Skip to content

Ilta Sinulle sanoin ja sävelin 6.2.

Ilta Sinulle on avoin kaikille

Ilta Sinulle on lämminhenkinen illanvietto, jonka kävijämäärät ovat nykyisin kahdensadan molemmin puolin. Mukana on eri-ikäisiä naisia ja miehiä niin Raisiosta kuin muualtakin. Paikalle tullaan yksin, kaksin tai isommalla porukalla.

Kevään ensimmäinen Ilta Sinulle käsittelee aihetta ”Särkymisen siunaus - Mitä hyvää elämän kivut voivat antaa?” Puhujavieraaksi saapuu Ilkka Puhakka ja musiikista vastaavat nuoret muusikot Samuel Salminen ja Vilma Laurila sekä kanttori Jukka Saarinen.

Puhakka on pidetty, värikäs ja persoonallinen puhuja, joka itkettää, naurattaa, hämmentää, innostaa ja provosoikin. Hän tuo myös raikkaalla tavalla esille sellaisen uskon, joka ei kutsu apaattisuuteen vaan elämään.

Ilta Sinulle -tilaisuuksia järjestetään muutaman kerran vuodessa ja niiden ohjelmaan kuuluu aina musiikkia, puhujavieras ja iltapalatarjoilu, jonka aikana on mahdollisuus jutella tuttujen kanssa tai tutustua muihin kävijöihin rennossa ilmapiirissä.
Illan aikana on myös mahdollisuus jäädä juttelemaan mieltä painavista asioista luottamuksellisesti esimerkiksi papin kanssa tai jättää rukouspyyntöjä itsensä tai läheisten puolesta.

Suuren osallistujamäärän vuoksi seurakuntatalon parkkipaikat täyttyvät yleensä nopeasti, mutta auton voi jättää myös kirkonpuoleiselle pysäköintialueelle.

Illan suunnittelusta, tarjoiluista ym. järjestelyistä vastaa seurakuntalaisten vapaaehtoistiimi.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja myös iltapala on maksuton.
Olet lämpimästi tervetullut mukaan!
 

Ilta Sinulle Raision seurakuntatalolla keskiviikkona 6.2. klo 18.

    

Ilkka Puhakka                                                Samuel Salminen ja Vilma Laurila

Tietoa illan esiintyjistä:

Ilkka Puhakka on pidetty, värikäs ja persoonallinen opettaja ja puhuja, joka rikkoo luutuneita asenteita uskosta ja tuo raikkaalla tavalla esille sellaisen Jeesuksen Kristuksen, joka ei kutsu apaattisuuteen vaan elämään. ”Haluan puhua sanoilla, jotka eivät ole opittua sanastoa vaan elämän kautta läpikäytyä ja todeksi koettua. Haluan tuoda uskon esille todellisena ja tuoreena, sellaisena kuin se on,” kuvailee Puhakka kutsumustaan.

Yksi Puhakan erityisaloista on ollut Venäjän kristillinen vankilatyö. Vankiloissa hän kiersi kahdenkymmenen vuoden ajan. Puhakka sai muun muassa poikkeuksellisen oikeuden opettaa usean vuoden Raamattua pahamaineisessa KGB-vankilassa Uralilla.

Nykyisin hän tekee yhteistyötä mm. israelilaisen Machaseh - järjestön kanssa toimien tukihenkilönä ja Raamatun opettajana. Lähinnä sydäntä on järjestön nuoriso- ja lapsityö, jossa kohdataan niin juutalaisia kuin arabinuoria ja tuodaan heitä säännöllisin väliajoin yhteen tutustumaan toisiinsa, kaatamaan ennakkoluulojen ja vihan raja-aitoja toistensa väliltä ja rakentumaan yhteisestä uskosta Jeesukseen Kristukseen. ”Minulle ei ole väliä, onko ihminen köyhä vai rikas, huono- vai hyväosainen, juutalainen vai pakana. Minua kiinnostaa ihmisen sisin. Sinne minä haluan puhua,” sanoo Ilkka Puhakka.

Vuoden 2012 alussa Puhakka siirtyi kansainvälisen Mission Europen palvelukseen, jossa hän tekee työtä kaikkien kristillisten kirkkokuntien kanssa. Häntä pyydetään puhumaan esimerkiksi seurakuntatapahtumissa ja missioissa niin Suomessa kuin ulkomailla. Yksi Puhakan suosituimmista opetusteemoista on viime vuosina ollut Jeesuksen vertaukset. Puhakka avaa oven maailmaan, joka on syvällinen ja kohti tuleva. Puhakka on myös kirjoittanut kirjoja, kuten Mitä silmät ei nää, Enemmän elämää, Rakkaudesta rukoukseen ja Avoimin silmin.

Nuoret muusikot, raisiolainen kitaristi Samuel Salminen ja laulaja Vilma Laurila esiintyvät erilaisissa tilaisuuksissa ja heidän ohjelmistoonsa kuuluu kotimaisia klassikoita, kuten Olavi Virran, Tapio Rautavaaran ja Reijo Taipaleen lauluja. Myös Eino Leinon runoja, joita tunnetaan esimerkiksi Vesa-Matti Loirin tulkitsemina, löytyy duon ohjelmistosta eikä gospel-musiikkikaan ole heille vierasta.

Salmisen ja Laurilan kynästä syntyy myös omia tekstejä ja säveliä. Nuorekkaalla, mutta kuitenkin alkuperäisiä kunnioittavalla otteella esitetyt tutut laulut, aina 40-luvulta tähän päivään, tuovat raikkaita tuulahduksia menneiltä kotimaisen musiikkimme vuosikymmeniltä. Ilta Sinulle -tilaisuuden ohjelmisto on pääasiassa gospel- musiikkia ja duon lisäksi mukana on kanttori Jukka Saarinen.