta tämäkin kohta antaa meille luvan väsyä ja vetäytyä levolle. Maailma ja sen ihmiset eivät ole meidän käsissämme. Olemme kaikki uupumattoman ja armollisen Jumalan kädessä.

Hyvää ja leppoisaa syksyä kaikille.

Antti Pajunen
seurakuntapastori