Saarna lähimmäisen sunnuntaina 11.9.22: Laupias samarialainen

Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 10 (Luuk. 10:25–37)

Muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: ”Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?” Jeesus sanoi hänelle: ”Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?” Mies vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Jeesus sanoi: ”Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää.”
    Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: ”Kuka sitten on minun lähimmäiseni?”
    Jeesus vastasi hänelle näin:
    ”Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi.
    Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.’ Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?”
    Lainopettaja vastasi: ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta.” Jeesus sanoi: ”Mene ja tee sinä samoin

Elämme kovia aikoja, ystävät hyvät! Näin moni ihminen on viime aikoina hieman eri sanoin todennut, niin tv-uutisissa ja kahvipöydissä. Sota Euroopassa, elintarvikkeiden kallistuminen, sähkön saatavuuden epävarmuus. Ilmastomuutos, lajikato ja koronan mahdolliset uudet muunnelmat myös puhuttavat. Välillä tuntuu, että näitä asioita pyöritellään julkisuudessa liikaakin, niin että se synnyttää henkistä ähkyä, lamaannusta ja pelkoa, mutta ei todellisuudelle voi silmiä täysin sulkeakaan. Samalla on hyvä muistaa, että monet mainituista asioista kuormittavat erityisesti niitä, jotka ovat jo valmiiksi tiukoilla ja heikossa asemassa, joita koettelevat talouteen, terveyteen ja turvallisuuteen liittyvät haasteet. Niitä, joiden on vaikea saada ääntään kuuluviin.

On sanottu, että yhteisöstä ja yhteiskunnasta kertoo eniten se, kuinka se kohtelee kaikkein heikoimpia jäseniään. Koska olen itse asunut elämäni aikana vain Suomessa, minun on vaikea verrata yhteiskuntaamme muihin. On kuitenkin sanottu, että elämme hyvinvointivaltiossa, jonka ideologiset juuret ovat pitkälti luterilaisessa ajattelussa. Kieltämättä monilla mittareilla Suomi on maailmassa kärkijoukkoa. Kuitenkin yhteiskunnassa on tärkeä jatkuvasti pohtia, miten se huomioi heikoimmat. Mutta vielä tärkeämpi on meidän jokaisen kysyä itseltämme, miten minä huomioin heikoimmat, heidät, joilla on vaikeaa ja jotka tarvitsevat apua. Kuka on minun lähimmäiseni, kysyi lainopettaja. Jeesuksen käytännössä kehotti tätä kysymään itseltään. Keille minä olen lähimmäinen?

Lähimmäisenrakkaus, oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo ovat tärkeitä arvoja, mutta pelkkänä teoreettisena pohdintana tai periaatteina paperilla ne eivät lämmitä ketään. On tärkeää, että yhteiskunnan rakenteet, kuten lainsäädäntö ja sosiaaliturva edistävät oikeudenmukaisuutta ja heikoimmista huolehtimista. Kuitenkin vähintään yhtä tärkeitä ovat kohtaamiset ihmisten kesken, ns. ruohonjuuritasolla, juuri kuten Jeesuksen vertauksessa laupiaasta samarialaisesta. Sana laupias on vähän vanhahtava, mutta alkukielen sanan voi kääntää myös armahtavaksi tai sääliä tuntevaksi.

Jeesuksen kerronta on elävää ja elämänmakuista. Jerusalemin ja Jerikon välinen 27km:n pituinen tie oli asumaton ja louhikkoinen ja siksi tunnetusti vaarallinen. Voimme hyvin päätellä, että nimetön huono-onninen mies oli juutalainen. Nykytermein voidaan sanoa, että hän joutui silmittömän väkivallan uhriksi – edes vaatteiden vieminen ei riittänyt rosvoille, vaan hänet piestiin pahasti ja jätettiin kuolemaan. Voimme kuvitella polttavan auringon ja uhrin avuttomuuden, kivun ja janon tunteet. Sitten paikalle saapuu kaksi kunniallista kansalaista, uskonoppineita molemmat. Jeesuksen kuulija odotti heidän varmasti toimivan oikein. Mutta he näkevät, mutta eivät tee mitään, ja jatkavat matkaa. Yksi mahdollinen syy tähän voi olla pelko kuolleen ruumiin koskemisen synnyttämästä rituaalisesta epäpuhtaudesta, jos autettava olisi ollut kuollut. Kuitenkin jo vanhassa liitossa korostettiin lähimmäisenrakkauden ajavan uskonnollisten säädösten ohi: ”Armahtavaisuutta minä vaadin, en uhrimenoja”, julistaa Jumala profeetta Hoosean suulla Vanhassa testamentissa. Tai sitten nuo kaksi pelkäsivät itse jäädä paikalle ja antautua vaaralla alttiiksi. Kolmas peruste voisi olla kiire, tuo kaikkien aikojen huonoin tekosyy kävellä toisen ohi.

Mutta nyt Jeesuksen kertomuksessa tapahtuu ns. tvisti, Jeesuksen kuulijan täysin odottamaton henkilö saapuu paikalle, vierasmaalainen samarialainen. Samarialaiset olivat juutalaisuudesta erkaantunut toisinajattelijakansa: he eivät tunnustaneet Jerusalemin temppeliä jumalanpalveluspaikkana ja hyväksyivät pyhiin kirjoituksiinsa Toorasta eli meidän Vanhasta Testamentista vain viisi Mooseksen kirjaa. Juutalaisten ja samarialaisten hyytäviin väleihin viitataan jopa Raamatussa. Johanneksen evankeliumissa todetaan, että ”juutalaiset eivät ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa” ja apokryyfisessä Siirakin kirjassa samarialaisiin viitataan ”typerysten joukkona, joka majailee Sikemissä.” Voimme kuvitella, kuinka isoja ennakkoluuloja, kaunaa ja pelkoa noiden kahden kansan välillä rehotti. Valitsemalla samarialaisen kertomuksen sankariksi Jeesus aktiivisen lähimmäisenrakkauden painottamisen ohella myös haastoi kuulijansa kyseenalaistamaan erilaisia etnisiä ja muista oloista kumpuavia ennakkoluuloja. Jeesus kutsuu tänäkin päivänä meitä pois mukavuusvyöhykkeiltämme samanmielisten keskuudesta.

Vastakkainasettelu lisää samarialaisen toimivan lähimmäisenrakkauden vaikuttavuutta. Kun samarialainen näkee avun tarvitsijan, syvä säälin tunne hädässä olevaa toista ihmistä kohtaan saa hänet unohtamaan kaiken muun. Uhrin kansallisuudella ei ole merkitystä. Oma aikataulu jää syrjään, eikä itselle koituvalla vaivalla, vaaralla ja kuluilla ole merkitystä. Samarialainen näyttää suuren esimerkin aktiivisesta lähimmäisen rakastamisesta. Hän koskettaa, lääkitsee, sitoo, nostaa juhdan selkään, vie majataloon, pitää huolta ja lopulta, kun joutuu jatkamaan matkaa, maksaa majatalon isännälle uhrin jatkohoidosta ison summan, 2 denaaria.  Majatalot olivat tuolloin usein yhdistelmä motellia ja terveysasemaa. Tutkijoiden arvion mukaan tuo summa riitti ryöstetyn miehen hoitoon ja asumiseen jopa kahdeksi kuukaudeksi. Kuka meistä tänä päivänä spontaanisti ja omasta tahdostaan maksaa aiemmin tuntemattoman ihmisen hotellimajoituksen tai sairaalalaskun kahdelta kuukaudelta? Kertomuksen lopuksi teologisesta kysymyksestä alkanut keskustelu päättyy lainopettajan Jeesukselta saamaan erittäin konkreettiseen kehotukseen: Mene ja tee sinä samoin.

Jeesuksen kertomuksella on ollut suuri vaikutus ymmärrykseen siitä, mitä tarkoittaa kristillinen lähimmäisenrakkaus. Sairaiden, köyhien tai muuten apua tarvitsevien auttaminen on ollut alusta lähtien erottamaton osa kristillisten yhteisöjen elämää. Evankeliumin julistaminen, rukous ja sakramentit kuuluvat yhteen tekoina ilmenevän lähimmäisen rakastamisen kanssa. Jo Raamatun kuvaus alkuseurakunnasta kertoo järjestelmällisestä diakoniatyöstä. Esimerkiksi Apostolien teoissa mainitaan, kuinka seurakunnassa seitsemän henkilöä valittiin vastaamaan taloudellisen avun jakamisesta, siis diakoneiksi. Klassisesta kreikasta tuleva sana diakonia viittaa kirjaimellisesti palvelemiseen. Kuitenkin kristinuskossa aina on ollut selvää, että palveleva rakkaus ei ole vain virkaan valittujen tehtävä vaan kaikkien kristittyjen yhteinen asia. Raamatussa varoitetaan välillä ankarinkin sanoin lähimmäisen unohtamisesta, kuten 1 Johanneksen kirjeessä. “Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta, mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä?” Jeesuksen julistama Jumalan valtakunta ei sijaitse jossain kaukana tulevaisuudessa, vaan sitä eletään todeksi jo nyt.

Uskon, että tämä epävarma aika ja tuleva talvi haastaa meitä kansakuntana ja kristittyinä. Monilla tulee varmasti olemaan vaikeaa ja kaikenlaisen avun tarve lisääntyy. Keskitymmekö me vain tuskailemaan omia sähkölaskujamme, vai huomaammeko tien syrjässä olevat ja haavoittuneet. Otammeko mahdollisuuksiemme rajoissa todesta samarialaisen esimerkin ja Herramme Jeesuksen sanat: Mene ja tee sinä samoin.

Nousemme tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme.