Hautausmaa

Hautausmaa

Kirkkotie 2, 21200 Raisio

Raision hautausmaa on puistomainen kokonaisuus, jota on laajennettu 1950-luvulta lähtien. Viimeisimmät arkku- ja uurnahautausmaan laajennukset suunnitteli arkkitehti Bey Heng. Hänen työnsä perusajatuksena oli luoda hautausmaasta lohdun ja virvoituksen lähde eläville. Hautausmaasta pyrittiin tekemään viihtyisä paikka, jossa on hyvä rauhoittua ja turvallista tehdä surutyötä.

Raision Pyhän Martin kirkkoa ympäröi kaunis hautausmaa. Lähimpänä kirkkoa sijaitsevat vanhimmat haudat sekä suurin osa muista arkkuhauta-alueista. Ikirauhan kalliot on hautausmaan uudempi osa, jolla sijaitsee suurin osa uurnahaudoista ja muistolehtoalueista.

Hautausmaa on avoinna klo 7.00 - 22.00. Kirkollisina juhlapäivinä ja niiden aattoina hautausmaa on auki ympäri vuorokauden.

Hautausmaan ajankohtaisista asioista löydät lisätietoja alla olevasta linkistä:

Ajankohtaista hautausmaalla

  Saapuminen Raision hautausmaalle Saapuminen Raision hautausmaalleLinkki avautuu uudessa välilehdessä (jpg).
Ajoneuvoliikenne hautausmaalla on kielletty. Poikkeuksena ovat kirkon ja huoltorakennuksen huoltoajot, hautamuistomerkkien asennus – ja huoltotyöt sekä liikuntarajoitteisten henkilöiden kuljetukset kirkkoon ja hautausmaalle. Oheiseen karttaan on merkitty erikseen ajoreitit ja invapysäköintipaikat. Ajoneuvoliikenne hautausmaalle ja kirkkoon tapahtuu Kirkkotieltä. Invareiteiksi merkittyjä väyliä on sallittua ajaa vain inva-statuksella (liikkumisesteisellä pysäköintitunnuksella) ajavalla autolla varovaisuus huomioon ottaen.  

  Hautausmaan opaskarttaHautausmaan opaskarttaLinkki avautuu uudessa välilehdessä (pdf).
Opaskartassa ovat kuvattuna Raision hautausmaan keskeisimmät paikat.

 Hautausmaan yleisohjeet Hautausmaan yleisohjeet (doc.)Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Raision kirkkomaakierros Raision kirkkomaakierrosLinkki avautuu uudessa välilehdessä (pdf.)

 

Sijainti kartalla

Tapahtumat

ti 16.6. klo 18.00

Kirkkotie 2, 21200 Raisio

Opastettu kävely kirkkomaalla: Kulttuurinen monimuotoisuus Raision kirkkomaalla

Opastettu kävely kirkkomaalla yhteistyössä Raision ja Lounaisrannikon matkailuoppaat ry:n kanssa, mukana myös pappi.
ti 18.8. klo 18.00

Kirkkotie 2, 21200 Raisio

Opastettu kävely kirkkomaalla: Raisiolaiset taiteilijat kirkkomaallamme

Kirkkomaahan on haudattu yli 20 raisiolaista taiteilijaa. Mukana Raision ja Lounaisrannikon matkailuoppaat ry.
ti 25.8. klo 18.00

Kirkkotie 2, 21200 Raisio

Opastettu kävely kirkkomaalla: Kulttuurinen monimuotoisuus Raision kirkkomaalla

Opastettu kävely kirkkomaalla yhteistyössä Raision ja Lounaisrannikon matkailuoppaat ry:n kanssa, mukana myös pappi.