Rovasti Pertti Ruotsalo

Saarna ehtoollisjumalanpalveluksessa Raision kirkossa

sunnuntaina 8. toukokuuta 2022 kello 10

3. sunnuntai pääsiäisestä ja Äitienpäivä

Päivän evankeliumi: Joh. 16: 16-23

 

Jeesus sanoi opetuslapsilleen: »Vielä vähän aikaa, ettekä te näe minua, taas vähän aikaa, ja te näette minut jälleen.» Jotkut opetuslapsista kyselivät toisiltaan: »Mitä hän oikein tarkoittaa sanoessaan: ’Vielä vähän aikaa, ettekä te näe minua, taas vähän aikaa, ja te näette minut jälleen’? Ja mitä hän tarkoittaa, kun sanoo menevänsä Isän luo?» »Miksi hän puhuu vähästä ajasta?» he ihmettelivät. »Ei hänen puhettaan ymmärrä.» Jeesus huomasi, että heidän teki mieli kysyä häneltä. Hän sanoi heille: »Sekö teitä askarruttaa, että sanoin: ’Vielä vähän aikaa, ettekä te näe minua, taas vähän aikaa, ja te näette minut jälleen’? Totisesti, totisesti: te saatte itkeä ja valittaa, mutta maailma iloitsee. Te joudutte murehtimaan, mutta tuskanne muuttuu iloksi. Nainen, joka synnyttää, tuntee tuskaa, kun hänen hetkensä koittaa. Mutta kun lapsi on syntynyt, äiti ei enää muista kipujaan vaan iloitsee siitä, että ihminen on syntynyt maailmaan. Tekin tunnette nyt tuskaa, mutta minä näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää. Sinä päivänä te ette kysy minulta mitään.»

SAARNA:

Pääsiäisaamun jälkeen 40 päivän ajan helatorstaihin eli taivaaseenastumiseensa asti Ylösnoussut Vapahtaja ilmestyi ystävilleen useamman kerran ja eri paikoissa. Tänään ollaan kutakuinkin tuon 40 päivän puolivälissä. Kun pääsiäispäivä ja tämä päivä lasketaan mukaan, tänään on päivä numero 22 neljästäkymmenestä. Päivän evankeliumi ei kuitenkaan kerro Ylösnousseen ja ystävien tapaamisista. Evankeliumina oleva Jeesuksen ja opetuslasten keskustelu käytiin juuri ennen pitkääperjantaita. Siinä Jeesus ikään kuin valmistaa ystäviään siihen, mitä kohta (siis pitkäperjantaina) tulee tapahtumaan. Kun Johanneksen evankeliumia luetaan noista luvuista hieman laajemmin, huomataan, että Jeesus ei vain valmista ystäviään – hän nimenomaan rohkaisee heitä kaiken tulevan edessä.

Opetuslapset eivät ymmärrä, mitä Jeesus tarkoittaa. ”Vähän aikaa, ettekä te näe minua, taas vähän aikaa, ja te näette minut jälleen.” Tuntuuko ajatus meistä selvältä? Pitkäperjantaina Jeesus haudattiin ja kätkettiin näin ystävien näkyvistä. ”Te ette näe minua.” Silloin oli aika itkeä ja valittaa, kun maailma eli Jeesuksen tuomitsijat ja ristiinnaulitsijat olivat iloissaan. Sitten koitti pääsiäinen, ja opetuslapset näkivät hänet jälleen. Silloin tuska muuttui iloksi. Jeesus kuvaa asiaa pienellä vertauksen tapaisella, joka sopii erinomaisesti äitienpäivään. Synnyttävä nainen tuntee tuskaa, synnyttämisen kipua, mutta kun lapsi on syntynyt, ”äiti ei enää muista kipujaan vaan iloitsee siitä, että ihminen on syntynyt maailmaan.” Ja sitten Jeesus selittää tätä: ”Tekin tunnette nyt tuskaa, mutta minä näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää.”

Mutta puhuuko Jeesus sittenkään vain tuosta lyhyestä hetkestä pitkäperjantain illasta pääsiäisaamuun. Ja puhuuko hän vain niille ystäville, jotka olivat siinä vaihtamassa ajatuksia hänen kanssaan? Tähtääkö hän helatorstain ja helluntain jälkeiseen aikaan ja hänen paluunsa odottamiseen – ja puhuuko hän silloin myös meille, ja rohkaiseeko hän myös meitä elämässämme monin tavoin vaikean maailman keskellä.

 

Kyllä hän varmaan puhuu myös meille, paluunsa odottajille, koska hän samassa yhteydessä lupaa lähettää ystävilleen Puolustajan, Pyhän Hengen.

Kun Vapahtaja opastaa ja rohkaisee myös meitä, silloin on hyvä kysyä, millainen kristittyjen, hänen ystäviensä elämän sitten tulisi olla. Monet muut evankeliumien kohdat tästä puhuvat. Jeesuksen ystävien elämää tulee sävyttää rakkaus, anteeksiantaminen, oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, toinen toisen kunnioittaminen.

Päivän epistola, jonka Veijo Liimatainen luki on Heprealaiskirjeestä, ja se on kuin yhteenveto kristityn elämästä. Luen tuosta Veijon lukemasta kohdasta katkelman vielä uudelleen. ”Eihän meillä täällä ole pysyvää kaupunkia, vaan me odotamme ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee. Olkaamme sen tähden hänen välityksellään alati uhraamassa Jumalalle kiitosuhria, niiden huulten hedelmää, jotka tunnustavat hänen nimeään. Älkää myöskään unohtako tehdä hyvää ja antaa omastanne, sillä sellaiset uhrit ovat Jumalalle mieleen.” (Hepr. 13: 12-16)

Luin hyvän artikkelin Heprealaiskirjeestä. Sehän alkaa toteamuksella, että Jumala on muinoin, monesti ja monella tapaa puhunut profeettojen kautta, ja viime aikoina Pojan kautta. Tuo lukemani artikkeli oli otsikoitu: ”Kirje taivaasta”. Jumala on puhunut, aivan kuin lähettänyt ihmisille kirjeitä – ja jokainen kirjeen, kortin tai sähköpostin lähettäjä kai odottaa, että hän saa vastauksen. Entä millaista vastausta Jumala meiltä odottaa? Millainen on se kristityn elämä, joka vastaa Jumalan odotukseen. Kun Heprealaiskirjeen ensimmäisiin jakeisiin on kätketty tämä kysymys, vastaus on sitten kirjeen lopussa – tuo tänään luettu Uuden testamentinlukukappale. ”Olkaamme [Jeesuksen välityksellä] alati uhraamassa Jumalalle kiitosuhria, niiden huulten hedelmää, jotka tunnustavat hänen nimeään. Älkää myöskään unohtako tehdä hyvää ja antaa omastanne, sillä sellaiset uhrit ovat Jumalalle mieleen.”

Ihan yksinkertaisesti sanottuna kaksi hyvin tuttua asiaa.

1) Huomata elämässä Jumalan antamat hyvät lahjat ja alati kiittää niistä – itse elämästä – Jumalaa, elämän antajaa.

2) ”Älkää myöskään unohtako tehdä hyvää ja antaa omastanne.” Se on: rakasta lähimmäistäsi!

Siinä on kristityn elämäntapa pähkinänkuoressa. Tällaiseen elämään meitä opastetaan. Mutta eihän tämä helppoa ole. Miten voin huomata elämän hyvät lahjat ja alati kiittää niistä, kun lähellä on sotaa ja sairautta ja monia henkilökohtaisia huolia.

Sekä päivän evankeliumi että epistola Heprealaiskirjeestä tuovat kaiken kipeän ja vaikean keskelle keskeisen näkökulman.

Heprealaiskirjeestä: ”Eihän meillä täällä ole pysyvää kaupunkia, vaan me odotamme ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee.”

Evankeliumista Jeesuksen sanat: ”Tekin tunnette nyt tuskaa, mutta minä näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää.”

Ajallinen elämä ei ole kaikki, vaan Jeesuksen seuraajan elämälle antaa sävynsä Jumalan valtakunnan todellisuus meidän keskellämme ja iankaikkisen elämän toivo. Juuri tämä tekee kristittynä elämisen mielekkääksi. Ja juuri siltä pohjalta osaan kiittää Jumalaa kaikista hyvistä lahjoista ja rakastaa lähimmäistä – enkä vain itseäni.

Samassa Heprealaiskirjeessä on jae, jota usein mietin. Siinä sanotaan yhdestä Vanhan testamentin ihmisestä: ”Hän pysyi lujana, kuten pysyy se joka ikään kuin näkee Näkymättömän.” Hän näki näkymättömän - näki Jumalan valtakunnan jo nyt meidän keskellämme. Ja niin hän pysyi lujana. Siinäpä on meille rohkaisu elää Vapahtajan viitoittamaa opetuslapsen elämää.