Helatorstain saarna

Evankeliumista Markuksen mukaan, luvusta 16

Viimein Jeesus ilmestyi myös yhdelletoista opetuslapselleen heidän ollessaan aterialla. Hän moitti heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet kuolleista nousseena. Hän sanoi heille: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat.”
    Kun Herra Jeesus oli puhunut heille tämän, hänet otettiin ylös taivaaseen ja hän istuutui Jumalan oikealle puolelle. Opetuslapset lähtivät matkaan ja saarnasivat kaikkialla. Herra toimi heidän kanssaan ja vahvisti sanan tunnusmerkeillä.

Kuunnellaan vain taivasta se vaikkei vastaakaan, pui kertoja artisti Hectorin laulussa. Missä olet, Jumala, moni ihminen kysyy kaivaten jotakin tai jotakuta, jonka voisi nähdä, jota koskea, jonka kanssa kommunikoida. Kysymys Jumalan olemassaolosta on yksi ihmiskunnan suuria kysymyksiä. Länsimaisesta maallistumiskehittymisestä huolimatta olemme homo religiosus, uskova ihminen tai ehkä paremmin uskonnollinen ihminen. Hengellinen etsintä on saanut ihmiset kurkottamaan kohti taivasta, rakentamaan suuria monumentteja, kehittämään monimuotoisia rituaaleja ja kokoontumaan valtavin massoin pyhien mysteerien ääreen. Vaikka jumalusko tuskin koskaan tulee kokonaan katoamaan ihmiskunnasta, on ihmisten sitoutuminen kristinuskon Jumalasta heikentynyt merkittävästi jo viime vuosisadalta lähtien kiihtyen 2000-luvulla. Kehityksellä on pitkät juuret. Psykoanalyytikko Sigmund Freud piti Jumalaa ihmisen omien toiveiden heijastumana, kun taas hänen aikalaisensa Karl Marxin mielestä usko Jumalaan estää alistettuja ihmisryhmiä hakemasta oloihinsa parannusta tässä elämässä, kun heidän huomionsa keskittyy kuolemanjälkeisen hyvityksen odotukseen. Vuonna 1961 ihmiskunta astui avaruuteen, kun neuvostovenäläinen astronautti lensi avaruuteen ja palatessaan totesi: En nähnyt Jumalaa. Tällä vuosituhannella mm evoluutiobiologi Richard Dawkins on ilmaissut näkemyksensä tieteen ja uskonnollisten näkemysten yhteensopimattomuudesta.

Tämä ateismin lyhyt historia johdantona helatorstain jälkeiseen tilanteeseen. Opetuslapset olivat, ymmärsivätpä he sen tai ei, uudessa tilanteessa. He olivat n. kolmen vuoden ajan kulkeneet Jeesuksen seurassa. Jeesus oli syönyt heidän kanssaan, opettanut heitä liki kädestä pitäen. He olivat todistaneet lähietäisyydeltä Jeesuksen tunnustekoja, nähneet kuinka Jeesus muutti lukemattomien ihmisten elämän. Pitkäperjantaina kaikki oli romahtanut heidän elämässään, mutta muutaman päivän päästä he olivat saaneet Herransa ihmeellisesti takaisin. Ehkä he ajattelivat, että nyt jatkettaisiin yhdessä siitä, mihin jäätiin. Mutta edessä olikin muutos. Jeesus ei jatkaisi heidän kanssaan sillä tavalla kuin ennen. Hän lähtisi isänsä luo. Jeesuksen taivaaseen astumisen kuvaamisessa on evankelista Markus käyttänyt kielikuvia, kuten otettiin ylös taivaaseen ja istuutui. Kuitenkin kaikki evankelistat, ehkä Johannesta lukuun ottamatta, kuvaavat kiistattomasti opetuslasten tilanteen, jossa Jeesus ei enää ollut heidän kanssaan sillä tavalla kuin aikaisemmin. Varmasti tuo tilanne herätti heissä haikeutta ja epävarmuutta. Mitäs nyt? Jeesus antoi heille kuitenkin tehtävän, heidän oli kaikesta hämmennyksestä huolimatta lähdettävä liikkeelle ja tehtävä sitä samaa, mitä he olivat nähneet Jeesuksen tekevän. Eräänlainen viestikapulan siirto, vaikka Raamattu kuvaa selvästi, että opetuslasten ei tarvinnut tehdä sitä omin voimin, vaan Herra oli heidän kanssaan. Tunnusmerkit seurasivat heitä ja uskovien määrä kasvoi.Opetuslasten saamasta tehtävästä, lähetyskäskystä, tuli kristillisen kirkon päätehtävä. Nyt viestikapula on meillä ja miljoonilla muilla. Mutta siinä missä opetuslapset saivat kaikki viettää aikaa konkreettisesti aikaa, meillä tuskin on ainakaan samanlaista yhteistä konkreettista kokemusta Vapahtajasta.

Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe. Uskomme kaiken näkyvän ja näkymättömän Luojaan, joka samalla ilmaisee ja kätkee itsensä. Avaruutta seilaavat satelliitit eivät tallenna kuvamateriaalia Jumalalan valtakunnasta, mutta kuvaavat kuitenkin universumin käsittämätöntä suuruutta, jonka kolkassa on pieni planeettamme, todennäköisyyksistä piittaamatta täynnä elämää. Tässä on ristiriita, jonka kanssa joudumme elämään. Ihan kuin Mooses, emme vielä voi katsoa Jumalaa suoraan, mutta voimme nähdä hänen työnsä jäljet vaikkapa alkukesän kauneudessa. Jumala on kaikessa, vaikkemme voi häntä analysoida ja määritellä. Psalmin 139 kirjoittaja kuvaa tätä:  Vaikka nousisin taivaaseen, sinä olet siellä, vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan, sielläkin sinä olet. Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin tai muuttaisin merten taa, sielläkin sinä minua ohjaat, talutat väkevällä kädelläsi. Psalminkirjoittajalle Jumala ei pelkästään ole ajan ja paikan kaikkien rajoitusten ulkopuolella vaan myös käsin kosketeltavan lähellä. Psalminkirjoittajan Jumalaa ei voi mitata, hänestä ei voi laatia kuvaa, mutta hän on. Ei kaukana yhdestäkään meistä.

Mihin Jeesus siis nousi? Taivaaseenastumisen kuvauksessa on sinänsä rikasta symboliikkaa, apostolien teoissa pilvi vie Jeesuksen opetuslasten näkyvistä. Pilvi kuvaa suurta ja mystistä Jumalan voimaa. Kirkastusvuorellakin pilvi verhosi Jeesuksen ja Vanhassa testamentissa israelilaisten erämaavaelluksen aikana pilvi kulki pyhäkköteltan päällä merkkinä Jumalan läsnäolosta. Oikeastaan ei ole hedelmällistä lähteä kovin syvällisesti pohtimaan, miten Jeesuksen taivaaseenastumisen voisi kuvata nykyaikaisemmin, vaan pikemminkin tutkia, miksi näin tapahtui. Miksi oli tarpeen, että todistettuaan ylösnousemuksensa ilmestymällä opetuslapsilleen 40 päivän ajanjaksona pääsiäisen jälkeen, Jeesus siirtyi tilaan, jossa hänen seuraajansa eivät enää voineet fyysisesti nähdä häntä niin kuin ennen. Tämä tapahtui siksi, että ajan ja paikan rajallisuuden tuolla puolen Jeesus kykeni ottamaan sen vallan, mikä hänelle kuului. Taivas ei ole fyysinen paikka vaan tila, jossa Jumala hallitsee kaikkea, ja sinne Jeesuksen oli siirryttävä. Eero Huovisen sanoin: ”Kristus astui taivaaseen voidakseen olla lähellä meitä. Hän astui ajan ja paikan tuolle puolen voidakseen olla läsnä kaikkialla. Tämä uskontotuus on merkillinen, yhtä aikaa vaikea käsittää ja lohdullinen. Kristus on mennyt taivaaseen, jotta hän voisi olla lähellä meitä.”

Aluksi, kun Jeesus oli siirtynyt opetuslasten näkymättömiin, opetuslapsilla oli kiusaus jäädä vain ihmettelemään tapahtunutta ja ehkä haikailemaan mennyttä. Meillä ihmisillä on usein taipumusta jäädä kiinni siihen, mikä oli ollut. Jeesus tiesi tämän ja lupasi opetuslapsille uuden elämänvaiheen edessä tehokkaimman mahdollisen selviytymispakkauksen, eli Pyhän Hengen. Tehtävänsä keskellä he kokivat yhä vahvasti Jeesuksen läsnäolon, ei vain muistojen tai Jeesuksen jättämän henkisen perinnön kautta. Jeesus oli heille yhtä konkreettinen kuin ollessaan nähtävissä ja kosketettavissa. Martti Luther tiivistää helatorstain sanoman seuraavasti: Me olemme ylhäällä Hänen luonaan ja hän on täällä alhaalla meidän luonamme. Me olemme jo ylhäällä Jeesuksen luona ja samalla kertaa kukaan ei ole niin alhaalla, ettei Hän olisi siellä.

Nousemme tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme.