Saarna Raision kirkossa 7.3.2021

Rovasti Marjut Ostermaa

Evankeliumi:

Joh. 8:46–59

Jeesus sanoi:
    ”Kuka teistä voi osoittaa, että minä olen tehnyt syntiä? Ja jos puhun totta, miksi ette usko minua? Se, joka on lähtöisin Jumalasta, kuulee mitä Jumala puhuu. Te ette kuule, koska ette ole lähtöisin Jumalasta.”
    Juutalaiset sanoivat Jeesukselle: ”Sinä olet samarialainen, ja sinussa on paha henki. Eikö asia olekin niin?” Jeesus vastasi: ”Ei minussa ole pahaa henkeä. Minä kunnioitan Isääni, mutta te häpäisette minua. Itse en kysy kunniaani, mutta on toinen, joka kysyy ja tuomitsee. Totisesti, totisesti: joka pitää kiinni minun sanastani, ei milloinkaan näe kuolemaa.”
    Juutalaiset sanoivat hänelle: ”Nyt asia on selvä: sinussa on paha henki. Abraham on kuollut, samoin profeetat, mutta sinä sanot: ’Joka pitää kiinni minun sanastani, ei milloinkaan kohtaa kuolemaa.’ Sinäkö muka olet suurempi kuin isämme Abraham? Hän on kuollut, ja niin ovat kuolleet myös profeetat. Mikä sinä luulet olevasi?”
    Jeesus vastasi: ”Jos minä itse kirkastan kunniaani, se kunnia ei ole minkään arvoinen. Mutta minun kunniani kirkastaa Isä, hän, jota te sanotte omaksi Jumalaksenne. Te ette ole oppineet tuntemaan häntä, mutta minä tunnen hänet. Jos sanoisin, etten tunne, olisin valehtelija niin kuin te. Mutta minä tunnen hänet ja pidän kiinni hänen sanastaan. Teidän isänne Abraham iloitsi siitä, että saisi nähdä minun päiväni. Hän näki sen ja riemuitsi.”
    Juutalaiset sanoivat hänelle: ”Et ole edes viidenkymmenen ja olet muka nähnyt Abrahamin!” Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: jo ennen kuin Abraham syntyi - minä olin.” Silloin he alkoivat poimia kiviä heittääkseen niillä häntä.

 

 

Armahdettujen yhteisö

Tällaisessa kohdassa elämää ajatus seilaa vuoroin menneessä ja tässä hetkessä, kutoen kaikkea koettua ja elettyä elämän kankaaseen. Haikeaa ja iloista.

Luettuani tämän päivän tekstit, ajatus riensi lukioaikaan 50 vuotta sitten. Minulla oli viisas kasvattaja äidinkielen opettajana. Hän sieti meitä 60-70-lukujen taitteen nuoria nenäkkäitä idealisteja kärsivällisesti. Sen lisäksi hän tutustutti meidät maailmankirjallisuuteen, jolla itselleni on ollut suuri merkitys, siihenkin että nyt olen tässä. Opin peilaamaan elämää romaanien, novellien ja runojen kautta. Syvästi kosketti mm. venäläisen kirjailija Aleksander Solzenitsynin novelli Matrjonan talo. Muoria pidettiin kylähulluna ja tyhmänä koska hän ei koonnut mitään itselleen, teki töitäkin ilman palkkaa, hoiti likaisenväristä vuohtaan ja klenkkua kissaansa ja oli onnellinen. Hän koki elämällään olevan merkitystä, hän tunnisti mikä on hänelle arvokasta ja toimi sen mukaan. Kirjailija totesi jotain siihen suuntaan, että ilman tällaistä asennetta ihminen ja ihmisyhteisöt eivät tule selviämään.

Maailma on muuttunut noista lukioajoista, kehitys on ollut valtava.

Ihmisenä oleminen itsensä ja toisten kanssa on meille edelleen yhtä vaikeaa kuin se on aina ollut.

Olen saanut tehdä 12 vuotta työtä ihmisten arjen todellisuudessa, ruohojuurielämässä.

Yhdestä asiasta olen huolissani: ihmiset uupuvat yrittäen olla kaikessa yhä täydellisempiä: vanhempina, työelämässä, jopa harrastuksissa. Tuntuu kuin jatkuva tekeminen, meneminen ja monitouhuisuus olisi ainoa hyväksytty tapa olla ihminen. Omaa riittämättömyyden tunnetta lietsovat kaikki ulkoapäin syötetyt vaatimukset ja ihanteet, joita kehitetään kaikkeen koko ajan lisää. Ymmärrämme kaikki, mihin se ajan mittaan saattaa johtaa. Ylikuormittunut elämän kokonaisuus johtaa ajan mittaan uupumiseen. Se voi viedä terveyden, itsekunnioituksen, avioliiton, perheen ja työn. Kaikki on rakennettava uudestaan, mutta vasta kun jaksaminen kohentuu, ajan ja hyvän hoidon avulla. Tähän korjaamiseen ei ole pikanäppäintä.

Tässä kohdassa on hyvä itse katsoa peiliin. Jokainen meistä on altis koukuttumaan vääriin, toissijaisiin, turhiin ja vahingollisiin asioihin. Tuo alttius saa ne jopa näyttämään tavoittelemisen arvoisilta, elämän pelastajilta jopa. Se paha, josta päivän tekstit puhuvat, on hyvin miellyttävä, oikeantuntuinen ja perusteltu.

Raamatun lehdillä tapaamme riittämättömyyden tunteen alle luhistuneita ihmisiä. Kanssaihmiset hyljeksivät ja syrjivät heitä, nauroivat heitä ja pitivät luusereina, sulkivat pois yhteydestä ja yhteisöistä.

Tapaamme Raamatun lehdillä niitä, jotka eivät näe omaa julmuuttaan tai vääryyttään vaan uskovat toimivansa oikein.

Kun inhimillisten yhteisöjen rakenteet eivät suojele ihmisyyttä, tarvitaan joku, joka on särkyvän, väsyvän ja kuluvan ihmisen puolella. Jeesus maan päällä kulkiessaan oli sitä: hän osoitti aikansa julmuuden ja tekopyhyyden, joita pahimmillaan perusteltiin jumalan sanalla. Hän pysähtyi ihmisen luo, kuunteli, ja armahti häntä kuormastaan. Hän ei tehnyt raja-aitoja vaan kumosi niitä. Ansiottoman rakkauden yllättävä voima sai ihmiset liikkeelle uuden toivon siivittämänä. Kun ihminen vapautuu jostain kahleesta elämässään, hänessä herää toivo, joka saa liikkeelle ottamaan seuraavan askeleen.

Jeesus uskoi tehtävän armahtaa seuraajilleen ja kirkolle. Kirkon tehtävä on olla elämän suola; saada hyvä säilymään ja saada elämä maistumaan täydemmältä. Kirkon on käytävä kuuntelevaa keskustelua ympäröivän elämän kanssa, jottei ketään hyljättäisi tai mitätöitäisi oikeassa olemisen takia.

Kirkolle on annettu Kristuksen ansaitsema armo välineeksi. Kirkko on Maria, jolla on Jeesus sylissään tänäänkin. Kirkko on armahdettujen yhteisö. Armosta käsin meidän täytyy kristittyinä ja kirkkona tehdä myös itsetutkisteluja. Heijastammeko Kristuksen hankkimaa armoa, vai omia ennakkoluulojamme? Kuuntelenko ihmistä ja elämää vai annanko neuvoja ylhäältä?

Työssäni perheneuvojana huomasin, että kun yksilöllä, pariskunnalla tai perheellä oli ongelmia, ja niitä ryhdytään tutkimaan, yksi tekijä löytyy aina. Se on huonontunut tai kokonaan lakannut tai vääristynyt vuorovaikutus ihmisten välillä. Omalta osaltaan alituinen kiire ja ylikuormitus myös ajavat siihen, ettei enää edes jaksa olla läsnä ja puhua läheisilleen. Tuntuu helpommalta paeta tuijottamaan jotain ruutua. Kun kuka tahansa meistä ei tule kuulluksi, tulemme vihaisiksi vähitellen. Kun en tiedä mitä toinen ajattelee ja kokee, alan kuvittelemaan ja luulemaan. Kun en jaksa tai huomaa kysyä: mitä sinulle kuuluu? Ennakkoluulot ja ennakkoasenteet ovat puhumattomuuden maaperän tuotteita. Luottamus huononee ja epäluuloisuus kasvaa, kun ei avaa omaa maailmaansa toiselle. Lopulta kehittyy tyytymättömyys kaikkeen ja riidan maaperä on valmis.

Kun ihmiset malttavat tai jaksavat kuunnella toisiaan, he alkavat ymmärtää miten toinen ihminen kokee ja näkee elämän. Silloin yhteydellä on mahdollisuus alkaa löytyä uudelleen. Vuorovaikutus vaatii myös voimavaroja, joten monesti täytyy ensin alkaa hoitaa itseään oikeilla keinoin, että jaksaa yleensä asettua vuorovaikutukseen läheistensä kanssa.

Jeesus antoi meille ihmisinä ja kirkkona mallin terveestä läsnäolosta. Hän oli ihmisiä varten, kun he häntä tarvitsivat, lähellä tai kauempana, hän otti heidät todesta. Hänen prioriteettinsa oli aina kanssaihmisen kuuleminen, oli hän sitten ystävä, perheenjäsen tai ventovieras. Hän kuunteli niitä, jotka pyysivät apua, kritisoivat, kysyivät, ihmettelivät, epäilivät ja vastustivat, niitä, jotka ailahtelivat ja olivat hukassa. Hän vastasi aina jollain tavalla, ei aina sanallisesti, mutta vastasi.  Kun hän halusi olla yksin, hän vetäytyi erilleen, lepäämään ja rukoilemaan. Hän huolehti omista ja ystäviensä tarpeista. Miten arkinen mutta kohtuullinen elämän malli.

Miten ottaa pisara tuota armoa arkeensa?

Toivon että uskallat katsoa itseäsi ystävällisesti joka päivä, erityisesti niinä päivinä, kun on tunne siitä, ettei kaikki mennyt toivomallasi tavalla. Ei maailma siihen kaadu.

Toivon, että yhä enemmän haluat kuunnella itseäsi, kasvaa joustavaksi; kaikkeen emme voi vaikuttaa, päivät menevät niin kuin menevät, huomenna on uusi, jos Luoja suo. Kokeile joskus hymyillä itsellesi, ehkä joskus uskallat nauraakin elämän totisuudelle. Ajattele tunteitasi osana koko ihmisen hengitystä. Puhu tunteista, jos ei ole käsillä kenelle puhua, kirjoita. Jeesus opetti, että tunteita ei tarvitse kieltää, hän iloitsi, itki, vihastui ja pelkäsi.

Suo itsellesi joutenolon hetkiä, lepoa, virkistystä, hiljaisuutta, tarpeesi mukaan. Ole hengellinen sillä tavalla kuin se juuri nyt on sinulle aitoa ja luonnollista. Hengellinen matka on jokaisella uniikki, omanlainen ja olemme viisaita, jos kunnioitamme toisissamme sitä.  Olemme matkalla, koko elämän, ei kohti täydellisyyttä vaan yhä paremmin tuntemaan omat rajamme ja heikkoutemme.

Kun olet itsellesi armollinen, vaikka noilla keinoin, jota edellä kuvasin, se ei ole ketään vastaan eikä keneltäkään pois.  Se hyvä, mitä suot itsellesi auttaa sinua olemaan riittävä ihmisenä, niissä rooleissa, jotka sinulle tällä hetkellä ovat ajankohtaisia: vanhempana, puolisona, isovanhempana, työntekijänä, vastuutehtävissä, ihmissuhteissa.

Toivon, että voit olla kohtuullinen kaikessa, täydellisyyden tavoittelu ei ole ihmistä varten. Yksi on täydellinen ja hänestä me saamme kaiken sen mitä kullekin päivälle tarvitsemme. Siksi tutussa rukouksessa pyydämme: vaan päästä meidät pahasta. Armahda meitä olemaan armollisia.