Skip to content

Yhteisvastuun avaus, kirkkokahvit ja paneelikeskustelu 3.2.

Yhteisvastuu 2019 auttaa lapsia ja nuoria

Vuoden 2019 Yhteisvastuukeräys käynnistyy messulla Raision kirkossa sunnuntaina 3.2. klo 10.
Messun jälkeen tarjoillaan kirkkokahvit seurakuntatalolla, jossa kerrotaan lisää keräyksestä ja siihen liittyvistä tapahtumista ja osallistumismahdollisuuksista. Tilaisuudessa on myös paneelikeskustelu aiheesta ”Lasten ja nuorten maailma tänään”. Keskusteluun osallistuvat Raision seurakunnan kirkkoherra Sari Lehti, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Janne Laulumaa, kaupungin palveluohjaaja Minna Lehtinen, johtava nuorisotyönohjaaja Eeva Lahti sekä nuoret kirkkovaltuutetut Inka Lähteenmäki ja Ville Virtanen. Myös yleisö voi esittää kysymyksiä aiheesta.  

Yhteisvastuu 2019 tukee lasten ja nuorten koulutusta.  Suomessa vuoden 2019 yhteisvastuuvaroin tuetaan vähävaraisten lasten ja nuorten opiskelua esimerkiksi avustamalla maksullisten opiskeluvälineiden hankinnassa. Monelta nuorelta jäävät koulut käymättä, koska siihen ei ole varaa. Koulutus on tärkeää yhteiskunnalliselle kehitykselle ja eriarvoisuuden vähentämiselle.

Maailman katastrofialueilla keräyksen tuotolla tuetaan laadukasta koulutusta lapsille ja nuorille. Turvalliset koulurakennukset ja koulutetut opettajat auttavat lapsia toipumaan traumaattisista kokemuksista, sopeutumaan uuteen elämäntilanteeseen ja oppimaan tulevaisuuden kannalta elintärkeitä taitoja.

Yhteisvastuu on lähimmäisenrakkauden kansanliike ja evankelis-luterilaisen kirkon vuosittainen suurkeräys, joka auttaa hädänalaisia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta Suomessa ja kehitysmaissa. Keräyksen kohde vaihtuu vuosittain.
Avun vievät perille Kirkon Ulkomaanapu (60 % keräystuotosta), Kirkon diakoniarahasto ja paikallisseurakuntien diakoniatyö (molemmat 20 % keräystuotosta).

Kevään aikana järjestetään Raisiossa Yhteisvastuun teemalla useita erilaisia tapahtumia kuten konsertteja, runotuokio, ulkoilutapahtumia jne.
Katso lisää  täältä

 

Lisätietoja myös: www.yhteisvastuu.fi