Kohtaaminen

Joh. 20:11-18

Maria seisoi haudan ovella ja itki. Siinä itkiessään hän kurkisti hautaan ja näki, että siinä, missä Jeesuksen ruumis oli ollut, istui kaksi valkopukuista enkeliä, toinen pääpuolessa ja toinen jalkopäässä. Enkelit sanoivat hänelle: ”Mitä itket, nainen?” Hän vastasi: ”Minun Herrani on viety pois, enkä tiedä, minne hänet on pantu.” Tämän sanottuaan hän kääntyi ja näki Jeesuksen seisovan takanaan, mutta ei tajunnut, että se oli Jeesus. Jeesus sanoi hänelle: ”Mitä itket, nainen? Ketä sinä etsit?” Maria luuli Jeesusta puutarhuriksi ja sanoi: ”Herra, jos sinä olet vienyt hänet täältä, niin sano, minne olet hänet pannut. Minä haen hänet pois.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Maria.” Maria kääntyi ja sanoi: ”Rabbuuni!” - se on hepreaa ja merkitsee: opettajani. Jeesus sanoi: ”Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo.”

Magdalan Maria riensi opetuslasten luo ja ilmoitti: ”Minä olen nähnyt Herran!” Sitten hän kertoi, mitä Herra oli hänelle sanonut.

Muistatko miltä tuntuu?

Kohdatuksi tulemisen hetki on vahva ja vaikuttava. Muistatko sen kerran, kun tulit aidosti kohdatuksi? Sinun kohdallasi pysähdyttiin. Sinua katsottiin silmiin. Sait kertoa mitä mielessäsi liikkuu ja mitä oikeasti tunnet. Eikä kokemustasi, tunnettasi, ajatteluasi eikä olemassaoloasi tyrmätty tai torjuttu. Ne ovat vahvoja ja vaikuttavia hetkiä – tilanteita, jotka painuvat mieleen ja saattavat olla suuntaa muuttavia elämän käännekohtia. Samalla ne ovat jännittäviä hetkiä. Kohdatuksi tuleminen vaatii rohkeutta. Siihen liittyy jonkinlaista itsensä avaamista ja haavoittuvaksi tekemistä. Itsensä alttiiksi asettamista. Kun niissä hetkissä saa hyväksynnän ihmisenä, omana itsenään, syntyy kohdatuksi tulemisen kokemus. Juuri sellaisesta hetkestä on kyse tämän päivän evankeliumissa.

Hoitava kohtaaminen

Maria oli rikki. Hänelle rakas Jeesus oli tapettu ja haudattu. Nyt Maria seisoi haudan suulla, jonka ovella ollut kivi oli siirretty pois. Maria ajatteli, että Jeesuksen ruumis on viety haudasta. Siinä itkiessään hän kurkisti hautaan ja näki kaksi valkopukuista enkeliä.

”Miksi itket nainen?”, enkelit kysyvät häneltä. Mikä ovet avaava kysymys? Enkeleiden lähestymistapa on suorastaan loistava. He eivät kysy väheksyen: ”Mitä sinäkin siinä vollotat?”. Enkelit eivät myöskään kaappaa Marian tunnetta itseensä ja tukahduta siltä tilaa.  He kysyvät aidosti ja tilaa antaen: ”Miksi itket?” Ei pienintäkään pyrkimystä selittää Marian surua pois. Ei tarvetta tyrkyttää hengellistä ratkaisua ohi ihmisen oman kokemuksen. Mistähän enkelit lienevät oppineen noin taitavan ja ihmistä arvostavan lähestymistavan? Tietenkin mestarilta itseltään, Jeesukselta. Se käy välittömästi ilmi. Kun Maria kääntyy, hän kohtaa Jeesuksen, joka esittää tismalleen saman kysymyksen: ”Mitä itket nainen?”. Tällaista ihmisen kohtaamista Jeesus opettaa. Se on rinnalle asettuvaa. Se on tilaa antavaa. Se on konstailematonta ja rehellistä. Jeesuksen lähellä on lupa tuntea. Siinä toteutuu hoitava ja arvostava kohtaaminen.

Omalla nimellä

Haudalla Jeesus puhuttelee Mariaa. Maria ei kuitenkaan heti tunnista Jeesusta, vaan luulee tätä puutarhuriksi. Kohtaaminen kuulostaa jo liki humoristiselta. Miettikääpä tilanne. Maria etsii Jeesusta. Hänelle riittäisi Jeesuksen kuollut ruumis. Silloin hän kohtaa elävän ylösnousseen Vapahtajan ja ihka ensimmäisenä hän luulee tätä puutarhuriksi. Ei ihme, että Jeesusta ja hänen läsnäoloaan mekään emme aina oivalla. Jos Marialla, joka oli kulkenut elävän Jeesuksen rinnalla oli ongelmia, niin sallittakoon ne meillekin.  

Jeesus ei kuitenkaan tahdo jättää Mariaa epätietoisuuden valtaan. Hän kutsuu tätä nimeltä: ”Maria!” Nimeltä kutsumiseen sisältyy valtava voima, vai mitä? Sari, kun kuulet oman nimesi, niin eikö se havahdutakin? Vaikka ympärillä olisi kova puheensorina, niin korva tarttuu oman nimen kuulemiseen, eikö vain Kata. Siksi ei liene sattumaa, että Jumala kutsuu ihmisen nimellä omakseen. Jeesuksen mielessä ja sydämessä emme ole harmaata kristittyjen massaa, emmekä numeroita taivaan statistiikassa. Me olemme hänen rakkaitaan ja hän tuntee meidät nimeltä. Ja me saamme tuntea hänet nimeltä. Hän ei ole herra puutarhuri, vaan Jeesus. Jos me heikkokuuloiset ihmiset erotamme oman nimemme tuhansien äänten joukosta, niin eikö kuulon ja äänen antanut Jumalan poika tunnistaisi omaa nimeään maailman kaiken pauhinan keskeltä. Älä epäröi avata suutasi. Jeesus kuulee kyllä.

Vaatii aikaa

Tyhjän haudan oviaukolla Jeesus kohtasi Marian ja Maria Jeesuksen. Haudalle Maria ei ollut tullut yksin. Aamuvarhaisella hän oli kyllä saapunut haudalle, mutta huomattuaan haudan suuta peittäneen kiven olevan siirretty, hän oli kiirehtinyt kertomaan asiasta opetuslapsille. Toistamiseen Maria oli sitten saapunut haudalle Pietarin ja Johanneksen kanssa. Miehet olivat rynnänneet paikalle. Juosseet haudalle, astuneet sisälle hautaan. Todenneet, että tyhjä on ja paahtaneet taas tuhatta ja sataa takaisin muiden opetuslasten luo. Ilmeisesti vähän peloissaankin, koska lukitsivat oven sisään päästyään. Melkoista kiirehtimistä.

Kohdatuksi tuleminen vaatii kuitenkin aikaa. Jos vain ryntäilee, niin ei tule kohdatuksi. Jos tahdot kohdata jonkun, niin pitäähän sinun antaa sille aikaa. Ja jos toivot, että sinut kohdataan, niin silloin sinun pitää viivähtää hetki. Muuten voi käydä niin kuin Pietarille ja Johannekselle. He olivat samalla haudalla kuin Maria. He eivät kuitenkaan tulleet Jeesuksen kohtaamiksi. Voisiko johtua siitä, että heillä oli niin kiire paikalle ja paikalta pois.

Tee itsellesi palvelus. Jos tahdot tulla Jeesuksen kohtaamaksi, niin älä ryntäile. Ota oppia Mariasta. Hän viivähti haudalla. Se oli luonnollisin paikka Jeesuksen kohtaamiselle. Sehän oli paikka, jossa Jeesus oli viimeksi nähty. Eikö etsinnät kannata aloittaa juuri sieltä, missä kaivattu henkilö on viimeksi nähty. Niin Maria teki. Hän jäi haudalle ja tuli Jeesuksen löytämäksi. Kun sinä kaipaat Jeesusta, ehkä jopa itket hänen läheisyytensä kaipuusta, niin hakeudu sinne missä hän on ollut. Mene sinne missä olet hänet viimeksi nähnyt ja anna aikaa tulla kohdatuksi. Tule kirkkoon, tule seurakunnan keskelle. Viivähdä rukouksessa. Lähde rauhalliselle kävelylle kevätaurinkoon ja puhu Jumalalle. Ota kuppi kahvia, avaa Raamattu, lue ja kuuntele mitä Jumala kertoo. Laula tuttu hengellinen laulu. Maistele sen sanoja ja sitä mitä se ilmaisee. Älä ryntäile, vaan anna itsellesi mahdollisuus tulla kohdatuksi. Saatat kuulla, että sinua kutsutaan nimeltä.

Kohtaaminen

Maria tuli Jeesuksen kohtaamaksi. Hän tuli kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään, omine tunteineen. Siinä hetkessä haudalla hän tahtoi tarttua kiinni Jeesukseen ja takertua häneen. Jeesus kuitenkin esti tämän. Hän sanoi: ”Älä koske minuun!” (Miksi?) Jeesuksen sanoja on selitetty monella tavalla. Perustelluimpia selityksiä on, että Jeesus ilmaisi olevansa uudella tavalla läsnä seuraajiensa elämässä. Vanha on muuttunut uudeksi. Jeesus valmisti Mariaa ja muita seuraajiaan tulevaan – kohti aikaa, jolloin hän ei fyysisesti enää kulje heidän rinnallaan, vaan on henkensä kautta läsnä ja kohdattavissa. Sama käy ilmi Emmauksen tiellä. Siellä opetuslapset tunnistivat Jeesuksen, kun hän siunasi ja mursi leivän. Tai järven rannalla, kun Jeesus kohtasi kalaan lähteneet opetuslapset. Jeesus ilmaisee olevansa uudella tavalla läsnä. Murretussa leivässä ja viinissä – siinä Jeesus on. Raamatun sanassa – luetussa ja opetetussa, siinä Jeesus on. Rukouksen hetkessä – nimeltä kutsutun ja kutsujan vuoropuhelussa, siinä Jeesus on. Tähän Jeesus Mariaa valmisti – hänen uuteen tapaansa olla läsnä ja kohdata. Siksi emme takerru vanhaan, kaksi tuhatta vuotta sitten eläneeseen Jeesukseen. Me tartumme ylösnousseeseen Jeesukseen, häneen, joka on kanssamme tässä ja nyt. Häneen, joka kohtaa meidät tässä ja nyt.