Pastori Karoliina Haapakosken saarna Raision kirkossa 29.8.2021

Lesken ropo

Mark. 12:41 - 44

Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon. Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran. Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: ”Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi.”

Tänään vietetään lähimmäisen sunnuntaita, ja päivän raamatuntekstit on valittu lähimmäisenrakkauden näkökulmasta. Katsotaanpa siis, mitä päivän evankeliumi aiheesta sanoo. ”Lesken ropo” on monelle tuttu kertomus: Jeesus katsoo, miten köyhä leski laittaa uhriarkkuun kaiken omaisuutensa, ja vertaa sitten naista rikkaisiin, jotka laittavat suhteessa vähemmän. Tätä kertomusta on usein käytetty opetuksena siitä, miten kristityn pitäisi lahjoittaa runsaskätisesti rahaa ja aikaa hyväntekeväisyyteen, lähimmäisten auttamiseksi. On sanottu, että Jeesus ihailee leskivaimon antamaa rahalahjaa ja käskee ottaa hänestä mallia. Itse asiassa kertomus on vertaus jostain aivan muusta.

Ensinnäkään leskivaimo ei lahjoita rahaa mihinkään diakoniseen lähimmäisenauttamiskeräykseen, vaan temppelin uhriarkkuun. Temppelin pihalla, jonne naisetkin saivat mennä, oli kolmetoista tällaista arkkua, ja niihin kerättiin uhrilahjoja Jumalalle. Osa rahoista käytettiin temppelin kunnossapitoon. Toiseksi missään kohtaan päivän evankeliumitekstiä ei sanota, että Jeesus ihailee lesken antamaa lahjoitusta. Hänhän vain toteaa, että kas, köyhä antoi enemmän kuin rikkaat.

Olen muuten aina ajatellut, että leskivaimo oli köyhä vanhus. Törmäsin kuitenkin hiljattain netissä taidemaalari Georg von Rosenin 1800-luvulla maalaamaan teokseen nimeltä Lesken ropo. Maalauksessa leski onkin nuori nainen, jonka sylissä on pieni vauva ja helmoissa kaksi leikki-ikäistä. Se saa ajatukset uusille raiteille: leski ei antanut vain kaikkea sitä, minkä hän itse tarvitsi elääkseen, vaan kaiken sen, millä hänen pitäisi elättää lapsensa. Siitäkö Jeesus olisi iloinnut? Sellaista uhrilahjaako hän olisi odottanut muiltakin? Eikö Jeesukselta olisi ollut outo vaatimus olettaa, että kaikkien pitäisi antaa kaikki rahansa toisille? Mitäs järkeä siinä olisi?

Nainen ei siis antanut rahojaan lähimmäisten hyväksi, vaan uhrasi Jumalalle enemmän kuin yksikään toinen: koko elämänsä. Teko osoittaa, että Jumala oli hänen elämässään kaikkein korkeimmalla sijalla. Siinä asiassa hän on esimerkkinä meille kaikille. Kertomus on myös vertaus Jeesuksesta itsestään: aivan niin kuin leskivaimo antoi kaikkensa, niin teki myös Jeesus uhratessaan henkensä ristillä. Mutta toisin kuin leskivaimo, Jeesus ei antanut uhriaan Jumalan hyväksi, vaan meidän. Köyhä leski on myös selvä vastinpari sille rikkaalle miehelle, josta kerrotaan Markuksen evankeliumissa pari lukua aiemmin. Mies kysyi Jeesukselta, miten voisi pelastua, ja kertoi noudattaneensa elämässään kaikkia käskyjä. Jeesus vastasi, että hänen pitäisi myydä koko omaisuutensa. Tästä mies synkistyi ja lähti murheellisin mielin pois. Leskivaimo sen sijaan antoi epäröimättä kaiken, mitä omisti. Mitä se on se omaisuus, josta rikas mies ei halua luopua? Ehkä hänen elämänsä keskipisteessä on työ, joka vie niin paljon aikaa, ettei hän ehdi suoda päivästään pientäkään ajatusta Jumalalle. Tai ehkä hän on niin menestyksensä lumoissa, ettei huomaa kiittää kaikesta saamastaan hyvästä.

Joskus omassa elämässä on niin paljon monenlaista maallista hyvää, että Jumala katoaa kaiken sen taakse. Ja niin saattaa kadota lähimmäinenkin. Jeesus ei siis käskenyt meidän lahjoittaa koko omaisuuttamme lähimmäisten hyväksi, mutta rakastaa hän käski. Paljon enemmän kuin päivän evankeliumissa lähimmäisen rakastamisesta puhutaan Eijan lukemassa epistolatekstissä, roomalaiskirjeen katkelmassa: ”Älkää olko kenellekään mitään velkaa, paitsi että rakastatte toisianne. Joka rakastaa toista, on täyttänyt lain vaatimukset.” Joskus lähimmäisen rakastaminen voi näkyä rahan antamisena hyväntekeväisyyteen, mutta paljon enemmän se ilmenee aivan muilla tavoilla.

Roponsa antanut leskivaimo opettaa meitä laittamaan itsemme täysillä likoon ja antamaan paljostamme niin, että se oikeasti tuntuu. Tiedän, että on paljon sellaisia ihmisiä, jotka kantavat lähimmäistensä raskaita taakkoja niin auliisti ja sisukkaasti, että palavat loppuun. Se ei ole tarkoitus. Jeesushan käski rakastaa lähimmäistä niin kuin itseä. Jos et halua lähimmäisesi uupuvan vaikeuksiinsa, ei sinun pidä uuvuttaa myöskään itseäsi. Pidä siis huolta myös itsestäsi. Mutta silloin, kun sinulla on voimia ja auttamisen intoa yllin kyllin, anna siitä osa toisen ihmisen hyväksi. Kirkossa puhutaan paljon siitä, miten Jeesus rakastaa kaikkein kurjimpia, ja siksi meidänkin pitäisi tehdä niin. On kuitenkin syytä muistaa, että Jumalan rakkautta ja lähimmäisenrakkautta kaipaavat myös ne, joiden elämä näyttää päälle päin hienolta, sillä kulissien takanahan voi olla vaikka minkälaista murhetta. Siksi todellinen rakkaus ei halveksi eikä syrji, muttei myöskään kadehdi eikä katkeroidu.

Kyky rakastaa lähimmäistä – niin kuin kaikki hyvä – on lähtöisin Jumalasta. Niin kuin tiedätte, jokaisen lähimmäisen rakastaminen aina ja joka tilanteessa ei ole helppoa, sillä ihmisen rakkaus on aina vajavaista. Siksi pyysimme tänään päivän rukouksessa Jumalalta voimaa ja armahtavaa mieltä, jotta rohkaistuisimme tekemään sen, mikä meidän velvollisuutemme on. Usko Jumalaan ja rakkaus lähimmäiseen kuuluvat erottamattomalla tavalla yhteen.