Pastori Karoliina Haapakosken saarna Raision kirkossa 15.8.2021

Rakkauden laki

Matt. 23:1–12

Jeesus puhui väkijoukolle ja opetuslapsilleen:
    ”Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa. Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista. He köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa. Kaiken minkä tekevät he tekevät vain siksi, että heidät huomattaisiin. He käyttävät leveitä raamatunlausekoteloita ja panevat viittaansa isot tupsut, he istuvat pidoissa mielellään kunniapaikalla ja synagogassa etumaisilla istuimilla ja ovat hyvillään, kun ihmiset toreilla tervehtivät heitä ja kutsuvat heitä rabbiksi.
    Älkää te antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä teillä on vain yksi opettaja ja te olette kaikki veljiä. Älkää myöskään kutsuko isäksi ketään, joka on maan päällä, sillä vain yksi on teille isä, hän, joka on taivaissa. Älkää antako kutsua itseänne oppimestariksi, sillä teillä on vain yksi mestari, Kristus. Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija. Sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.”

”Älä tee niin kuin fariseus tekee, vaan tee niin kuin fariseus sanoo.” Jeesus nostaa opetuksessaan esiin hyvin inhimillisen ja yleismaailmallisen ongelman: sanojen ja tekojen välisen ristiriidan. Hän ei moiti lainopettajien ja fariseusten opetuksia, vaan päinvastoin kannustaa kuulijoitaan noudattamaan niitä. Sen sijaan hän moitiskelee fariseuksia ja lainopettajia itsensä ylentämisestä ja huomionkipeydestä, viitantupsuilla pöyhkeilystä ja synagogan etupenkissä istumisesta. Israelilaisten viitantupsut ja raamatunlausekotelot oli alun perin tarkoitettu muistuttamaan Jumalan käskyistä, varsinkin Jumalan rakastamisen käskystä. Oma kunnian halu oli kuitenkin tehnyt niistä leveilyn välineitä. Kukapa ei myönteisestä huomiosta ja kehuista tykkäisi, ja saahan niistä nauttiakin. Ongelma siitä tulee silloin, kun oma erinomaisuus nousee ykkösasiaksi sen sijaan, että käännettäisiin katse omasta peilikuvasta kohti lähimmäistä ja Jumalaa.

Suomalaiset ovat perinteisesti olleet vaatimatonta väkeä. On pidetty nolona sellaista, että joku luulee itsestään liikoja. Nykyään itsensä korostamista ei pidetä enää yhtä pahana, vaan esimerkiksi somessa on paljon sellaista minä sitä ja minä tätä –meininkiä. Raamatussa varoitellaan itsensä korottamisesta useassa kohdassa. Jeesus puhuu samasta aiheesta jo Vuorisaarnassa. Siinä hän arvostelee almujen, rukousten ja paaston käyttämistä leveilyn välineenä ja opettaa, että almujen antamisesta ei pidä toitottaa kaikelle kansalle, rukouspaikkaa ei tule valita näkyvyyden perusteella, eikä paastoamista pidä toteuttaa niin, että ihmiset sen huomaisivat. Tässäkin asiassa kultainen keskitie on paras: ei elvistellä omalla erinomaisuudella liikaa, mutta muistetaan samalla, ettei itseään pidä turhaan vähätelläkään. Olemmehan me kuitenkin Jumalan luomia ja rakastamia. Avoimin mielin Herransa edessä viipyvän kristityn ei tarvitse itseään alentaa. Rehellisen itsetutkistelun tulosta ei voi väistää: Jumalan edessä jokainen on yhtä kelvollinen – ja yhtä epätäydellinen. Kyky tarkastella itseään kriittisesti vie sekä etsimään armoa, että estää monta tolkuttomuutta. 

Päivän evankeliumitekstissä fariseusten ja lainopettajien suurin synti ei kuitenkaan ole itseriittoisuus, vaan tämä: ”He köyttivät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttivät ne ihmisten kannettaviksi, mutta eivät itse halunneet niitä sormellaankaan liikauttaa.” Raamatun opetuksessahan erotetaan toisistaan laki ja evankeliumi. Laki on se, joka sanoo, miten ihmisen tulisi olla ja elää, ja evankeliumi on se, joka lupaa armon ja pelastuksen, koska ihminen ei pysty lain kaikkia määräyksiä noudattamaan. Matteuksen evankeliumissa lain noudattamisessa ei ole kyse apostoli Paavalin tuomitsemasta lakihurskaudesta. Paavalihan sanoi, ettei kukaan tule Jumalan silmissä vanhurskaaksi lakia noudattamalla. Päivän evankeliumitekstissä on kyse siitä, että juutalaisessa perinteessä Jumalan ja Israelin solmimaa liittoa pidettiin Jumalan armon ja valinnan osoituksena, ja siksi lain noudattaminen oli hyve.

Jumalan lain noudattaminen on hyve myös kristitylle. Kristillisessä kielessä laki tarkoittaa sitä, mitä Jumala ihmiseltä tahtoo: miten meidän tulisi rakastaa Jumalaa ja miten meidän pitäisi kohdella lähimmäistä. Kristityn elämässä lailla on sekä yhteiskunnallinen että hengellinen merkitys. Jumalan lain noudattaminen suojelee elämää ja edistää rauhaa, tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta. Lain sisällöllä pyritään siis hyvään. Siksi lain tarkoitus ole lisätä kenenkään taakkaa. Juuri siitä Jeesus fariseuksia ja lainopettajia moitti. Toisen ihmisen taakoittaminen Jumalan lain nimessä ei ole vierasta kristityillekään, ei menneinä vuosisatoina eikä edes nyky-Suomessa. On surkeaa kuulla toistuvasti eri tahoilta kertomuksia siitä, miten kristinuskon varjolla arvioidaan ja arvostellaan toisten ihmisten uskoa. Miten tuomitaan muka Jumalan lakiin ja Raamatun sanaan vedoten lähimmäisen olemisen ja elämisen tapa. Miten painetaan toinen ihminen alas. Silloinhan ne omat viitan tupsut näyttävät entistä komeammilta. Jokaisen kristityn olisi syytä muistaa, että kun osoittaa toista sormella, kolme sormea osoittaa itseen päin. Siksi parannusta kannattaa tehdä vain omista, ei toisen ihmisen synneistä.

Usko on herkkä ja henkilökohtainen asia. On paljon sellaisia ihmisiä, jotka ovat uskossaan varmoja ja näyttävät sen mielellään ulospäin. Uskallan väittää, että enemmän on kuitenkin niitä, jotka ovat uskossaan varovaisia, haparoivia ja epävarmoja. Siksi kristityn on oltava äärimmäisen tarkka siinä, miten sanansa valitsee, kun puhuu uskosta, lain noudattamisesta Jumalasta ja lähimmäisistä. Jumalan raki on rakkauden laki, ja siksi sen tehtävänä ei ole lisätä kenenkään taakkoja, vaan vapauttaa niistä. Ei ole olemassa vain yhtä oikeaa kristittynä elämisen tapaa, sillä meitä Jumalan lapsia on joka lähtöön. Antaa Jumalan päättää, onko itse kunkin usko ja hurskaus riittävää. Niin kuin jokainen Raamattua lukenut tietää, se ei ole kaikilta kohdiltaan kovin helppotajuista tekstiä. Siksi jokaisen kristityn on syytä muistaa Jeesuksen sanat: ”Älkää antako kutsua itseänne oppimestariksi, sillä teillä on vain yksi mestari, Kristus.” Onhan se helpottavaakin, kun ei tarvitse itse tietää vastausta joka asiaan, vaan voi luottaa siihen, että Jumala on totuus. Sen sijaan, että ylentäisimme itsemme toistemme oppimestareiksi, meidän olisi oltava toistemme palvelijoita, ja siinä meillä on esikuvana Jeesus. Sillä Raamatun ytimessä ei ole laki, vaan evankeliumi: nöyrä, palveleva, uhrautuva Kristus.