Saarna Raision kirkossa helatorstain kansanlaulukirkossa 13.5.2021 klo 10

Evankeliumi Luuk. 24: 46 – 53

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
    ”Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. Te olette tämän todistajat. Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta.”
    Jeesus vei opetuslapset ulos kaupungista, lähelle Betaniaa, ja siellä hän kohotti kätensä ja siunasi heidät. Siunatessaan hän erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen. He kumartuivat maahan asti ja osoittivat hänelle kunnioitustaan, ja sitten he riemua täynnä palasivat Jerusalemiin. He olivat alati temppelissä ja ylistivät Jumalaa.

Saarna:

Olisi luullut, että se olisi ollut vaikeampaa, ero merkittävimmästä ihmisestä elämässämme. Mutta me olimme iloisia. Riemu ja kiitos täyttivät mielemme. Olimme jo saaneet häneltä niin paljon hyvää. Koko elämämme suunta oli muuttunut lähdettyämme seuraamaan Jeesusta. Elämä oli vaatimatonta, ankaraakin, Harvoin meitä kiiteltiin. Ehkä ennemminkin saimme karsastavia katseita. Se oli kuitenkin sen arvoista; elämä Mestarin seurassa.

Olimme kulkeneet Jeesuksen mukana pari, kolme vuotta. Olimme kuunnelleet viisasta Hengen täyttämää puhetta niin arkisesta elämästä, Jumalan tahdosta kuin hänen valtakunnastaankin. Olimme nähneet ihmeitä. Olimme saaneet kokea, kuinka Pyhä oli läsnä tuossa ihmisessä turvallisuutena, toivona paremmasta tulevaisuudesta, lohdutuksena. Olimme itkeneet menetystä ristin juurella, ihmetelleet, kuinka hauta voi olla tyhjä. Olimme kamppailleet uskon ja epäuskon välillä kohdatessamme kuolleista ylösnousseen Ystävän. Lopulta me tunnistimme hänet, tunsimme, uskoimme, ruokailimmekin yhdessä leipää ja viiniä, tuoretta kalaa suoraan järvestä. Saimme kuin jatkoaikaa. Nyt, sittenkin, tuli jäähyväisten hetki.

Jäähyväiset saattavat olla kipeät. Isäni oli töissä merillä. Komennukset olivat pitkiä, kuukaudenkin kerrallaan. Hän muisteli joskus, millaista oli lähteä, pienen Sarin oravanpoikasen lailla roikkuessa hänen vaatteissaan itkien: Isi ei saa lähteä. Kipeät jäähyväiset.

Jäähyväiset saattavat olla täynnä raivoa ja vihaa: Annoin hänelle parhaat vuoteni. Nyt on joku vieras astunut tilalleni. Paluuta menneeseen ei ole eivätkä edes muistot kanna yksin jäänyttä kulkijaa.

Jäähyväiset saattavat olla haikeat, vaikka tietää, että on aika. Vuosikymmenien aikana on kuljettu yhdessä kesä toisensa jälkeen kuin virtaava puro kuljettaa mukanaan kaarnalaivaa - iloa, surua, yhteisiä haaveita ja yhteisiä menetyksiä. Enempää ei niitä kesiä annettu. Ihminen, joka on ollut koko oman elämän olemassa ei enää olekaan läsnä.

Jäähyväiset voivat olla myös rakkautta, luottamuksen osoitus, mahdollisuus ja lupa kasvaa. Ajan myötä on tullut hetki ostaa oma imuri, silittää verhot, valita matto, ottaa vuoteensa ja luvan kanssa lähteä kohti huimia seikkailuja, kasvamaan oman itsen mittaiseksi.

Siellä me seisoimme, polvistuimme, katsellen kaukaisuuteen. Vain nenäliinat puuttuivat käsistämme: Hei hei! Näkemiin!

Väistämättä ne olivat kipeät jäähyväiset. Jeesuksen läsnäolo ja hänen opetuksensa Jumalan valtakunnasta, joka oli keskellämme ja tuleva toi turvaa. Turvaa toi myös hänen opetuksensa Kaikkivaltiaasta, jota saimme puhutella isäksi, joka kätki meidät suojaan kuin kanaemo siipiensä alle. Mitä se kaikki merkitsi nyt, kun Mestari oli lähtenyt? Olimmeko enää turvassa? Kipeät jäähyväiset.

Ehkei niihin jäähyväisiin kätkeytynyt raivoa eikä vihaa. Raivo ja viha olivat sulaneet Golgatan kiville, tyhjän haudan lattialle, matkalla Emmaukseen ja yhteisellä nuotiolla kaivellessamme kalanruotoja hampaiden väleistä.

Ne olivat haikeat jäähyväiset, eikö! Kuluneet vuodet: vaikka aika oli lyhyt, olivat ne vuodet olleet kokonainen uusi elämä. Mitä saisimme tilalle?

Epäilemättä ne olivat rakkauden täyttämät jäähyväiset kätkien sisäänsä ei vain lupaa vaan kehotuksen kasvaa. Jeesus kutsui meidät todistajikseen kaikelle tapahtuneelle ja sille mitä se merkitsi. Jumalan valtakunta, armon evankeliumi olivat tulleet Jeesuksessa maailmaan. Teidän on saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamusta, sanoi Jeesus kuin testamenttinaan.

Kääntykää hänen puoleensa, tehkää parannusta itsekkyydestä, omahyväisyydestä. Kääntykää lain pilkun tarkasta noudattamisesta ilman että näette lähimmäistä ja sitä mikä on hänelle hyvä, hänen tiensä. Nähkää Hänet lähimmäisissä. Tehkää parannus huomisen murehtimisesta, pelosta, katkeruudesta. Kääntykää näkemään tämän päivän siunaus.

Kuoro lauloi laulun Oi Herra, ota lahjamme (Kansanlaulukirkko), jossa lauletaan muun muassa:

Oi Herra, ota lahjamme. Jo joku odottaa. Suo, ettei täällä yksikään jää ilman auttajaa. – Sain elämäni lahjaksi. Nyt tuon sen takaisin.

Ne olivat lohdulliset jäähyväiset. Saimme Vapahtajalta lupauksen: hän ei jättäisi meitä yksin, turvattomiksi. Saisimme sen, minkä Taivaallinen Isä oli luvannut aikojen alussa: Voiman korkeudesta. Niinpä pettymyksen, ikävän, katkeruuden, huolen asemesta jäimme odottamaan iloiten vielä yhtä lahjaa häneltä, jäimme odottamaan helluntain Henkeä.