Antakaa toisillenne anteeksi.

Matt. 6: 14-15

Jeesus sanoo:
    ”Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.”

Anna anteeksi. 

Kaksi pientä sanaa. Miksi se on sitten niin vaikeaa? Miksi on niin helppoa nähdä toisissa ihmisissä virheitä, mutta ei itsessä?

’Tiedät, miten helposti näemme virheitä toisissa ihmisissä.’ Näin rukoilimme tänään kirkossa päivän rukouksessa. Se on totta. On myös totta se, että joskus näemme toisissa enemmän – paljon enemmän – virheitä kuin itsessämme.

Mutta onko se totta? Onko toisessa enemmän virheitä kuin sinussa?

Kauan sitten, vuosia tai oikeastaan melkein vuosikymmeniä sitten,  olin ja elin tilanteessa, jossa minua haastettiin juuri tällä tavalla: oletko sinä se joka olet väärässä, vai olenko se kuitenkin minä? Vaikka ajattelenkin, että sinä olet täysin väärässä ja minä täysin oikeassa. 

   Tilanne liittyi tähän: olin tutustunut ihmiseen, josta minulla ei henkilökohtaisesti ollut kovinkaan korkea kuva. Minusta hän oli itsetietoinen, kovapintainen menestyjä, joka osasi kaiken ja tiesi sen. 
--- 
    Tämä ei vaikuttanut toimintaan – jos teimme jotakin yhdessä, hommat hoidettiin hyvin – mutta se vaikutti siihen, että en mennyt hänen kanssaan koskaan pintaa syvemmälle. Suhteemme olivat asialliset, mutta jollakin tavalla pinnalliset ja jäykät.
   Toinen asia, jonka tämä sai aikaan, oli se, että koska ajattelin tästä ihmisestä ikäviä asioita, asia alkoi kuluttaa aikaa ja energiaa elämässäni aivan liikaa. Minulla oli sisäisesti paha olla.
   Tästä ei tule mitään, ajattelin. Tästä tilanteesta pitää päästä eteenpäin ja irti jollakin tavalla, normaaliin elämään.
   Mitä Raamattu sanoi tähän asiaan, pohdin. No, heti nousi mieleeni lause: Jeesus sanoo, että meidän pitää rukoilla vihamiestemme puolesta. Eihän kaveri nyt mikään vihamies ollut, mutta tuo oli silti  lähinnä sopivin raamatunkohta tuohon tilanteeseen.
--- 
   Täytyy sanoa, että en hihkunut innosta muistaessani tämän lauseen.  Tuntui todella vaikealta rukoilla ihmisen puolesta, josta itse ajattelin pahoja ajatuksia.
 
   Siksi Ensimmäinen ajatus, joka pomppasi mieleeni, oli: tuolla ihmisellä on niin hyvin asiat, että hän ei tarvi yhtään rukousta puolestaan! No, syvällä sisimmässäni kuitenkin ymmärsin, että asia ei ollut ihan näin. Jokainen tarvitsee rukousta.

   No, rukoillaan sitten, ajattelin. Jeesus ei kuitenkaan antanut selkeää ohjetta, miten vihamiehen puolesta tulee rukoilla. Mitä minun tulee siis sanoa rukouksessa?
   Mikä oli seuraava ajatus, joka pomppasi mieleeni? Ei yhtään fiksumpi kuin tuo edellinen ajatukseni. Toinen ajatukseni oli: ’Hyvä Jumala, anna hänen ymmärtää, että hän on tehnyt väärin, ollut idiootti!’ Ei näin, ajattelin. Ei Jeesus halua, että rukoilen näin.

   Pohdin pienen hetken: mitä jokainen ihminen tarvitsee elämäänsä? Onnea. Siksi aloin, joka ilta rukoilla tämän ihmisen puolesta, lyhyen rukouksen: Jumala, anna hänen olla onnellinen.

  Pikku hiljaa, viikkojen aikana, tilanne alkoi avautua mielessäni eri tavalla kuin ennen. Ymmärsin, että tällä ihmisellä, josta en pitänyt, oli elämässä samanlaisia asioita kuin minulla. Perhe, ja siihen liittyvät pelot ja unelmat. Myös hän kaipasi onnea. Hän oli iloinen onnen hetkinä ja pelkäsi ja itkikin silloin, kun elämässä oli vaikeaa. Vaikka olin pitänyt häntä hyvinkin kovana tyyppinä, aloin nähdä hänessä ihmisen. Tai en itse alkanut nähdä, en saanut mitään aikaan itse: Jumala alkoi aukaista asiaa rukouksessa, alkoi murtaa pikku hiljaa minun tekemääni kuvaa tästä ihmisestä.

  Jonkun ajan jälkeen menin sunnuntaina kirkkoon, ihan jumalanpalvelukseen, seurakuntalaisena.
   Menin myös ehtoolliselle. Ja kuinka ollakaan: kun katsoin oikealle puolelleni, kuka olikaan ehtoollispöydässä vieressäni? Juuri tämä kyseinen ihminen.
   Kun katsoimme toisiamme, meidän kummankin kasvoille levisi lämmin hymy. Tunsin, kuinka Jumala naksautti jotakin pahaa pois sisimmästäni. Mursi sen pahan olon ja jos voi sanoa vihamielisyyden, jota olin tuntenut ajatellessani tätä henkilöä. Ajattelin: jos hänkin on täällä ehtoollispöydässä saamassa Jeesukselta anteeksi niin kuin minäkin, niin ei hän varmaan olekaan sellainen tyyppi kuin olin ajatellut. Ehkä hän on jopa ihan hyvä tyyppi!

   Miksi sitten olin ajatellut niin? Miksi olin ajatellut noin ikävästi hänestä?
  Myöhemmin Jumala avasi tätä asiaa yhä enemmän enemmän. Hän paljasti sen syvimmän, piilossa olleen ajatuksen ja motiivin: kyllä, kaveri oli monessa asiassa hyvä – ja minä en - ja tätä asiaa minun oli ollut vaikeaa kestää ja hyväksyä. Ikävien ajatusten pohjalla olikin ollut oma kateus siitä, että kaveri oli niin hyvä kaikessa. Kateus oli sokaissut silmäni - Eli olin nähnyt kaverin tarinan pahiksena – mutta kaiken loputtua – se pahis olinkin ollut minä itse.

’Tiedät, miten helposti näemme virheitä toisissa ihmisissä.’ Enemmän kuin itsessämme.
Ja tiedän, kuinka vaikeaa anteeksi antaminen on. Usein tuntuu, että voimme siihen vain Jumalan avulla.
__________________________________________
Kuitenkin me kaikki olemme samalla viivalla, armon kerjäläisinä. Tarvitsemme kaikki Jeesuksen anteeksiantoa ja armoa.
   Jeesus haluaa ja suoraan sanoen päivän raamatuntekstissä vaatii, että me annamme toisillemme – aina – anteeksi. Koska mekin saamme kaiken – sen paljon – anteeksi. Emme voi alkaa laskea sitä, kuka meistä tarvitsee enemmän armoa ja kuka meistä on tehnyt enemmän oikein tai väärin. Koska – useinkin – me emme näe sitä itse. Emme näe toisten ihmisten sisälle. Joskus tuntuu siltä, että emme näe edes oman itsemme sisälle. Ainoa, joka tuntee meidät – niin kuin synnintunnustuksessa sanotaan ’salatuimpaan saakka’, on Jumala itse. 

   Itse en missään nimessä haluaisi osata lukea toisten ihmisten ajatuksia, enkä usko, että moni muukaan haluaisi. Sisältämme löytyy niin paljon salattavaa.
   Jeesus kuitenkin näkee meidän sisällemme, ja hän katsoo meitä silti armolla ja lempeydellä. Hän rakastaa meitä ja antaa anteeksi. 

  Myös meidän tulisi nähdä toisissamme Kristus: katsoa toisiamme samalla tavalla kuin Jeesus näkee meidät, tärkeinä, arvokkaina, rakastettuina – lempeästi ja armon ja anteeksiannon läpi. Antaa anteeksi kaikki, niin kuin päivän raamatunkohdassa sanotaan.

   Se on niin vaikeaa, Jeesus! Usein kuitenkin niin moni asia kahlitsee meitä ja vaikeuttaa anteeksiantoa ja sovintoa. Haavat ovat suuret, puolin ja toisin. Sisimmät jäädytetty taisteluasentoon. 
    Tuntuukin siltä, että todellisen sovinnon – saa usein aikaan vain Jumalan oma voima, sen apu. Sitä apua rukoilen meille kaikille.

   Rukoilen sitä, että kaikki se, mikä meitä sokaisee ja kahlitsee – viha, katkeruus, kateus – murtuisi Jumalan armosta – ja pystyisimme antamaan toisillemme, oikeasti, anteeksi. Jumala, sulata jää, murra kahleet, hoida haavat ja yhdistä katkenneet siteet. 

   Ja vielä: armahda meitä syntisiä, joiden on välillä niin vaikeaa antaa toisillemme anteeksi,

sillä 

  ´olethan sinä, Herra, meidän isämme!
Me olemme savea, sinä saven valaja,
kaikki me olemme sinun kättesi tekoa.
Herra, älä ylen määrin vihastu meihin,
älä loputtomiin muistele meidän pahoja tekojamme.
Katso meitä. Kaikki me olemme sinun kansaasi.`