Pastori Karoliina Haapakosken saarna Raision kirkossa 18.4.2021

 

Hyvä paimen pitää huolta jokaisesta lampaastaan

 

Joh. 10:1–10

Jeesus sanoi:
    ”Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo. Se, joka menee portista, on lampaiden paimen. Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle. Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä.”
    Jeesus esitti heille tämän vertauksen, mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän puheellaan tarkoitti. Siksi Jeesus jatkoi:
    ”Totisesti, totisesti: minä olen lampaiden portti. Ne, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat kaikki olleet varkaita ja rosvoja, eivätkä lampaat ole kuunnelleet heitä. Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen. Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.”

 

”Hän kutsuu lampaitaan nimeltä” ja ”lampaat kuuntelevat hänen ääntään.” Sellainen on hyvä paimen, ja sellainen on hänen laumansa.

Raamatussa on useita kohtia, jossa Jeesusta verrataan paimeneen, ja ihmiset ovat hänen lampaitaan. Se on kaunis ja yllättävän moniulotteinen vertauskuva.

Joskus kuulee, miten kristittyjä kutsutaan lampaiksi pilkkaamismielessä: meitä väitetään tahdottomiksi, lauhkeiksi ja ei kovin viisaiksi laumaeläimiksi, jotka kyseenalaistamatta seuraamme paimenemme perässä. Tuollainen vertaus ei tee oikeutta kristityille – eikä lampaille.

Lammashan on älykäs ja sympaattinen eläin. On totta, että se on laumaeläin, mutta niin on ihminenkin. Kulunut vuosi on tehnyt hyvin selväksi sen, että kaipaamme ympärillemme muita ihmisiä.

Sitä paitsi laumassakin jokainen on yksilö. Kuten päivän evankeliumitekstissä sanotaan, paimen kutsuu lampaitaan nimeltä – samalla tavalla kuin Jumala kutsuu meidät kasteessa omakseen nimeltä. Jumalalle me emme ole vain yhtä massaa, vaan hän haluaa rakentaa jokaiseen meistä yksilöllisen, henkilökohtaisen suhteen.

Me kaikki tarvitsemme Jumalan armoa, rakkautta ja huolenpitoa, mutta niiden lisäksi meillä jokaisella on omannäköinen elämämme ja omanlaiset tarpeemme, joihin kaipaamme Jumalaa.

Mihin juuri sinä tarvitset Jumalaa omassa elämässäsi? Mihin tarvitset häntä juuri nyt?

Katsoin hiljattain YouTubesta videon, jossa monikymmenpäinen lammaslauma ylitti hurjana kuohuvaa koskea Himalajan vuoristossa palatessaan kesälaitumilta lähemmäs asutusta. Määkinä oli kova.

Tiukoissa paikoissa paimenet kannustivat lampaita eteenpäin viheltämällä tai ohjasivat niitä sauvalla kohti vastarantaa. Välillä he tarttuivat tiukastikin jalasta kiinni ja kiskaisivat oikeaan suuntaan.

Pienimmät karitsat paimenet kantoivat kainalossaan.

Kun muut lampaat olivat jo perillä vastarannalla, viimeinen tulija jäi seisomaan peloissaan virran keskellä olevalle kivelle ja kääntyi lopulta takaisin tulosuuntaan. Paimenet eivät kuitenkaan antaneet periksi. He eivät jättäneet yhtäkään pulaan.

Lopulta lähtöpisteessä oli enää paimenkoira. Se oli musta ja villava, ja sitä oli aluksi vaikea erottaa lampaasta. Koiraa pelotti, ja se ei suostunut ylittämään kuohuvaa virtaa, ennen kuin paimen kävi hakemassa sen kaulapannasta taluttaen. Vaikka meistä papeistakin puhutaan paimenina, niin ajattelin videota katsoessani, että olemme pikemminkin kuin tuo paimenkoira: ohjaamme laumaa eteenpäin, mutta tarvitsemme silti itsekin paimenen huolenpitoa, rohkaisua ja opastusta.

Kristitynkään elämä ei ole aina pelkkää vihreillä niityillä tepastelua, vaan välillä räpiköidään vastavirtaan. Moni kaipaakin Jeesusta eniten juuri silloin.

Tämän päivän evankeliumissa Jeesus ei itse asiassa vertaa itseään paimeneen, kuten joissain muissa raamatunkertomuksissa, vaan lammastarhan porttiin: ”Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen.”

Jeesuksen sanat ovat hieno vertauskuva kristityn vapaudesta. Usein kuulee sanottavan, että uskonnot kahlitsevat ihmisiä tietynlaiseen muottiin. Kristinuskossa on kuitenkin kyse vapaudesta, Jumalan lasten vapaudesta. Jumalan lapsi tietää, missä kotilaidun sijaitsee, ja että sen portti on aina auki niille, jotka haluavat kuunnella paimenen ääntä.

Maailma on täynnä monenlaisia periaatteita, arvoja, uskontoja ja aatteita. Eri äänet kutsuvat meitä eri suuntiin, ja ihmisellä on tapana seurata elämässään aina jotain. Uskon, että Jumalan ääni on helppo erottaa kaikista muista, sillä se on se armon ääni, joka ei vaadi sinulta muuta kuin vastarakkautta. Siitä huolimatta ensimmäisen askeleen ottaminen äänen suuntaan on joskus vaikea, sillä se päätös voi muuttaa koko elämän.

Jumala ei pidä ketään luonaan väkisin, vaan kulkuoikeus on kumpaankin suuntaan. Jos kerran portti on auki, tuskin yksikään lammas pysyisi laitumella, ellei siellä olisi tarjolla parempaa turvaa, suojaa ja ravintoa kuin missään muualla. Niin kuin Jeesus päivän evankeliumitekstissä sanoo: ”Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.”

Jos joku kuitenkin eksyy liian kauas, Jumala lupaa näyttää tien takaisin. Hän vertaa itseään paimeneen jo Vanhassa testamentissa:

” Niin kuin paimen pitää huolta lampaistaan, kun ne ovat hajaantuneet hänen ympäriltään, niin minä huolehdin lampaistani ja haen ne turvaan kaikkialta, minne ne sumuisena ja synkkänä päivänä ovat kaikonneet […] Minä etsin eksyneen ja tuon takaisin laumasta harhautuneen, minä sidon murtuneen jalan, minä hoivaan uupunutta, ja vahvat ja lihavat minä pidän kurissa.”

Tuo Hesekielin kirjan katkelma on äärimmäisen lohdullinen niissä tilanteissa, kun omat voimat ovat vähissä.

Toisaalta se muistuttaa siitä, että laumassa ei saa liikaa sooloillakaan, sillä Jumala on aina ihmistä suurempi ja vahvempi. Sekään tosiasia ei ole kahlitseva, vaan päinvastoin antaa ihmiselle luvan olla pystymättä ja jaksamatta kaikkea.

Se antaa luvan jättäytyä paimenen kannettavaksi silloin, kun edessä oleva virta kuohuu niin pelottavana, ettet pääse sen ylitse omin voimin.