Skip to content

Lähetyssihteerin nurkka

Lähetyssihteerin nurkkaan tulee kaikkea sellaista tietoa, mikä ei oikein mihinkään muualle sivuillamme sovi. Tälle sivulle voi myös pyytää näkymään lähetystyöhön ja kirkkojen kansainväliseen toimintaan liittyviä asioita. Lähetystyön on kuitenkin aina useamman tekijän toimintaa, josta Raision seurakunnan lähetystyö on osa. Pieni, tärkeä ja toimiva osa.

 

Kokonaisvaltaisen lähetystyön puolesta

Suomen Lähetysseura ja Suomen Pipliaseura haastavat Globaalia kirkkoa rakentamassa -kampanjallaan seurakuntavaalien ehdokkaita allekirjoittamaan lupauksen puhua luottamushenkilöinä globaalin kirkon ja kokonaisvaltaisen lähetystyön puolesta

Allekirjoituksen voi tehdä verkkosivulla globaalikirkko.fi. Jokainen ehdokas, jonka mielestä kehitysyhteistyö ja evankeliumin hyvän sanoman eteenpäin vieminen niin kotimaassa kuin ulkomailla ovat erottamaton osa seurakuntien elämää. Aänestäjät voivat sitten katsoa, onko allekirjoittaneissa ehdokkaita omasta seurakunnasta.

 

"Kirkkomme kuuluu samaan joukkoon maailman kaikkien kristittyjen kanssa. On tärkeää, että emme keskity vain omiin asioihimme vaan olemme mukana kristittyjen yhteisessä lähetystehtavassa", sanoo Lähetysseuran sidosryhmäpäällikkö Janne Keränen.

"Seurakuntavaaleissa ratkaistaan osaltaan myös kirkon lähetystyön tulevaisuus. Toivomme, että vaikka seurakuntien tulot pienenisivät, ei tehtäisi sellaisia leikkauksia, joiden maksajiksi joutuvat maailman köyhimmät ihmiset ja ne, jotka eivät ole vielä saaneet kuulla evankeliumia. Sama koskee avustustoimintaa, josta valtio on leikannut runsaasti.

"Seurakunnat ovat jäseniämme ja meille on tärkeää kokonaisvaltainen lähetystyö, jota tehdään sanoin ja teoin", sanovat toiminnanjohtajat RolfSteffansson Lähetysseurasta ja Markku Kotila Pipliaseurasta.