Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 16

Jeesus puhui tämän vertauksen:
    ”Oli rikas mies. Hänen vaatteensa olivat purppuraa ja hienointa pellavaa, ja päivästä päivään hänen elämänsä oli pelkkää ylellisyyttä ja juhlaa. Mutta hänen porttinsa pielessä virui köyhä Lasarus, täynnä paiseita. Köyhä olisi nälkäänsä halunnut syödä niitä ruokapaloja, joita rikkaan pöydältä putoili. Koiratkin tulivat siihen ja nuolivat hänen paiseitaan.
    Sitten köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Abrahamin huomaan. Rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. Kun hän tuonelan tuskissa kohotti katseensa, hän näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen rintaansa vasten. Silloin hän huusi: ’Isä Abraham, armahda minua! Lähetä Lasarus tänne, että hän kastaisi sormenpäänsä veteen ja vilvoittaisi kieltäni. Näissä liekeissä on kauhea olla.’ Mutta Abraham sanoi: ’Muista, poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon. Nyt hän saa täällä vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa. Sitä paitsi meidän välillämme on syvä, ylipääsemätön kuilu, niin ettei täältä kukaan voi tulla teidän luoksenne, vaikka tahtoisikin, eikä sieltä pääse kukaan kuilun yli meidän puolellemme.’ Rikas mies sanoi: ’Isä, minä pyydän, lähetä hänet sitten vanhempieni taloon. Minulla on viisi veljeä - hänen pitäisi varoittaa heitä, etteivät hekin joutuisi tähän kärsimyksen paikkaan.’ Abraham vastasi: ’Heillä on Mooses ja profeetat. Kuulkoot heitä.’ ’Ei, isä Abraham’, mies sanoi, ’mutta jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät.’ Mutta Abraham sanoi: ’Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.’”

Suoraa puhetta! Kuulemamme Jeesuksen vertaus on yksi hänen ankarimmistaan. Jeesus ei todellakaan saarnaa korvasyyhyyn, kuten sanonta kuuluu. Hänen viestinsä ydin voidaan ehkä kolmeen pääkohtaan. Ensimmäiseksi elämä ei pääty ruumiimme kuolemaan. Raamattu kertoo selvästi, että Jumala on luonut ihmisen ikuisuusolennoksi, puhuttiinpa sitten kuolemattomasta sielusta, hengestä tai ylösnousemusruumiista. Voisi jopa sanoa, että kuolema ei ole piste vaan pilkku. Lause jatkuu pilkun jälkeen. Mutta miten se jatkuu? Siitä pääsemmekin Jeesuksen toiseen pääkohtaan. Kuolemanjälkeisen olotilan suhteen on kaksi vaihtoehtoa. Kaikkien ihmisten olemassaolo kuoleman jälkeen ei jatku samalla tavalla. Ja riippumatta siitä, millaisia nuo olotilat ovat, tämä on pelottava ajatus. Vuohet ja lampaat. Uskokaa pois, kovin minä mielelläni julistaisin, että kaikki me ihmiset pääsemme lopuksi taivaaseen. Mutta sen pohjalta, mitä uskomme kohde Jeesus Kristus Raamatussa sanoo, non possum, minä en voi sitä tehdä. Eri asia on se, kuinka kirjaimellisesti tai vertauskuvallisesti Raamatun kuvaukset taivaasta ja helvetistä tulkitaan. Ylipäänsä ikuisuutta on hyvin vaikea ymmärtää rajallisesta ajasta käsin. Mielikuvia meillä on, mutta harva tuskin uskoo taivaaseen, jossa soitetaan harppua pilven päällä pyhimyskehä pään ympärillä. Mutta Raamatun mukaan on kaksi vaihtoehtoa. Jos minun sallitaan hieman keventää vakavaa asiaa huumorilla, kristinuskon sanoma on selvä: jos ihmisellä ei ole tässä elämässä iäisyysasiat kunnossa, hän päätyy kuoleman jälkeen pahaan paikkaan. Siitä pääsemmekin Jeesuksen vertauksen kolmanteen pääkohtaan. Sillä, miten elämme tämän elämämme, on merkitystä sille, mitä meille kuoleman jälkeen tapahtuu. Voisi sanoa, että se mitä teemme tässä elämässä, kaikuu ikuisuudessa.

Elämme valintojen maailmassa. Varsinkin meillä länsimaissa suurella osalla meistä on mistä valita. Voimme pitkälti valita, millä paikkakunnalla asumme, mihin ammattiin kouluttaudumme, ja kauppojen notkuvilta hyllyiltä voimme valita levitteen aamiaisleivän päälle. Suuri osa päivittäisistä pienistä valinnoista tapahtuu melko automaattisesti ja rutiininomaisesti. Mutta on myös isoja valintoja, jotka vaikuttavat elämämme suuntaan ja usein myös muiden elämään. Voisi jopa sanoa, että tekemämme valinnat määrittävät meitä ihmisinä enemmän kuin luonteenpiirteemme tai lähtökohtamme elämässä. Puhuminen on valinta ja samoin on myös vaikeneminen. Tekeminen on valinta, kuten myös tekemättä jättäminen.

Lienee sanomattakin selvää, että evankeliumin vertauksessa rikkaalla miehellä oli paljon enemmän valinnanvaraa kuin köyhällä Lasaruksella. Rikas mies saattoi valita vaatteensa: purppura oli yksi kalleimmista väreistä. Hän saattoi valita seuransa, valita päiviensä kulun. Kuitenkin ainakin yhden valinnan Lasarus teki: hän valitsi rikkaan miehen portinpielen paikaksi virua, ehkä toivossa, että hänet jossain vaiheessa huomioitaisiin, että hänet katsottaisiin arvoisaksi saamaan edes rikkaan lattialle pudonneita ruoanmuruja. Mutta vertaus ei kerro hänen saaneen ensimmäistäkään. Köyhä Lasarus ei varmasti odottanut hurjimmissa unissaankaan, että hänet päästettäisiin sisään, vaan että sisällä olevilta joutaisi jotakin hänelle ulos, että portti aukeaisi edes hetkeksi ja hänelle tuotaisiin jotain. Mutta portti pysyi kiinni hänelle. On tulkinnanvaraista, onko maininta koirista nuolemassa hänen paiseitaan osa hänen piinaansa vai kuvaus eläinten häntä kohtaa tuntemasta solidaarisuudesta, mutta ainakin eläimet osoittavat Lasarusta kohtaa enemmän mielenkiintoa kuin toiset ihmiset. Portti pysyi kiinni. Se oli rikkaan miehen valinta, ei Lasaruksen. Ja iso valinta olikin.

Jeesuksen esittämällä vertauksella on vahvat juuret Vanhan testamentin maailmaan. Jeesus mainitsee Mooseksen ja profeetat. Mooses oli Jumalan lain välittäjä ja monet profeetat puolestaan julistivat yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja kutsuivat varakkaita huomioimaan huono-osaiset. Nimi Lasarus esiintyy Vanhassa testamentissa muodossa Eleasar. Jotkut raamatuntutkijat ovat nähneet symbolisen yhteyden 1. Mooseksen kirjassa mainittuun Abrahamin palvelijaan Elieseriin. Joka tapauksessa hepreankielisen nimen arvioidaan tarkoittavan ”Jumala antaa avun”.  Ainakin Lasaruksen maanpäälliseen elämään peilaten nimi voi tuntua katkeran ironiselta. Tämän maailman Lasarusten kohdalla moni kysyy, missä Jumala oli kun Lasaruksille kävi ja tänäkin päivänä käy näin? Mutta vertauksellaan Jeesus tavallaan jo ennakoi tuon kysymyksen ja heittää vastapallon: ”Missä sinä olit?”

Varmasti viime vuosien jäljiltä moni tuntee uupumusta maailman suhteen. Uutiset vaikka Ukrainan sodasta herättävät voimattomuutta. Maassa makaavia Lasaruksia tuntuu olevan loputon määrä. Kaikkia heistä ei voi yksi ihminen auttaa, kukaan meistä ihmisistä ei voi kantaa koko maailman kuormaa. Mutta on hyvä muistaa, että vertauksen Lasarus ei asunut kaukana vaan oli ihan portin pielessä. Jo tuon portin aukaiseminen olisi auttanut. Keiden edessä olemme me sulkeneet porttimme?

On sanottu, että evankeliumin julistuksen on kuljetettava kuulijansa synnintunnon heräämisen kautta syntien anteeksi saamiseen. On siis saarnattava lakia ja sen jälkeen julistettava evankeliumia eli armoa ja ilosanomaa. Tähän minäkin yleensä pyrin, mutta tällä kertaa Jeesuksen sanat muistuttavat niin ankarasti meitä Jumalan laista, että jätän armon tällä kertaa vähemmälle. Kaikki me tarvitsemme enemmän mielemme uudistumista, jotta Lasarukset eivät jäisi makaamaan kadulle. Annan tähän loppuun puheenvuoron opetuslapsi Jaakobille joka kirjeessään sanoo: Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä? Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, 1niin turha teidän on sanoa: »Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin», jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat. Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut.

Nousemme tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme.