Ympäristöohjelma
 

Käytännön ympäristötekoja Raision seurakunnassa


• Luomakuntapalsta Tule ja Katso -lehdessä
• Kirkkohallituksen eettisen sijoittamisen ohjeita noudatetaan taloushallinnossa
• Kaikki päivittäisessä käytössä olevat siivouskemikaalit ovat ympäristömerkittyjä konetiskiaineita lukuun ottamatta
• Jätteiden tehokas lajittelu ja kierrätys kaikissa kiinteistöissä sekä hautausmaalla
• Hautakynttiläjätteen määrän vähentäminen ohjeistamisen avulla
• Lähes kaikissa yleisövessassa on otettu käyttöön Lindströmin puuvillavaihtopyyhejärjestelmää, jolla on pohjoismainen ympäristömerkki
• Seurakunnan keskeisissä kiinteistöissä on tehty energiakatselmukset
• Energiankulutusta seurataan tiiviisti ja energiankulutusta on saatu vähennettyä vuosi vuodelta kuluneella ympäristödiplomikaudella
• Lähes kaikkien toimitilojen valaistuksessa on siirrytty led-lamppuihin.
• Valtaosa seurakunnan kahvi- ja teehankinnoista on pysyvästi Reilun kaupan tuotteita
• Paperin kulutuksen vähentäminen suosimalla 2-puoleisia tulosteita ja sähköistä tiedonsiirtoa
• Valtaosa kopiopaperista on ympäristömerkittyä
• Hankintoja tehtäessä huomioidaan tuotteiden ja palvelujen ympäristövaikutukset.
• Hautausmaalle on laadittu viheralueiden hoito-ohjeet, joissa huomioidaan myös ympäristönsuojelu
• Omaisille tarjotaan mahdollisuus valita haudalle perennat kesäkukkien sijaan. Hautausmaalla suositaan kotimaisia, kestäviä kasvilajeja, jotka hankitaan lähialueen puutarha-alan yrittäjiltä.
• Viherlahden leirikeskuksen päärakennus on matalaenergiatalo, jonka lämmitysmuotona on maalämpö.
• Viherlahden leirikeskuksen metsäalueiden monimuotoisuus ja erityispiirteet on kartoitettu, samaten lintulajisto ja alueelle on lisätty linnunpönttöjä yhteistyössä Raisionjokilaakson luonnonsuojeluyhdistyksen kanssa.
• Viherlahteen on rakennettu lasten ja aikuisten luontopolut ja näille seurakunta järjestää opastuskierroksia ja retkiä
• Seurakunnan metsäsuunnitelmassa tullaan jatkossa suosimaan yhä enemmän ns. pehmeää metsäsuunnitelmaa, jossa yhdistyvät luonto- ja virkistysarvot
• Kuljetusten osalta suositaan kimppakyytejä ja julkisia kulkuvälineitä

Ympäristöohjelma 2022-2027Linkki avautuu uudessa välilehdessä