Ehtoollisjumalanpalvelus Raision kirkossa su 27.2.2022, Laskiaissunnuntai
Saarna: rovasti Pertti Ruotsalo

PÄIVÄN EVANKELIUMI LUUK. 18: 31-43.

Jeesus kutsui kaksitoista opetuslastaan luokseen ja sanoi heille: »Me menemme nyt Jerusalemiin. Siellä käy toteen kaikki se, mitä profeetat ovat Ihmisen Pojasta kirjoittaneet. Hänet annetaan pakanoiden käsiin, häntä pilkataan ja häpäistään ja hänen päälleen syljetään, ja he ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.» Opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeesuksen sanoista mitään. Asia pysyi heiltä salassa, eivätkä he käsittäneet, mitä Jeesus tarkoitti. Kun Jeesus lähestyi Jerikoa, tien vieressä istui sokea mies kerjäämässä. Kuullessaan, että tiellä kulki paljon väkeä, mies kysyi, mitä oli tekeillä. Hänelle kerrottiin, että Jeesus Nasaretilainen oli menossa siitä ohi. Silloin hän huusi: »Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!» Etumaisina kulkevat käskivät hänen olla hiljaa, mutta hän vain huusi entistä kovemmin: »Daavidin Poika, armahda minua!» Jeesus pysähtyi ja käski tuoda hänet luokseen. Mies tuli, ja Jeesus kysyi häneltä: »Mitä haluat minun tekevän sinulle?» Mies vastasi: »Herra, anna minulle näköni.» Silloin Jeesus sanoi hänelle: »Saat näkösi. Uskosi on parantanut sinut.» Siinä samassa mies sai näkönsä, ja hän lähti seuraamaan Jeesusta ylistäen Jumalaa. Ja kaikki, jotka näkivät tämän, kiittivät ja ylistivät Jumalaa.

SAARNA

”Pitääkö olla huolissaan?” Se on yhden televisio-ohjelman nimi. Tunnustan: en ole koskaan koko ohjelmaa katsonut, mutta kun nimi vaikutti mielenkiintoiselta, vilkaisin sitä. Ohjelmassa esitetään keksittyjä huolenaiheita; se minkä näin, käsitteli liian laihan kahvin keittämistä – ei mitään todellista ja vakavaa siis. Ja huolenaiheista sitten muutama henkilö esittää hupaisia kommentteja.

Todellista elämää on tuo ohjelman nimi: ”Pitääkö olla huolissaan?” Uskallanko sanoa: se on meidän kaikkien, jokaisen ihmisen kysymys. Kaikkihan me kai olemme huolissamme – joskus tai usein.

Korona on meitä huolestuttanut nyt aika tarkkaan kahden vuoden ajan. Se on tehnyt elämää monella tavalla hankalaksi. Nyt olemme toivorikkaita: olisiko pahin nyt ohi. Juuri silloin alkoi sota Ukrainassa, lähempänä meitä kuin vuosikymmeniin. Me olemme huolissamme. Me tunnemme myötätuntoa ja me rukoilemme hyökkäyksen kohteeksi joutuneen Ukrainan ja ukrainalaisten puolesta. Me olemme huolissamme myös, kun ajattelemme pitemmälle tulevaan: voidaanko rauha Venäjän rajoilla saavuttaa ja säilyttää.

Monena vuonna olemme viettäneet reservijärjestöjen, reserviupseerien ja reserviläisten kirkkopyhää. Tänään kirkkopyhä saa uudenlaisen sävyn. Reserviläistoiminnassa ei ole kyse vain hyvästä harrastuksesta, vaan kyse on tärkeästä osasta suomalaista maanpuolustusta. Olen monta kertaa sanonut, että reserviläistoimintaan liittyy henkisen kantin hoitaminen – ja sehän on tärkeää jokaiselle, jotta huolet eivät käy yli voimien vaan me jaksamme silloinkin kuin on vaikeaa.

Tietenkään huolet eivät ole vain koronaa tai Ukrainaa. Jokainen kohtaa omansa, olipa aiheena perhe tai työ, talous tai terveys. Toki meillä jokaisella on iloiset asiat ja kiitoksen aiheet – niin toivon; mutta usein ne vaan jäävät huolten varjoon. Pitää siis olla huolissaan – ja mitä sitten?

Luin jokin aika sitten englantilaisen piispan kirjoittaman, suomeksi käännetyn hyvän kirjan. Hän kirjoittaa, että se, mitä huolien keskellä tunnemme, voidaan kiteyttää sanaan KAIPAUS. Me kaipaamme elämään jotakin parempaa, syvempää, pysyvämpää, kestävämpää, turvallisempaa. Tuon yhden sanan tähden, sanan ”kaipaus” tähden, toivoin, että laulaisimme äskeisen virren – sen viimeisen säkeen tähden: lähdemme liikkeelle kaipauksesta. (Virsi 415: 4).

Laskiaissunnuntaina katse kääntyy kohti hiljaista viikkoa ja pääsiäistä. Keskiviikkona alkaa paastonaika, 40 arkipäivän jakso pääsiäiseen.

Evankeliumi tänään kertoo, että Jeesus opetuslapsineen on jo matkalla kohti Jerusalemia; he ovat nyt Jordan-virran tuntumassa, Jerikon kaupungin luona. Siellä he tapaavat sokean miehen – Markuksen evankeliumissa kerrotaan, että hän on nimeltään Bartimaios. Kuullessaan Jeesuksen kulkevan ohi, hän huusi: ”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!” Hän ei vaiennut, vaan huusi uudelleen: ”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!” Ja niin Jeesus auttoi, ja sokea mies sai näkönsä, ja hän lähti seuraamaan Jeesusta kiittäen Jumalaa. Sokealla miehellä oli kaipaus jostakin paremmasta – että hän saisi näkönsä. Huolensa keskellä, kaipauksensa keskellä hän kääntyi Jeesuksen puoleen ja huusi: ”ARMAHDA MINUA.”

”Armahda minua” toistuu Raamatussa useampaan kertaan, ja se toistuu jokaisessa jumalanpalveluksessamme. Se ei ole anteeksipyyntö, vaan se on rukous, joka sopii moneen tilanteeseen. Sairaana saa rukoilla: ”Herra, armahda minua.” Kaikkien vaikeuksien keskellä saa rukoilla: ”Herra, armahda minua.” Ukrainalaisten puolesta me rukoilemme: ”Herra, armahda heitä; armahda Ukrainaa.” Niihin sanoihin kiteytyvät kaikki meidän huolemme – koko meidän kaipauksemme siitä pysyvästä, paremmasta ja turvallisemmasta.

Sokean miehen ja eräiden muiden rukouksesta on sitten tullut vuosisatojen kuluessa ensin luostareissa ja sitten erityisesti ortodoksisessa kirkossa tärkeä rukous, joka tunnetaan nimellä ”Jeesuksen rukous”. Se kuuluu kokonaisuudessaan näin: ”Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua”. Se on tapana toistaa useampaan kertaan: ”Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua”. Loppuosalle on vaihtoehtoja: armahda minua, armahda meitä, armahda koko maailmaa. Siihen voi liittää ystävän nimen; hänen, jolle erityisesti haluan pyytää Jumalan siunausta ja varjelusta.

Mainitsemassani kirjassa ei pohdita vain rukouksen loppua ”armahda minua” vaan myös tuota alkupuolta: ”Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika.” Rukous kohdistetaan Jeesukselle; kuka hän on ja mitä hän on puolestamme tehnyt. Erityisesti laskiaisena ja paastonaikana tuo paljastuu: mitä Jeesuksen kärsimys, kuolema ja ylösnousemus syvimmiltään merkitsevät. Jumalan hyvyys ja Jumalan rakkaus meitä kohtaan siinä kaikessa paljastuu. Laskiaisen teemana kirkossa on: ”Jumalan rakkauden uhritie”. Jumalan rakkauden paljastumisesta on kysymys, ja siihen luottaen rukoilemme: ”Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika”. Ja sitten häneen me turvaudumme, kun jätämme itsemme, toinen toisemme ja koko maailmamme – kaikki huolemme ja kaikki kaipauksemme aiheet Jumalan käsiin. Herra armahda meitä, läheisiämme, Ukrainaa, koko maailmaa. Tämän päivän viimeisen virren sanoin: ”Turhat huolet jääkää, Jeesus tahtoo häätää murheet maailman.” (Virsi 303: 6.)